Kauden ensimmäisestä kotiottelusta tappio.
Äitienpäivänä pelatun ottelun sarjapisteet matkasivat Talin hallista Etelä-Savoon, kun Mikkelin Palloilijat peittosi kauden kolmannessa koitoksessa Mustat Hurmurit lukemin 2-1. Ottelu ei juuri hienouksia tarjonnut, mutta kovaa taistelua sitäkin enemmän.
Kiffen aloitti ottelun väkevästi ja teki avausmaalin jo pelin kolmannella minuutilla. Pallo pelattiin puolustuksesta ripeäkinttuiselle A-P Karikoskelle, jonka taidokas jatko päällä avasi tilanteen Templar Lokakelle. Teppo kiersi holtittomasti vastaan tulleen mikkelikassari Saku Romppaisen helposti ja iski pallon pienestä kulmasta verkon perukoille.
Vajaan puolen tunnin pelin jälkeen Teppo pääsi yrittämään illan toista osumaansa, mutta lähietäisyydeltä lähtenyt vasemman jalan kuti meni toista metriä ohi maalin. Viisi minuuttia edellisestä ja laidan kautta pelattu hyökkäys tuotti tekopaikan Tommi Raudoskoskelle. Kiffenin harmiksi 16 metristä lähtenyt Rauden muulinpotku pysähtyi maalin yläputkeen ja tilanne säilyi ennallaan.
Talin massiivisen pelikellon näyttäessä 36:ta minuuttia, sai MP vapaapotkun n. 30 metristä. Vapaapotkua asettui ampumaan vanha konkari Juuso Kangaskorpi, jonka tarkka keskitys löysi tiensä Miikka Oinosen päähän. Tämän komea pusku painui vastuttamattomasti rysään ohi Kiffenin maalia vartioineen Mikko Muurisen. Enempää maaleja ei ensimmäisellä puoliajalla enää tehty, joten tauolle siirryttiin tasatilanteessa 1-1.
Toinen puoliaika alkoi lievällä Kiffenin painostuksella ja Hurmureilla olikin oiva tilaisuus siirtyä johtoon kulman jälkitilanteesta ottelun 47 minuutilla. Maalin edustalla tapahtunut hässäkkä ei kuitenkaan tuottanut kaivattua osumaa.
Kun Kiffenille ei maalinteko maistunut, heitti MP nopean hyökkäyksen päätteeksi kylmää vettä kotijoukkueen niskaan. Reilut 50 minuuttia pelattu ja ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Mikko Mutka pelattiin laidasta läpi. Viileä sijoitus ohi Muurisen vei mikkeliläiset 2-1 johtoon.
Ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella Kiffenillä oli parikin tilaisuutta tasoittaa peli. Ensin hurmuri-ikoni Niko Raekoski pääsi puskemaan läheltä, mutta pusku suuntautui suoraan maalivahti Romppaisen syliin. Muutama minuutti tästä ja Teppo latasi pallon toistamiseen vierailijoiden maalin ylähirteen. Kun Kiffen ei hyvistäkään tilanteista huolimatta saanut palloa pömpeliin, päättyi ottelu vierasjoukkueen 2-1 voittoon.
Arvovaltainen raati jakoi veikkaustähdet seuraavasti:
3 tähteä: Mikko Mutka MP
2 tähteä: Templar Lokake Kiffen
1 tähti: Miikka Oinonen MP
Kiffenin kokoonpano:
Muurinen, Kovalainen (79 min. Valejev), Sanden, Ulvila, Asuintupa, Raudoskoski, Helin (v), Koponen (51 min. Raekoski), Karikoski (69 min. Festus), Leppänen, Lokake.