TASAPELI PALLOHONKAA VASTAAN
Kiffen – Pallohonka 0-0
Kiffen pelasi 4.9. Töölön
Pallokentällä maalittoman tasapelin Pallohonkaa vastaan.
Pallohonka oli kuusi pistettä Kiffeniä edellä, joten piste-ero
säilyi ennallaan.
Pallohonka hallitsi pelin alkua, mutta
peli tasoittui selvästi n. 10 min. jälkeen. Silloin Feras Abid
ampui pomppupallosta 16 m. kulmalta upean laukauksen maalivahti
Atte Rannan yli takayläkulmaan. Linjatuomari liputti kuitenkin
kyseenalaisen paitsion. Jatkossa Fefe pääsi vielä muutaman kerran
kiusaamaan vaarallisesti Pallohongan puolustusta ja maalivahtia.
Myös Jale Naskali pelasi pirteästi, ohitti Pallohongan puolustajia
ja keskitti vaarallisesti.
Pallohonka pelasi kaunista
syöttöpeliä ja vaihtoi hyvin pelin painopistettä laidalta toiselle
laidalle. Kiffenin puolustuspeli toimi kuitenkin hyvin ja
Pallohonka sai luotua vain muutaman tosi vaarallisen tilanteen
Kiffenin maalille. Kiffenin maalivahti Daniel Ivanov torjui
hienosti ja piti maalinsa puhtaana. Dani oli koko kevätkauden
Ruotsissa opiskelemassa ja pääsi pelikuvioihin mukaan vasta
heinäkuussa. Lyhyessä ajassa Dani on päässyt lähes viimevuotiseen
huippukuntoon.
Toisella puoliajalla Kiffenin kapteeni
Juha-Jaakko Ulvila nyrjäytti nilkkansa kaksinkamppailussa ja
kannettiin paareilla ulos kentältä. Kiffen päästi loukkaantumisen
takia pallon tahallaan ulos. Katkon jälkeen Pallohonka pelasi
epäurheilijamaisesti pallon itselleen ja lähti hyökkäykseen.
Kiffenin pelaajavalmentaja Mika Helin kimpaantui aiheesta ja huusi
muutaman valitun kommentin Hongan pelaajille ja valmennusjohdolle.
Tuomari Miikka Raininko palkitsi Mikan keltaisella kortilla.
Pallohonka painoi lopussa vaarallisesti Kiffenin maalille, mutta
ei saanut maalia aikaiseksi.
Kiffeniltä puuttui pelistä
sairaana olleet Kim Sanden, Samuli Komulainen, Petri Kovalainen ja
Petrus Åström. Lisäksi Michael Ozor oli pelikiellossa neljän
keltaisen kortin takia ja Ville Niemi-Nikkola on armeijan
harmaissa.
Veikkauspörssin raadissa oli tällä kertaa
Kiffenin viime vuosituhannen tähtipelaajat Hannu Pulkkanen,
Bror-Erik Lindqvist ja Keijo Dromberg. Raati jakoi tähdet
seuraavasti:
Kultamitali ja kolme pistettä: Antti
Mäkijärvi, Pallohonka
Hopeamitali ja kaksi pistettä: Daniel
Ivanov, Kiffen
Pronssimitali ja yksi piste: Jale Naskali,
Kiffen