Ilta täynnä epäonnea
Kiffen – HIFK 0-1 (0-0)
Ottelun viimeisiä sekunteja pelataan. Yliaikaa on pelattu jo 3 minuuttia. Kaikki ovat jo varmoja, että ottelu päättyy 0-0 ja pisteet jaetaan.
Kiffen saa maalipotkun, Hifk katkaisee puolesta kentästä ja tekee nopean vastahyökkäyksen laidan kautta. Keskitys maalin eteen ja Jussi Leppälahti saa pallon, kääntyy ja laukaisee nopeasti. Pallo menee maaliin. Hifk pelaajat faneineen riemastuvat ja Kiffenin pelaajat painavat päänsä alas. Hifk voittaa kalliit kolme pistettä ja nousee samaan pistemäärään eli 29 pisteeseen kuin Kiffen.
Kiffenillä oli ensimmäisellä puoliajalla kaikki avaimet ratkaista ottelu. Ottelun 22 min. Kiffen sai pilkun, mutta Hifk:n maalivahti Janne Bruun torjui Tommi Raudoskosken vedon. Lisäksi Fefe Abid ja Jarno Leppänen pääsivät laukaisemaan ns. varmoista paikoista mutta ohi. Pete Kovalainen pukkasi hienon hyökkäyksen jälkeen ylärimaan.
Kiffenin olisi pitänyt tehdä vähintään kaksi maalia ekalla puoliajalla. Toisella puoliajalla pelin tempo putosi kummallakin joukkueella. Vaarallisimman paikan loi Kiffen, kun Pasi Karppinen laukaisi lujan vedon tolppaan.
Taistelu sarjapaikasta jatkuu jo ensi lauantaina kun Kiffen kohtaa vieraissa PK Keski-Uusimaan.
Matkaan lähdetään sillä mielellä, että kolme pistettä on mukana kotimatkalla.
Kiffenin kokoonpano:
Mikko Muurinen, Pete Kovalainen, Pasi Karppinen, Ville Ruoko, Jani Asuintupa, Tommi Raudoskoski, Kim Sanden, Mika Helin (60. min.Templar Lokake), Stephan Bozo, Feras Abid (77. min. Kim Tallberg), Jarno Leppänen (86. min. Niko Raekoski)
Veikkauspörssin tähdet
Kolme tähteä: Jussi Leppälahti Hifk
Kaksi tähteä: Kim Sanden Kiffen
Yksi tähti: Stephan Tako Bozo Kiffen