puma






















YHDEKSÄN MAALIA PALLOKENTÄLLÄ

Kiffen-Klubi 04 3-6 (1-2)

Kiffenin vastustajana maanantaina 6.6. Pallokentällä oli Klubi 04. Kiffen aloitti ottelun pirteästi ja jo 4. minuutin kohdalla Tommi Kauppinen puski Antti-Pekka Karikosken vapaapotkusta Kiffenin 1-0 johtoon. Klubin Kastrioti Kastrati tasoitti pelin tilanteeksi 1-1 , kun ottelua oli pelattu kahdeksan minuuttia. Kastrati pukkasi ylärimasta ponnahtaneen pallon tyhjään maaliin. Kiffenin Templar Lokake pääsi yksin läpiajoon 17. min. kohdalla mutta laukoi vähän ohi maalin.

Klubi siirtyi 2-1 johtoon, kun ottelua oli pelattu 40 min. Kulman jälkitilanteessa Joel Pohjanpalo laukoi, pallo muutti suuntaa Kiffenin puolustajan jalasta ja maalivahti Mikko Muurinen ei ehtinyt torjuntaan. Ensimmäisellä puoliajalla Kiffen pelasi hyvin ja haastoi vahvasti Klubin.

Toisella puoliajalla Kiffen lähti hyökkäämään vielä voimakkaammin ja tekemään maaleja. Klubi vastasi kahdella nopealla hyökkäyksellä ja kahdella maalilla kahdek- san minuutin sisällä. Robin Lod ja Joel Pohjanpalo tekivät maalin mieheen ja siirsivät Klubin jo 4-1 johtoon. Kiffenin Lokake Templar kavensi tilanteeksi 4-3 tekemällä kaksi kaunista maalia ottelun 61. ja 65. minuutilla.

Ottelun lopussa Klubi rankaisi Kiffeniä vielä kahdella maalilla. Joel Pohjanpalo teki kolmannen maalinsa reboundista ja Albinot Bekaj ampui upean maalin tolpan kautta. Pilli soidessa tulostaululla oli lukemat 3-6.

Kiffen päästi vastustajan tekemään yhdessä ottelussa kuusi maalia, kun tähän mennessä vastustaja oli tehnyt seitsemässä ottelussa neljä maalia. Kiffen lähti Klubia vasten hyökkäämään puolustuksen kustannuksella. Klubi sai liikaa tilaa hyökkäys -päässä ja käytti tilanteessa hyvin hyödykseen.

Seuraavaksi Kiffen kohtaa lauantaina 11.6. Pallohongan Tapiolan tekonurmella.

Veikkauspörssi:

Kultamitali ja 3 pistettä Joel Pohjanpalo Klubi 04
Hopeamitali ja 2 pistettä Templar Lokake Kiffen
Pronssimitali ja 1 piste Kastriot Kastrati Klubi 04

Palautetta voi lähettää osoitteeseen: palaute@fckiffen.fi