html> FC Kiffen


puma






















Kiffen voitti Granin

GrIFK – FC Kiffen 0-1 (0-1)

Grani joutui taipumaan Kiffenille kotonaan. Kiffen voitti ottelun luvuin 1-0 lauantaina Kauniaisten upealla jalkapallokentällä. Katsojia oli paikalla 102.

Feras Abid osui 22. minuutilla ja varmisti osumallaan ottelun voiton Kiffenille. Fefe harhautti ovelasti Granin puolustuksen kuutamolle ja eteni yksin rangaistusaleen sisälle. Varma sijoitus maalin kulmaan sinetöi huippusuorituksen. Axel Orrström antoi Fefelle hyvän syötön.

Kiffen hallisti peliä ensimmäiset 30 minuuttia ja loi muutaman vaarallisen paikan. Grani pääsi peliin mukaan ensimmäisen puoliajan lopussa ja sai ensimmäisen tilanteessa vasta 33. minuutilla. Laukaus meni kuitenkin ohi maalin.

Toinen puoliaika alkoi myös lievällä Kiffenin painostuksella. Kumpikaan joukkue ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa. Grani pelasi tosi kovaa ja taklasi rumasti. Ruman pelin tuloksena oli 5 keltaista korttia ja yksi punainen kortti. Punaisen kortin toisen puoliajan 80. minuutilla sai Granin Ilpo Verno.

Toisen puoliajan vaarallisin tilanne syntyi Kiffenin maalille vähän ennen loppua. Kiffenin puolustaja Pasi Karppinen syötti vaarallisesti omalle maalille ja maalivahti Mikko Muurinen joutui torjumaan käsillä. Grani sai vapaapotkun keskeltä n. 5 metrin päästä maaliviivasta. Kiffenin miesmuuri maaliviivalla torjui kuitenkin ammutun vapaapotkun.

Kiffenin pelaajavalmentaja Mika Helin tuli peliin kahden kuukauden tauon jälkeen 78. minuutilla. Mika osoitti lyhyessä ajassa, että hän on edelleen kovan luokan pelimies.

Kiffenin kokoonpano:

Mikko Muurinen, Jani Asuintupa, Juha-Jaakko Ulvila, Kim Sanden, Pasi Karppinen, Axel Orrström, Stephan Tako (78 min. Mika Helin), Jarno Leppänen (61 min. Petri Kovalainen), Tommi Raudoskoski, Templar Lokake (93 min. Niko Raekoski), Feras Abid

Veikkauspörssin tähdet:

Kolme tähteä: Feras Abid Kiffen
Kaksi tähteä: Kim Sanden Kiffen
Yksi Tähti: Mark Soutar Futura

Kiffenin varoitukset:

-


Palautetta voi lähettää osoitteeseen: palaute@fckiffen.fi