puma






















AVAUSVOITTO KIFFENILLE

Kiffen aloitti kauden 2011 Miesten Kakkosessa hienosti ja pelasi itselleen voiton ja kolme pistettä.

Vastustajana Talin hallissa pelatussa ottelussa oli Laajasalon Palloseura. LPS aloitti ottelun vauhdikkaasti ja teki muutaman vaarallisen hyökkäyksen ensi minuuteilla Kiffenin maalille. Ottelun 5. minuutilla LPS:n Niko Saukkonen syötti Jonathan Hyvärisen vapaaksi oikealta laidalta. Jonathanin laukaus kumahti ylähirteen. Niko Saukkonen teki ottelun avausmaalin 10. minuutilla. Kulmapotkun jälkeen Niko laukaisi 20 metristä kovan vedon maata pitkin oikeaan alakulmaan.

Peli tasaantui 20 minuutin jälkeen ja Kiffenin teki myös hyviä hyökkäyksiä LPS:n maalille. Kiffenin puolustaja Ville Ranta-aho nousi 30. minuutilla hyvin laidalta ylös ja keskitti takatolpalle Kovalaisen Petelle. Pete veti voimalla vain hiukan maalin yli. Kiffen jatkoi painostustaan ja sai kulmapotkun 37. minuutilla. Templar Lokake antoi kulman puolustuksen yli ja Juha-Jaakko Ulvila ampui lujan laukauksen maalin takakulmaan. Kiffen oli tasoittanut pelin ja puoliajalle poistuttiin 1-1 tilanteessa.

Toinen puoliaika pelattiin tasaväkisesti. LPS loi vaarallisimmat tilanteensa vapaapotkuista ja kulmista. Keskityksillä LPS tavoitteli maalille nousseita pitkiä pelaajiaan. Pari kertaa LPS oli lähellä onnistua, mutta puskut menivät yli maalin.

Peliä oli pelattu 69 min. kun Ville Ranta-aho antoi pitkän syötön kentän kulmaan. Kiffenin hyökkääjä Joris Parkins ehti ensimmäisenä palloon. Joris nosti pallon yli puolustajan ja kirmaisi laidalta kohti maalia. Luja syöttö maalille tavoitti Mutasim Bayatin, joka jatkoi pallon varmasti maaliin. Kiffen johti 2-1. Pelin loppu taisteltiin tasaisesti ja kumpikaan joukkue ei pystynyt enää luomaan huippuvaarallisia maalipaikkoja.

Ennen peliä vietettiin hiljainen hetki Tapio Hakalan muistoa kunnioittaen. Tapio oli Kronohagens Idrottsföreningenin puheenjohtaja. Kiffenin jalkapallojaoston johdossa Tapio toimi yli 30 vuotta. Kiffenin pelaajat pelasivat ottelun käsi- varsissaan musta surunauha.

Ottelun puoliajalla Kiffenin huoltajalle Raynold Dickmanille eli Dickikselle ojennettiin Suomen Palloliiton Helsingin piirin hänelle myöntämä hopeinen levyke numero 164. Dickis täytti pääsiäisenä 80 vuotta ja on toiminut v. 1980 lähtien monien Kiffenin joukkueiden huoltajana. Lämpimät onnittelut Dickikselle.

Veikkauksen mitalit jaettiin seuraavasti:

Kultamitali eli 3 pistettä: Juha-Jaakko Ulvila Kiffen
Hopemitali eli 2 pistettä Templar Lokake Kiffen
Pronssimitali eli 1 piste Jonathan Hyvärinen LPS

Palautetta voi lähettää osoitteeseen: palaute@fckiffen.fi