Kauden ensimmäinen vierastappio
Futura - Kiffen 1-0 (0-0)
Kiffenin Porvoon matka sunnuntaina 29.8. toi mukanaan kauden 2010 ensimmäisen tappion vieraspelissä. Hienoon vieraspelitilastoon tuli likainen tahra pelin viime hetkillä.
Peliä oli pelattu jo 87 min. ja ottelu näytti päättyvän 0-0 tasapeliin. Kummallakaan joukkueella ei ollut toisella puoliajalla kunnon maalipaikkoja. Futuran keskikenttä lähetti roikkupallon Kiffenin rangaistusalueelle. Kiffenin maalivahti Daniel Ivanov epäröi hetken aikaa vastaantuloaan. Kiffenin Jaska Ulvila taisteli Futuran hyökkääjä Vinicius Frasonin kanssa pääpallosta. Pallo tippui pelaajien jalkoihin ja Dani hyppäsi vangitsemaan palloa. Pallo kuitenkin kimposi Danin sylistä Frassonin jalkoihin ja hän laukaisi pallon tyhjään maaliin.
Yliajalla Templar Lokakella oli vielä hyvä mahdollisuus tasoittaa peli. Teppo pääsi nostamaan pomppupallon yli Futuran maalivahdin. Kiffenin epäonneksi pallo osui ylärimaan ja putosi suoraan alaspäin kentän puolelle. Tasoitus oli tosi lähellä.
Maaliton tasapeli olisi ollut oikea lopputulos, sillä kummatkin joukkueet olivat hyökkäyspelissään hyvin vaarattomia. ja aseettomia. Sekä Futuralla ja Kiffenillä oli koko ottelussa kummallakin vain pari maalipaikkaa. Futura onnistui toisessa paikassaan ja voitti elintärkeät pisteet ajatellen sarja- paikkansa säilyttämistä. Myös Kiffen tarvitsee vielä lisäpisteitä sarjan viimeisistä viidestä pelistään.
Kiffenillä on ensi maanantaina 6.9. kova paikalliskamppailu Gnistania vastaan. Futuraa vastaan Kifenin kokonpanosta puuttuivat mm. Raul Carlos de Araujo, Mikko Oikarinen, Antti Pekka Karikoski, Jarno Leppänen ja Feras Abid. Pelaaja- valmentaja Mika Helin juoksi ottelun lopussa muutamaksi minuutiksi kentälle. Toivottavasti Mika pystyy pelaamaan pitkän tauon jälkeen kauden viimeiset ottelut ja tuomaan kentälle kokemusta ja uusia ratkaisuja.
Kiffenin kokoonpano:
Daniel Ivanov, Kim Sanden, Juha_Jaakko Ulvila, Tommi Raudoskoski, Jani Asuintupa, Petri Kovalainen, Stephan Tako, Oskari Partonen, Niko Raekoski (58. Ville Ruoko), Ville Niemi-Nikkola (85. Mika Helin), Templar Lokake.
Veikkauksen vakiomitalit:
Kolme tähteä: Vinicius Frasson Futura
Kaksi tähteä: Mikko Pietinen Futura
Yksi tähti: Daniel Ivanov Kiffen