GRANI KAATUI KOMULAISEN MAALILLA
Kiffen – GrIFK 1-0 (0-0)
Kiffen on pelannut heinäkuun
alusta alkaen kuusi ottelua. Voittoja on kolme ja tasapelejä
kolme. Pistesaldo otteluista on siis 12 pistettä eli keskimäärin 2
pistettä per ottelu. Joukkueen vire on nyt vahva ja
loukkaantumisten jälkeen itseluottamus ja peli-ilo ovat nousseet
monella asteella.
Grani-pelissä tiistaina 9.8. Pallokentän
vihreälle veralle juoksivat tällä kaudella ensi kertaa viime
vuoden ykkösmaalivahti Daniel Ivanov ja kärkipelaaja Jale Naskali.
Dani jatkoi siitä mihin viime vuonna jäi eli pelasi hienon ottelun
ja piti maalinsa koskemattomana. Jale tuli toisella puoliajalla
kentälle ja osoitti heti vaarallisuutensa ohittamalla Granin
puolustajia nopeutensa avulla. Viime vuoden maalitykki Feras Abid
oli jo vaihdossa ja valmiina tulemaan kentälle tarpeen vaatiessa.
Pelin alku oli tasaista keskialueen peliä ja ensimmäinen
vaarallinen maalipaikka syntyi pelin 18. minuutilla. Samuli
Komulainen nosti viekkaan kierteisen syötön Granin puolustuslinjan
taakse ja Kiffenin hyökkääjä Mutasim Bayati juoksi karkuun
puolustajilta. Simo pääsi yksin keskeltä läpi, mutta Granin
maalivahti Aki Holma tuli oikea-aikaisesti vastaan ja torjui
laukauksen.
Granin vaarallisin tilanne syntyi 35. min.
kohdalla. Granin keskityksen jälkeen pallo kimposi Kiffenin
puolustajan päästä Granin hyökkääjälle maalivahdin rajalle.
Kiffenin maalivahti Daniel Ivanov torjui hienosti pahan
laukauksen.
Toista puoliaikaa oli pelattu 62 minuuttia,
kun Jarno Leppänen karvasi pallon Granin puolustukselta ja pääsi
yksin läpi. Jape juoksi 16 metrin rajalle ja kierähti ovelasti
takana tulleen puolustajan ympäri. Jape näki Samuli Komulaisen
nousevan sivulleen ja antoi Komun eteen herkullisen syötön. Komu
ei aikailut vaan antoi vasemman lapikkaansa puhua. Kova, matala
takanurkkalaukaisu upposi maalivahdin sormia hipoen oikean tolpan
viereen ja Kiffen siirtyi 1-0 johtoon. Maali jokaisessa kolmessa
viimeisessä ottelussa on Komun upea saalis. Mutasim Bayati oli
ratkaista pelin 68. min kohdalla päästessään laidalta yksin läpi.
Simo ampui mutta laukaisu meni tolppaa hipoen ohi.
Pelin
lopussa Grani yritti kovasti tasoitusmaalia. Erityisesti Granin
vasen linkki Puja Miraftabi sai jatkuvasti palloja ja oli
hyökkäyspäässä tosi vaarallinen. Kiffenin puolustus kesti
kuitenkin viime hetken painostuksen ja otti arvokkaat kolme
pistettä. Voitollaan Kiffen nousi Granin rinnalle 25 pisteeseen.
Ensi lauantaina Kiffen matkustaa KTP:n vieraaksi Kotkaan. Kotkalla
on 18 pistettä. Kotka on aina vaarallinen kotikentällään.
Edellisessä ottelussaan Kotka voitti Kuusysin vieraissa ja osoitti
taistelevansa kovasti sarjapaikastaan. Kiffen lähtee nöyrästi
mutta terveellä itseluottamuksella hakemaan mukavia tuliaisia
Kotkan reissulta.
Veikkauspörssi:
Kultamitali ja
kolme pistettä: Michael Ozor, Kiffen
Hopeamitali ja kaksi
pistettä: Daniel Ivanov, Kiffen
Pronssimitali ja yksi piste:
Puja Miraftabi, GrIFK