FUTURA TASOITTI VIIME HETKELLÄ
Futura-Kiffen 1-1 (0-1)
Kiffenin hurja puolustustaistelu
Porvoossa 1.6. ei riittänyt kolmen pisteen saaliiseen. Futuran
Vinicius Frasson tasoitti loppunumeroiksi 1-1 pelin 90.
minuutilla. Maali syntyi ruuhkatilanteesta muutaman flipperin
jälkeen ja Kiffenin hyvin pelannut maalivahti Timo Pennanen ei
ehtinyt torjuntaan. Futura ansaitsi tasoituksen, koska se hallitsi
pelitapahtumia toisella puoliajalla selvästi.
Ensimmäisellä
puoliajalla Kiffen pysyi vielä hyvin vauhdissa mukana ja loi myös
muutamia hyviä maalipaikkoja. Ensimmäinen vaarallinen tilanne toi
myös johtomaalin Kiffenille. Peliä oli pelattu 19 minuuttia, kun
Samuli Komulainen antoi hyvän syötön Kiffenin kärjelle Joris
Parkinsille. Joris jatkoi pallon yhdellä kosketuksella Futuran
puolustuslinjan taakse. Mutasim Bayati oli nopeampi kuin Futuran
puolustajat ja pääsi yksin läpiajoon. Simo laukoi pallon hienosti
vasempaan alakulmaan.
Ensimmäisen puoliajan lopulla
Templar Lokake syötti mainiosti Simon uudestaan yksin läpi. Simo
yritti vauhdilla ohittaa maalivahti Mikko Pietisen. Simo sai
pallon jo maalivahdin ohi, mutta tämä heittäytyi Simon jalkoihin
ja kaatoi Simon. Moni tuomari olisi puhaltanut pilkun, mutta
päätuomari Joni Taipale ei tuominnut rangaistuspotkua.
Toisella puoliajalla Kiffen keskittyi liikaa vain oman maalinsa
puolustamiseen. Kiffenin puolustuspeli oli edelleen vahvaa ja
Futuralla oli vaikeuksia tasoittaa ottelu. Kiffenille on tehty
seitsemässä ottelussa vain neljä maalia. Hyökkäystehoja Kiffenin
on kuitenkin saatava lisää, sillä tehtyjä maaleja on vasta
seitsemän eli yksi ottelua kohden.
Seuraavaksi Kiffenin
vastustajaksi juoksee lohkonsa piikkipaikalla oleva Klubi 04.
Kiffen pääsee tällä kaudella ensimmäisen kerran rakkaalle
kotikentälleen eli Töölön Pallokentälle. Jännittävä peli pelataan
maanantaina 6.6. kello 18.30.
Veikkauspörssi:
Kultamitali ja 3 pistettä Vinicius Frasson Futura
Hopeamitali
ja 2 pistettä Timo Pennanen Kiffen
Pronssimitali ja 1 piste
Mutasim Bayati Kiffen