html> FC Kiffen


puma






















Kiffen voitti Varkaudessa

Warkaus JK – Kiffen 0-2 (0-2)

Kiffen pelasi yhden kauden parhaista peleistään Varkaudessa ja voitti täysin ansaitusti 2-0. Kiffen otti heti alusta alkaen pelin hallinnan itselleen ja loi vaarallisia tilanteita Warkauden maalille.

Ensimmäinen maali syntyi kun ottelua oli pelattu 23 minuuttia. Feas Abid sai purkupallon itselleen 25 metrin päässä maalista. Fefe laukaisi kovan kanuunan suoraan oikeaan yläkulmaan. Maali oli kesän kaunein ja se olisi sopinut mainiosti vaikka MM-kisojen finaalin ratkaisumaaliksi Etelä-Afrikassa vuvuzelojen soidessa.

Pelikellot näyttivät 38 min. kun Kiffen sai rajaheiton puolesta kentästä. Ville Ruoko linkosi pallon Jarno Leppäsen päähän ja Jape jatkoi päällään Raul de Araujolle. Raul chippasi pallon päällään WJK:n puolustuslinjan taakse. Fefe juoksi vauhdilla pallon kiinni ja kuljetti sen rangaistusalueelle. Fefe tarkka alakulmalaukaus sujahti varmasti maaliin. Tauolle mentiin 2-0 tilanteessa.

Toisen puoliajan vaarallisin tilanne oli Warkaudella. Warkaus sai rangaistuslaukauksen pelin 70 min. kohdalla. Erotuomari vihelsi aiheettoman pilkun Warkaudelle. Mikko Oikarinen taisteli vapaapotkun jälkitilanteessa pääpallosta. Mikon käsi hipaisi Warkauden pelaajan päätä ja tuomari näytti pilkkua. Kiffenin maalivahti Daniel Ivanov torjui hienosti laukauksen alakulmasta.

Loppupelissä Kiffenillä ei ollut mitään vaikeutta säilyttää johtonsa. Koko Kiffenin joukkue pelasi hyvän ja tasapainoisen ottelun. Kiffenin puolustuspeli oli jälleen huippuvarmaa ja Warkaus ei saanut kuin pari maalintekopaikkaa, jotka Dani torjui hienosti.

Kiffenin kokoonpano:
Daniel Ivanov, Petri Kovalainen, Oskari Partonen (62. Stephan Tako), Feras Abid (82. Antti-Pekka Karikoski), Ville Ruoko, Jani Asuintupa, Tommi Raudoskoski, Juha-Jaakko Ulvila, Mikko Oikarinen, Raul Carlos de Araujo (74. Ville Niemi-Nikkola), Jarno Leppänen.

Veikkauspörssin tähdet:

Kolme tähteä: Feras Abid Kiffen
Kaksi tähteä: Daniel Ivanov Kiffen
Yksi Tähti: Roope Matsi WJK

Palautetta voi lähettää osoitteeseen: palaute@fckiffen.fi