-

ETUSIVU


KylVe - Kiffen 5-5 (4-3)

December 23rd, 2009 by Kalle Hämäläinen

Kovana kotijoukkueena tunnettu KylVe aloitti pelin juuri niin kovaa kuin fanaattinen kotiyleisö vaatikin. KylVe siirtyi johtoon alle minuutissa komean vapaapotkukuvion päätteeksi.

KylVe painoi ja loi jatkuvasti tilanteita Kiffenin maalille. Kesken painostuksen Kiffen pääsi nopeaan vastahyökkäykseen ja hienon seinäpelin ansioista Pete Kovalainen pääsikin nokikkain maalivahdin kanssa. Tosin Peten maalinteko estettiin taklauksella takaapäin ja KylVen pelaaja selviytyi vain keltaisella tilanteesta. Tällaisista tilanteista usein (pääkaupunkiseudulla) seuraisi punainen kortti kun pelaaja on maalintekotilanteessa ja häneltä vedetään takaapäin jalat alta. Tuomareilta puuttuivat ns. siviilirohkeus ajaa pelin alussa kotijoukkueen pelaaja ulos. Tilanteesta kuitenkin seurasi oikeutetusti (vaikka KylVen kotisivujen mukaan rike sattui kaukana rangaistusalueelta?) rangaistuspotku josta maestro Raekoski tinttasi pallon varmasti vasempaan yläkulmaan.

KylVe jatkoi tasoituksesta huolimatta hyvää pyöritystään ja Kiffen oli hieman hätää kärsimässä. KylVe saikin painettua 3 maalia nopeassa tahdissa ja tilanne näytti vierailijoiden kannalta huonolta 4 - 1 tappiotilanteessa.

Sunnuntaina penkin päässä istunut Hämäläinen otti aikalisän ja kehoitti pelaajiaan rohkeampaan karvauspeliin ja se alkoikin tuottamaan tulosta. KylVe ei saanut enää kontrolloituja hyökkäyksiä vaan joutui virhevaikeuksiin.

Kavennusta saatiin rangaistuspotkun merkeistä kun Laitisen Villen poikittaissyöttö maalille osui ilmeisesti kotijoukkueen pelaajan käteen ja yllättäen tuomari vihelsikin rangaistuspotkun, josta Raekoski teki varmasti kavennuksen. Tämä rangaistuspotku ei ollut sinäänsä linjanmukainen vihellys, koska jatkossa kun pallo "pelattiin" käteen, ei vihellystä kuulunutkaan. Vastaavanlaisesta tilanteesta Kiffenin olisi pitänyt saada rangaistuspotku toisella puoliajalla mutta jälleen kerran tuomareiden rohkeus loppui kesken. Raekoski ennätti vielä ennen puoliaikaa tuoda Kiffenin maalinpäähän 10m pilkullaan, kun Tallberg kaadettiin ja KylVen virheet täyttyivät.

Toisella puoliajalla Kiffen jatkoi tiukkaa karvaamista, eikä ollut enää ottavana osapuolena, vaan antoi täydeltä laidalta. Ensin Pete Kovalainen pelasi hienosti Laitisen kanssa yhteen ja pani pallon lähietäisyydeltä maaliin.

Tämän jälkeen Kiffenillä oli paikkoja siirtyä johtoon useilla vaarallisilla vastahyökkäyksillä, mistä olisi pitänyt paremmalla teholla tehdä maaleja. Kiffen siirtyi johtoon kun Kovalainen kaivoi pallon joukkueelleen puolustuksesta ja syötti Raekosken laidasta läpi. Niko osoitti maalintekolahjojensa ohella osaavansa syöttää ja Toni Kneip pääsi päättämään kahdella nollaa vastaan olevan hyökkäykseen tyhjään maaliin.

Tämän jälkeen Kiffenillä oli muutama paikka karata kahden maalin johtoasemaan ja olihan KylVelläkin omat paikkansa, mutta erinomaisen pelin Kiffenin maalissa pelannut Jarkko Häikiö pelasti tilanteet toisensa jälkeen.

Lopussa KylVe otti maalivahdin ulos ja sai painettua pelin Kiffenin päätyyn ja onnistuikin hienon kuvion päätteeksi tasoittamaan pelin. Muutama tilanne vielä nähtiin loppuhetkillä, mutta pisteet jaettiin 5 - 5 tasapelillä, eikä KylVe saanut selvää etua ns. kuuden pisteen pelissä. Varsinkin Kovalaisen eniromainen peli oli hieno katsottavaa. Harmi että kahdesti rimoja kolisuttanut Pete ei saanut komeista vedoistaan muuta kuin lämpimän mielen ja uskoa tekemiseen. Se kärsä oli kauden hienoin...

Kiffen siirtyy joulutauolle iskuasemissa ja lopputalven jokaisella pelillä on merkitystä. Alkukauden pelien perusteella Pete Kovalainen, Järä Järvinen, Niko Raekoski ja AP Karikoski voiva olla tyytyväisiä omiin suorituksiinsa eikä Kiffenissä ole ollut heikkoa lenkkiä. Paremmalla onnella pelit kääntyvät tammikuussa Mustien Hurmureiden hyväksi ja mitä se ikinä merkitseekään, sen voi kukin itse päätellä... :-)

Rauhallista jouluodotusta kaikille Mustille Hurmureille ja tasapuolisesti muillekin!

Kokoonpano: Jakke, Sivula, Pete, Konka, Niko, Jale, Toni, Pro, Kalle, Laitinen ja Tallberg

Tehot: Niko 3+1, Pete 1+0, Toni 1+0 ja Laitinen 0+1


Kiffen - AC Stoppi 6-6 (2-2)

December 23rd, 2009 by Kalle Hämäläinen

Paikallispelit ovat aina tunnerikkaita ja täynnä tapahtumia, niin myös tämäkin. Kiffen siirtyi peli alussa johtoon nopealla vastahyökkäyksellä, kun Jore Mainas juoksi kentän läpi ja sijoitti omasta reboundista pallon maalin perukoille.

Tämän jälkeen Kiffen nukahti omassa päädyssään kahdesti ja Stoppi kuittasi kulmista. Puoliajalle siirryttiin 2 - 2 kun Raekoski pääsi lataamaan 6m pilkun sisään. Pilkun Kiffenille hankki AP Karikoski nopeilla jaloillaan jolloin Stopin puolustaja joutui liukumaan jaloille.

Toinen puoliaika alkoi tasapäisesti ja kesken Kiffenin vastahyökkäyksen Stoppi katkaisi hyökkäyksen ja karkasi 2 vs 1 ylivoimahyökkäykseen joka päättyi maaliin. Tämän jälkeen Kiffen sai hengen päälle ja alkoi vyöryttämään peliä kohti vierailijoiden maalia. Hyökkäys trio Raekoski-Mainas-Järvinen pyöritti Stopin puolustusta hyökkäysalueella, kunnes Järä sai vetopaikan ja pallo painui vastustamattomasti maalin perukoille.

Ja melkein heti perään yhdistelmä Karikoski-Tallberg-Hämäläinen iski. AP ja Tallberg pohjustivat Kallelle vetopaikan joka antoi palaa. Pallo painuikin maaliin Tallbergin reiden kautta ja Kiffen oli siirtynyt taas johtoon.

Tämän jälkeen tuli musta 5 minuuttinen ja Stoppi kävi rokottomassa kolmesti kotijoukkueen päädyssä. Kiffen ei suostunut kuitenkaan luovuttamaan peliä vaan otti Jakken ulos maalilta ja Kalle tuli viivalle pyörittämään peliä.

Muutaman kuvion jälkeen Kalle päätti itse kokeilla kauempaa kun maalin edessä oli hyvää trafiikkia ja näinhän se laukaus painuikin komeasti suoraan sisään maalivahdin reagoimatta vetoon. Ja kun viimeisellä minuutilla oltiin, palloa pyrittiin jääkiekkotermein "toimittamaan taistelualueelle". Maalinedustalta 16 sekuntia ennen loppua Raekoski pääsikin harjamaan pallon sisään ja peli päättyi näin jännittäviä vaiheiden jälkeen tasan 6-6.

Peli oli kauttaaltaan varsin tasainen ja Stoppi sarjasijoitustaa parempi joukkue. Tasapeli tuntui paremmalta kuin tappio vaikka toiset joukkueet karkasivatkin parilla pisteellä.

Kokoonpano: Jakke, Pete, Konde, Kim, Jore, Niko, AP, Kalle, Järä ja Tallberg

Tehot: Niko 2+1, Kalle 1+1, Jore 1+1, Järä 1+0, Tallberg 1+0, Kim 0+1


Zyklon - Kiffen 4-8 (2-5)

December 15th, 2009 by Kalle Hämäläinen

Raekoski... Raekoski... Raekoski... Raekoski... Raekoski...

Kiffen otti liiankin helpon voiton Zyklonista Raekosken heilutellessa maaliverkkoa komeasti viiden maalin verran. Zyklon pelasi kovin kapealla materiaalilla eikä näin ollen Kiffenillä ollut pelissä käytännössä hädän päivää.

Kiffen puolestaan peluutti täyden kupongin laidalta pelaajia ja pari ensikertalaistakin oli mukana. Jore Mainas ja Oskar Lindfors tekivät onnistuneet debyytit, joista Ode vielä pääsi heiluttamaan maaliverkkoa. Muut maalintekijät olivat Niko Stålhammar toisessa peräkkäisessä pelissä sekä hienon pelin pelannut Kovalaisen Pete.

Pelistä jäi mieleen vain Raekosken 5 maalia ja (pakko)voitto. Kiffen tuhlaili tutusti paikkoja, eikä pelaajat intoutuneet maalijuhliin vaan tyytyivät lähinnä pelailemaan. Tästä esimerkkinä on toisen puoliajan tulos 2-5 Kiffenille.

Seuraavan viikonlopun tuplapelit AC Stoppia ja KylVeä vastaan ovat vedenjakajana sarjassa: Voitolla taistelu jatkuu liigakarsinnasta, tappioilla....no niin sittenhän sen tietää.

Kokoonpano: Jakke, Pete, Konde, Sivula, Jore, Niko, Kalle, Anssi, Stålbe, Järä, Tallberg ja Ode

Tehot: Niko 5+0, Pete 1+2, Ode 1+1, Stålbe 1+1, Järä 0+1, Kalle 0+1, Jakke 0+1 ja Jore 0+1

Kiffen - Zenith 4-0 (1-0)

November 30th, 2009 by Kalle Hämäläinen

Ennakkoasetelma ei ollut lauantain pelille kovin hyvä: Loukkaantumisia, sairastapauksia ja poissaoloja kokoonpanollisen verran ja muutama "yllättävä" poisjäänti pikkujoulukaudesta johtuen. Näin ollen alkukaudesta Kiffen/2:ssa pelanneet Konsta Viherä ja Niko Stålhammar nostettiin pikakomennuksella ylöspäin ja pojat vastasivat huutoon pelaten hienon ottelun.

Kiffen oli oppinut jotain puolustamisesta kuluneen viikon harjoituksista ja se näkyi pelissä tiiviinä ja aktiivisena puolustamisena. Melkein voisi kutsua että Kiffen puolusti Zenithmäisesti.

Ensimmäisen puoliajan ainoan maalin teki kapteeni Niko Raekoski, joka sai suoraan vauhtiin laidalla syötön Kovalaisen Peteltä. Niko normaalista poiketen ampuikin kauempaa kärkituikun, joka upposi komeasti takanurkkaan. Kun Kiffen puolusti kurinalaisesti, ei Jakkelle jäänyt paljoakaan torjuttavaksi.

Toinen puoliaika oli yhtä tarkkaa pelaamista kuin ensimmäinen puoliaika. Zenith tosin nosti karvaustaan, mutta Kiffen selvitti prässin kerta toisensa jälkeen.

Illan toinen maali syntyi komean sivupotkun jälkeisestä kuviosta. Kiffenissä debytoinut Kim Tallberg teki hienon screenin, jonka takaa Niko Stålhammar pääsi pommittamaan pallon maalin kattoon Kalle Hämäläisen syötöstä.

Tämän jälkeen Zenith yritti painostaa, mutta samalla joutui rikkomaan useasti Kiffenin pelaajia vastahyökkäyksissä, joista alkoi tipahdella 10 metrin rangaistuspotkuja. Ensimmäisen pilkun veti Kalle ylähirteen voimalla eikä ratkaisevaa 3-0 maalia syntynyt.

Mutta hetkeä myöhemmin toinen pilkku toikin tulosta. Niko Raekoski tuplasi illan maalimääränsä varmalla vedollaan. Niko kruunasi hienon iltansa hattutemppuun vielä muutama minuutti ennen päätösvihellystä ja ampui jälleen varmasti pilkun sisään. Rangaistuspotkuihin aiheutuneet pilkut järjesti Visa hienolla liikkeellään, johon Zenithin hitaat puolustajat eivät pystyneet vastaamaan kuin rikkomalla Visaa. Vielä kun Jakke otti lopussa Zenithin pilkun kiinni, oli hieno nollapeli tosiasia.

Kokoonpano: Jakke, Pete, Konde, Kalle, Niko, Visa, Toni, Stålbe, Kim T ja Järä

Tehot: Niko 3+0, Stålbe 1+0, Pete 0+1 ja Kalle 0+1.

WFT - Kiffen 10-3 (6-3)

November 25th, 2009 by Kalle Hämäläinen

Kiffen lähti kirkkain mielin ja iskukykyisellä joukkueella kohti Valkeakoskea mielessään kolme pistettä ja sarjan piikkipaikka.

Tosi asia oli aivan muuta. Vaikka Kiffen hölmöili kaksi ensimmäistä maalia WFT:lle vapaapotkuista, niin silti Kiffen johti peliä 2-1 ensimmäisellä puoliajalla mutta kun summeri soitti pelaajat tauolle, oli peli 6-3 kotijoukkueelle. Täh!

Sama ralli jatkui toisella puoliajalla Kiffenin hienokseltaan halliten peliä ja tuhlaillen paikkojaan (mm. Kalle Hämäläinen pitkästä pilkusta sivulta) kun taas WFT iski ilmasta, maasta ja vähän tuntui että vedestäkin.

Pisteet jäivät hyvin puolustaneelle ja fyysiselle WFT:lle selkein lukemin 10-3. Puolustamalla pelit voitetaan, ei hyökkäämällä. Tässä WFT:n näkemys pelistä: http://www.wft.fi/futsal/pages/uutiset.php

Kokoonpano: Jakke, Sivula, Konka, Pete, Kalle, Niko, AP, Visa, Järä ja Laitinen

Tehot: Järä 2+0, Niko, 1+0, Pete 0+1 ja Laitinen 0+1

SoFo Futsal - Kiffen 4-3 (3-1)

November 16th, 2009 by Kalle Hämäläinen

Uskomaton alku, "perinteinen" ensimmäisen puoliajan notkahdus, toisen puoliajan hieno kiri...Tuttu kaava pelistä toiseen, mutta nyt jäi viimeinen puristus ja nousu rinnalle tai jopa ohitse tekemättä. Pienehköllä ja liukkaalla Someron monitoimihallin parketilla oli tasaista vääntöä alusta loppuun. Kotijoukkue pelasi paremmin joukkueen ja voittikin suunnitelmallisuudensa turvin.

Ottelu alkoi Kiffenin osalta hienosti. Suoraan aloituksesta Kalle Hämäläinen vippasi laidalle Jale Naskalille joka pommitti 5 sekunnin pelin jälkeen Van Bastenmaisen laukauksen SoFon maaliin. Uskomaton veto Jalelta! Tämän jälkeen kotijoukkue sai koottua rivinsä ja hallitsi ensimmäistä puoliaikaa iskien sekä erikoistilanteesta tai vastahyökkäyksestä tai yksilösuorituksella maalinsa.

Kiffenilläkin oli paikkoja kavennukseen: Vapari tolppaan, puolustaja torjui vartalollaan maaliviivalta ja pari hyvää vetopaikkaa. Ensimmäisellä puoliajalla SoFo sai vielä 10-metrisen mutta Jakke veti pitemmän korren torjuen rankkarin. Jakke pelasi muutenkin taas hienon pelin ja ansaitsi todellakin veikkaustähtensä torjuen vielä toisella puoliajalla toisenkin 10 metrisen. Jakkea ei voi maaleista syyttää vaan kehnoa puolustusasennetta.

Toiselle puoliajalle Kiffen poisti huonosti toimineen rotaation ja sai temmon peliin. Vaikka SoFo karkasikin 4-1 johtoon, alkoi virheet ja Kiffenin tempo tuottaa tulosta.

Kavennus syntyi, kun Niko Raekoski kavensi hienon seinäpelin jälkeen Toni Kneipin syötöstä. Tämän jälkeen Hämäläinen pääsi 10 metriselle mutta maalivahti torjui kasvoillaan eikä kavennusta vielä nähty. Pari minuuttia ennen loppua Kiffen sai vielä toisen pitkän rankkarin josta Hämäläinen upotti kylmästi veskarin längeistä sisään. Liekö veskari pelännyt uutta pommia kun sulki silmänsä vetohetkellä..

Lopuksi Kiffen otti maalivahdin pois ja yritti tasoitusta ylivoimalla, ottaen Hämäläisen peliä pyörittämään pohjalle. Kiffen saikin muutaman tilanteen muttei onnistunut tasoittamaan peliä. Myös ottelun loppupuolella Visa Enäjärvellä oli hieno paikka tasoittaa puntit mutta mainiosti pelannut SoFon maalivahti torjui Visan läpiajon. SoFo siirtyi yksin sarjakärkeen hienolla joukkuepelillä ja puolustuksensa turvin.

Kokoonpano: Jakke, Anssi, Pro, Kim, Kalle, Niko, Jale, Toni, Visa, Paffa

Tehot: Kalle 1+1, Niko 1+0, Jale, 1+0 ja Toni 0+1

F.F. T-08 - Kiffen 7-3 (6-1)

November 11th, 2009 by Kalle Hämäläinen

Vaikka kuinka sitä painotettiin että peli tulisi olemaan vaikea, ja kuinka kaikki riippuisi siitä kuinka oma keskittyminen ja puolustaminen ratkaisisi pelin...oli peli käytännössä ohi jo ensimmäisen puoliajan jälkeen.

Kiffen aloittikin pirteästi, kun komean kuvion jälkeen Visa Eräjärvi teki Kalle Hämäläisen syötöstä 0-1 johtomaalin hiljentäen hetkellisesti fanaattisen kotiyleisön. Tämän jälkeen alkoi Kiffenin puolustus vuotaa ja kun pallot hieman vielä pomppivat kotijoukkueelle, oli tulostaululla puoliajalla rumat 6-1 lukemat.

Toiselle puoliajalle Kiffen panosti hyökkäykseen ja karvaukseen, eikä vastustaja onnistunut kuin kerran maalinteossa. Kiffenillä puolestaan oli maalipaikkoja 5-10 maaliin, mutta huono viimeistely näkyi pelin jälkeen tulostaululla.

Toisella puoliajalla Kiffen saikin järjestettyä paikkoja toisensa perään, hieman riskillä ja maalinteossa onnistuivat Jale Naskali ja pilkulta Jarkko Häikiö.

Pilkusta sen verran on pakko mainita: Maalin edustalla ollut Kalle pyörähti maalinvahdin ohi ja oli laittamassa palloa tyhjiin kunnes sai takaapäin sukille maalivahdilta, mistä vihellettiinkin oikeutetusti rangaistuspotku. Luonnollisesti Kiffenin pelaajat vaativat maalivahdille punaista takaapäin kohdistuneesta rikkeestä viimeisenä pelaajana sekä avoimen maalintekopaikan menetyksestä kotijoukkueen maalivahdille. Tuomari kommentoi asiaan: "Eihän pelaajalla ollut kunnon maalintekopaikkaa eikä sitä edes sattunut..." Että näin! No eihän tämä peliä ratkaissut mutta jotenkin niin tyypillistä helsinkiläisjoukkueille maakunnissa.

Kaikki kunnia kotijoukkueelle systemaattisesta ja taidokkaasta pelaamisesta sekä hienosta kotiyleisöstä hyöstettynä muutamalla tosi taitavalla pelaajalla. Uskon tämän joukkueen nousevan vuosi vuodelta ylöspäin ja miksei ihan liigaan asti?

Kokoonpano: Jakke, Sivula, Pro, Jale, Toni, Niko, Visa, Osku ja Kalle

Tehot: Visa 1+0, Jale 1+0, Jakke 1+0 , Niko 0+1 ja Kalle 0+1

Kiffen - Honka/KGF 8-6 (2-4)

November 11th, 2009 by Kalle Hämäläinen

Kiffen taisteli laajemman materiaalinsa turvin ja voitti hienolla toisen puoliajan kirillään. Vaikka kotijoukkue olikin toisen puoliajan alussa tappiolla 2-5, ei se missään vaiheessa menettänyt uskoaan omaan pelaamiseen ja liikkeeseen, vaan maali maalilta nousi rinnalle ja lopulta ohi. Hongalla oli mukanaan 8 pelaajaa joista yksi joutui lopettamaan kesken pelin, joten se alkoi pelin lopussa näkyä keltapaitaisten liikkeessä.

Kiffen tehokaksikkona onnistuivat Jale Naskali ja Kalle Hämäläinen tehden 2 maalia mieheen. Heitä hienosti säestivät maaleillaan Toni Kneip, Niko Raekoski, Mikko Järvinen ja Antti-Pekka Karikoski. Myös puolustuksessa debyytin hurmuripaidassa esiintynyt Kimmo Sivula osoitti olevansa vahvistus puolustus päässä. Ensi viikolla valmennuksella on positiivinen ongelma: "Kun saamme poissa olijat takaisin kokoonpanoon, on vaikea ketään tiputtaa jengistä ulos!"

Kokoonpano: Jakke, Sivula, Konka, Jale, Toni, Laitinen, Niko, Järä, Kalle ja AP

Tehot: Jale 2+0, Kalle 2+0, Niko 1+1, AP 1+2, Järä 1+1, Toni 1 ja Jakke 0+2

Takaisin voittokantaan

November 2nd, 2009 by Kalle Hämäläinen

Kiffenin painajaismainen Halloween esitys MaKua vastaan sai valmennusjohdon miettimään mistä löydettäisiin uudelleen sama liike ja peli-ilo Piikkiön peliin.

Vastaus tähän oli jokerikortti Piikkiön reissulle. Jokerikortin nimi oli Visa Eräjärvi, joka Mustien Hurmureiden valkoisissa vieraspaidassa debytoi häikäisevästi tehden hattutempun ja kuittaamalla veikkauspörssin kultaisen mitalin sekä palkintopöydältä kaiken mahdollisen.

Kiffen taisteli ja pelasi taktisesti hienon pelin Piikkiön pienehköllä muovimatolla. Mustat Hurmurit siirtyivät varsin nopeasti 0-2 johtoon Eräjärven maaleilla. Molempiin maaleihin syötön antoi Kalle Hämäläinen.

Kuin varkain, pääsi kotijoukkue kahdella vastahyökkäyksellä tasoihin ja puoliajalle mentiin hieman hämmentävässä tasatilanteessa ottaen huomioon kenttätapahtumat.

Toisella puoliajalla Kiffen onnistui pitämään pelitasonsa sekä kurinalaisen puolustuspelinsä ja kävi kuittaamassa kolmesti Piikkiön päädyssä.

Ensin Eräjärvi purjehti puolustuksen läpi, kiersi maalivahdin ja laittoi pallon tyhjiin.

Tämän jälkeen Pete Kovalainen vastasi siitä, ettei Pips enää nousisi taistelemaan voitosta. Ensin hieno pallonriisto omalla puolustusalueella ja vastahyökkäyksen päätteeksi Ville Laitinen sai Peten syötöstä siirtää Kiffenin 2-4 johtoon.

Ottelun lopussa Pete vielä pommitti pienestä kulmasta pallon takayläkulmaan varmistaen 3-5 voiton Kiffenille.

Pips pääsi vielä hetkellisesti Kiffenin kantaan lahjarankkarilla, mutta todellista kiriä ei Pips onnistunut vyöryttämään, joten ansaitut ja makeat pisteet lähtivät Stadiin Kiffenin mukaan.

Kun vielä Kiffenin maalissa Jakke otti pallot varmasti kiinni ja vielä 2-2 tilanteessa legendaarisen "haudan takaa" torjunnan, oli voitto varmistettu.

Kokoonpano: Jakke, Pete, Konka, Laitinen, Kneip, Niko, Visa, Kalle ja Järä

Tehot: Visa 3+0, Pete 1+1, Kalle 0+2, Laitinen 1+0, Konka 0+1

Huh hah huli, turpaan tuli

November 1st, 2009 by Mika Telinkangas

Kiffen kohtasi Marmiksen Kuulan jo toisen kerran lyhyen ajan sisään. Edellisen ottelun Kiffen oli vienyt niukasti rankkarikisan jälkeen. Tällä kertaa MaKu maksoi kalavelat takaisin kovien korkojen kera pieksemällä Mustat Hurmurit maanrakoon nöyryyttävin 9-2 lukemin.

Pahiten Kiffenin varsin aneemista ryhmää kuritti Hurmureiden jalkapalloympyröistä tutut Mika Helin (2+3) ja Jarno Leppänen (3+1), jotka tehojensa perusteella olivat nauttineet futisjengin edellisillan saunaillassa vain ykkösolutta, muun joukkueen kiskoessa kaksin käsin teräviä.

Kiffenin ryhmästä puhtain paperein selvisi pirteästi pelanneet A-P Karikoski sekä Toni Kneip, jotka hyvällä liikkuvuudellaan saivat luotua edes jonkinlaista painetta MaKun puolustukselle.

Nyt, kun kauden pohjanoteeraus on takanapäin, joukkue voi suunnata katseet kohti tulevaa ja Piikkiötä, jonne Kiffen matkaa tänään taistellakseen tosissaan arvokkaista sarjapisteistä.

Kokoonpano: Anssi, AP, Jakke, Järä, Kalle, Kneip, Laitinen, Niko, Paffa, Pete, Pro.

Tehot: Kneip 1+0, AP 1+0, Niko 0+1, Pro 0+1.

Kiffen päihitti Zenithin Cup-mittelössä

October 26th, 2009 by Kalle Hämäläinen

Suomen cup jatkui toisena peräkkäisenä sunnuntaina. Nyt vastaan asteli tiukasti puolustusvoittoinen mutta vahva Zenith.

Peli noudatti KylVe ottelusta tuttua kaavaa. Zenith meni helpohkosti johtoon ottelun alussa, mutta sitten Kiffen alkoi viedä peliä.

Kiffenin tasoitus syntyi ensimmäisellä puoliajalla kun AP karvasi pallon Zenithin puolustukselta ja kovana maalintekijänä tunnettu Jale onnistui heikollakin vedolla maalinteossa. Puoliajalle siis 1-1 tilanteessa.

Toinen puoliaika alkoi Kiffenin painostuksella ja vetoja haettiin niin läheltä kuin kaukaakin. Lopulta Anssin yrittäminen palkittiin kun Anssin kaukolaukaus muutti Zenith pelaajasta suuntaa ja painui sisään.

Zenith onnistui vielä tasoittamaan pelin neljä minuuttia ennen loppua ja näin mentiin jatkoajalle.

Jatkoajalla Kiffen supisti rinkiä ja siirtyi puhtaasti kahteen kentälliseen. Kiffen onnistuikin tekemään maalin, kun Laitisen Ville taisteli laidalla pallon itselleen ja keskitti maalille, jossa Toni Kneip ohjasi pallon lennokkaasti maalin kattoon.

Zenith otti tämän jälkeen välittömästi aikalisän ja maalivahdin pois vyöryttääkseen ylivoimalla. 10 sekuntia ennen loppua pallo pomppi painostuksen jälkeen Zenithin pelaajalle, joka onnistui lähietäisyydeltä tasoittamaan pelin.

Kiffen sai jälleen osoittaa taitonsa rangaistuspotkuissa, jonka sankariksi nousi mainio maalivahti Jarkko Häikiö torjumalla kaksi vetoa ja iskemällä itse omasta rankkarista maalin.

Kiffenin onnistujat rankkareista olivat Pro, Anssi, Jale, Jakke sekä Laitisen Ville, joka ratkaisi yleisön villisti kannustaessa ottelun voiton ja sitä myöten varmisti Kiffenin etenemisen Suomen Cupin neljännelle kierrokselle.

Kokoonpano: Jakke, Pro, Anssi, Jale, AP, Kim, Paffa, Niko, Toni, Stålpe, Martin, Laitinen.

Tehot: Jale 1+0, Anssi 1+0, Toni 1+0, Laitinen 0+1, AP 0+1

Sarja-avauksesta voitto

October 26th, 2009 by Kalle Hämäläinen

Ensimmäiseen sarjaotteluun Kiffen oli saanut uutta voimaa: Pete Kovalainen, Järä Järvinen ja Ville Laitinen toivat haluttua kokemusta ja leveyttä miehistöön. Tämä näkyikin jo ensimmäisellä puoliajalla. Tosin KylVe pääsi yllättämään kotijoukkueen vaihtovirheestä heti ensimmäisellä minuutilla.

Mitä pidemmäs peli eteni, alkoi Kiffenin liike tehoamaan vierailijoiden puolustukseen. 1-1 tasoitus oli Anssin ja KylVen puolustuksen yhteistyön tulos. Anssi haastoi laidalta puolustajan ja syötti kovan syötön maalin edustalle Kneipiä tavoitellen mistä pallo meni KylVen pelaajasta sisään.

2-1 johtomaali on klap-klap tyyliä ála Kovalainen-Järvinen akselilta, josta Kovalainen siirsi pallon hallitusti tyhjään maaliin Järän tarjoilusta. Puoliajalle mentiin Kiffenin ansaitussa johdossa.

Toinen puoliaika noudatti samaa kaavaa, mutta nyt Kiffen ei antanut KylVelle alussa paikkoja, vaan lähti kasvattamaan johtoaan.

Jälleen Kovalainen nousi voimakkaasti laidalta ja syötti keskelle Järälle, joka epäitsekkäästi vielä siirsi pallon AP:lle, joka sai kunnian avata maalitilinsä siirtämällä pallon miltei tyhjiin ja tilanteeksi 3-1.

Neljännen maalin Kiffen teki kulmasta. Kun vierailijat vielä asettelivat pelaajiaan puolustukseen, antoi pelaaja-valmentaja Kalle Hämäläinen nopean kulman takaviistoon Kim Sandenille, jonka komea kaukolaukaus helähti verkon perukoille ja 4-1 johto oli tosiasia.

KylVe vielä kaunisteli tilastoja iskemällä 4-2 kavennuksen. Tämän jälkeen Kiffenillä oli vielä muutama tilaisuus viimeistellä tyhjään maaliin, mutta joukkue keskittyi viisaasti puolustamaan omaa maaliaan eikä lähtenyt yltiöpäisesti hyökkäämään. Näin ollen kauden avauspeli toi heti täydet pisteet.

Kokoonpano: Jakke, Anssi, AP, Järä, Kalle, Kim, Kneip, Konka, Laitinen, Kovalainen, Niko, Pro.

Tehot: Pete 1+0, AP 1+0, KylVe om, Kim 1+0, Järä 0+2, Kalle 0+1

Kiffen jatkoon Suomen cupissa

October 19th, 2009 by Kalle Hämäläinen

Mustat hurmurit aloittivat Futsal kauden Suomen Cupissa MaKua vastaan. Ennen peliä olimme ennättäneet vain kerran harjoitella, mikä näkyikin pelissä. Ensimmäisen puoliajan ainoa kohokohta oli Jarkko Häikiön torjuma rangaistuspotku jonka ampui Mika Helin. Tauolle siis 0-0 lukemissa.

Toisella puoliajalla Kiffen onnistui kahdesti maalinteossa. Ensin onnistui Anssi AP:n syötöstä ja sitten Kneip Jalen syötöstä.

Tämän jälkeen MaKu alkoi vasta todella pelaamaan ja onnistui tasoittamaan pelin. Koska jatkoaikaa ei pelattu, vedettiin suoraan rankkarit. Kun ensimmäinen MaKulainen veti tolppaan eikä Kiffenin pelaajat epäonnistuneet, vei Kiffen pelin rangaistuslaukauksien jälkeen 5-7 lukemin.

Rankkareissa onnistuivat: Toni, Jakke, Anssi, Niko ja Jale.

Kokoonpano: Jakke, Toni, AP, Niko, Pro, Kimi, Konka, Stålpe, Osku, Anssi, Turde ja Jale

Tehot: Anssi 1+0, Toni 1+0, Jale 0+1 ja AP 0+1

Kiffenin kausi jatkuu ykkösessä

October 19th, 2009 by Mika Telinkangas

Kiffenin vannoutuneita futsal-faneja hemmotellaan tulevallakin kaudella laadukkailla ykkösen peleillä. Kiffen vastaanotti liigasta pudonneen Valon sarjapaikan ykkösessä ja tällä kertaa joukkue haluaa näyttää olevansa paikan arvoinen.

Hurmuri-ryhmään on saatu muutama kovan luokan vahvistus, joten sarjapaikan uusiminen lienee todennäköistä. Joukkueesta löytyy niin nuoria nälkäisiä pelaajia kuin "hieman" kokeneempiakin sotaratsuja.

Kiffen toivottaa kaikki tervetulleiksi Pirkkolan palloiluhalliin seuraamaan joukkueen otteita.