Fefe ratkaisi pelin Kiffenille
PK Keski-Uusimaa - Kiffen 1-2 (1-2)
Pk Keski-Uusimaa ja Kiffen pelasivat sunnuntaina 26.9 Keravalla Kalevan kentällä tiukan ja tasaväkisen ottelun. Sarjataulukon perusteella Kiffenin olisi pitänyt olla selvästi parempi joukkue.
Keski-Uusimaa todisti pelillään, että sillä olisi paremmalla onnella kauden aikana ollut täydet edellytykset sijoittua korkeammalle ja säilyä Miesten Kakkosessa.
Keski-Uusimaa hallitsi ottelutapahtumia ensimmäisen puolituntisen. Kiffen kuitenkin iski ensimmäisen maalin. Ottelu oli pelattu 15. min. kun Kiffen teki nopean vastahyökkäyksen kesken Uusimaan painostuksen. Ville Niemi-Nikkola toi pallon vauhdilla ylös ja syötti puolustajien välistä pallon pystyyn Feras Abidille. Pallo pomppasi Uusimaan puolustajan jalasta 16 m. sisälle. Fefe juoksi yksin keskeltä läpi ja tuikkasi pallon ovelasti maalivahti Kasper Hirvosen ohi maaliin.
Keski-Uusimaa tasoitti pelin nopeasti. Kului vain 2 minuuttia Kiffenin maalista, kun Uusimaa pääsi oikealta laidalta läpi. Keskitys maalille ja Joona Tiira jatkoi varmasti pallon maaliin. Kiffenin puolustukselle tapahtui sellainen virhe miesvartioin- nissa, jollaista aikaisemmin tällä kaudella ei juuri ole sattunut.
Puolen tunnin jälkeen Kiffen otti pelin hallinnan itselleen ja sai luotua muutamia hyviä hyökkäyksiä. Oskari Partonen antoi 38. peliminuutilla ovelan kierteisen syötön Uusimaan puolustuksen taakse rangaistusalueen kulmaan. Fefe ehti nopeimpana ensimmäisenä palloon ja eteni pienestä kulmasta kohti maalia. Tarkka sijoitus oikeaan alakulmaan ja peli oli 2-1 Kiffenille.
Toisella puoliajalla Kiffen otti isännän otteen kentällä. Kifen piti palloa ja syötteli hyvin mieheltä miehelle. Keski-Uusimaa ei saanut toisella puoliajalla ollenkaan vaarallisia maalipaikkoja. Myöskään Kiffen ei onnistunut maalinteossa ja ottelu päättyi Kiffenin voittoon 2-1.
Kiffen on ennen viimeistä ottelua lohkossaan toisena. Viimeisessä ottelussa lauantaina 2.10. Pukinmäen kentällä vastustajana on City Stars Lahdesta. City Stars on kolmantena vain 1 pisteen Kiffeniä jäljessä. Kiffenin tavoitteena on tietysti päättää kausi voitolla ja sijoittua lohkossaan toiseksi.
Kiffenin kokoonpano:
Daniel Ivanov, Jani Asuintupa, Kim Sanden, Juha-Jaakko Ulvila, Ville Ruoko, Ville Niemi-Nikkola (68. Petri Kovalainen), Raul Carlos de Araujo, Oskari Partonen, Niko Raekoski (68. Stephan Tako), Templar Lokake, Feras Abid (88. Mika Helin).
Veikkauksen vakiomitalit:
Kolme tähteä: Feras Abid Kiffen
Kaksi tähteä: Joonas Kauti PK-KU
Yksi tähti: Joni Norring PK-KU