html> FC Kiffen


puma






















Kiffen voitti Kimpisen helteessä

PEPO – Kiffen 1-2 (0-1)

Kiffen kohtasi PEPON sunnuntaina 4.7. Lappeenrannassa. Kimpisen kentälle hehkutti aurinkoa täydellä voimalla ja lämpötila oli n. 30 astetta. Erotuomari Pete Pokkinen Tampereelta antoi kummankin puoliajan puolivälissä minuutin pituisen juomatauon pelaajille. Helteestä ja pitkästä bussimatkasta huolimatta Kiffen otti mukaansa Helsinkiin kolme pistettä.

Ottelu alkoi vahvalla lappeenrantalaisten painostuksella, mutta kymmenen minuutin jälkeen peli tasoittui. Vaarallisia tilanteita syntyi pelkästään kulmapotkuista ja vapaapotkuista. Ensimmäinen puoliaika oli juuri päättymässä, kun Antti-Pekka Karikoski pääsi laidalta keskittämään. Luja keskitys tavoitti hyvin boksiin juosseen Oskari Partosen 15 metrin etäisyydeltä maalista. Osku pukkasi komeasti kierteisen pallon vasempaan alanurkkaan. Tauolle mentiin Kiffenin 1-0 johdossa.

Toinen puoliaika jatkui tasaisissa merkeissä. Ottelua oli pelattua 63 min. kun Jani Asuintupa nousi hyvin pakin tontilta ja syötti puolustuslinjan taakse Oskulle juoksupallon. Osku voitti topparin juoksukilpailussa ja pääsi yksin läpi. Varma luja sijoitus alanurkkaan ja Kiffen johti 2-0.

Maalin jälkeen Kiffen otti pelin hallinnan itselleen ja näytti, että PEPOLLA ei ole mitään mahdollisuuksia tasoittaa peliä. Pelin 74 min. kohdalla PEPON keskitys 16 metrin rajalle jäi kuitenkin pomppimaan pelaajien väliin. PEPON Antti Oksanen ehti ensimmäisenä palloon ja laukaisi kovan vedon maalin kattoon. Kiffenin maalivahti Daniel Ivanov ei ehtinyt torjuntaan.

Pepon kavennus muutti pelin luonteen ja PEPO yritti kiihkeästi tasoittaa pelin. Kiffenin puolustus esti kuitenkin hyvin kaikki yritykset. Kiffen sai kauden kolmannen voittonsa seitsemän tasapelin ja yhden tappion sarjaan.. Voiton ansiosta Kiffen nousi 16 pisteeseen 11 pelatun ottelun jälkeen.

Kiffenin parhaina palkittiin kaksi kaunista maalia viimeistellyt Oskari Partonen ja kauden parhaan pelinsä pelannut ja upeita nousuja tehnyt puolustaja Jani Asuintupa.

Kiffenin kokoonpano:
Daniel Ivanov, Jani Asuintupa, Juha-Jaakko Ulvila, Tommi Raudoskoski, Ville Ruoko, Antti-Pekka Karikoski (86. Jarno Leppänen), Mikko Oikarinen (78. Kaleb Linnahalme), Raul Carlos De Araujo (57. Petri Kovalainen), Oskari Partonen, Templar Lokake, Ville Niemi-Nikkola.

Veikkauspörssin tähdet:

Kolme tähteä: Oskari Partonen Kiffen
Kaksi tähteä: Antti Oksanen PEPO
Yksi Tähti: Jani Asuintupa Kiffen

Palautetta voi lähettää osoitteeseen: palaute@fckiffen.fi