Järvenpään Palloseura

Esittelyssä JäPS – ”vauhtia, iloa ja elämyksiä”

Perustettu: 1947
Kausia pääsarjatasolla: 0
Suomen mestaruuksia: 0
Suomen cupin voittoja: 0
Kuuluisia JäPSissä pelanneita: Lum Rexhepi, Riku Heinonen, Pyry Korhonen
Sijoitus viime kaudella: 4. (Kakkonen A-lohko)
Seuraa tätä pelaajaa: Ville Ahola
Valmentaja: Osku Partonen (4. kausi)

Historia

Järvenpään Palloseura perustettiin vuonna 1947. Se oli alkujaan pieni asemakylän palloilulajien seura, josta on sittemin kasvanut suuri jalkapallon erikoisseura. Nykyisin JäPSiin kuluu noin 1 400 jäsentä, joista noin tuhat on juniori-ikäisiä. Seura kertoo haluavansa tulla tunnetuksi laadukkaasta, reilusta ja monipuolisesta toiminnastaan. JäPSin kotiotteluissa vierailleet ovat panneet merkille Järvenpään keskuskentän tiiviin ja kodikkaan tunnelman. Kuuluttaja tsemppaa katsojia mukaan kannustukseen, ja ämyreistä raikaa nostalginen musiikki vuosikymmenten takaa.

Järvenpään keskuskenttä. Kuva: Kristiina Mattila

JäPS on pelannut Kakkosessa yhtämittaisesti kaudesta 2011 lähtien. Sitä ennen joukkue oli piipahtanut kolmanneksi korkeimalla sarjatasolla jo kausilla 1978 ja 2001. Kaudella 2012 järvenpääläiset kolkuttelivat Ykkösen portteja, mutta AC Kajaani oli nousukarsinnassa niukasti parempi yhteismaalein 1−0. Vuonna 2003 JäPS ylsi Suomen Cupin pikkufinaaliin.

Sinivalkoinen järvenpääläisryhmä on tullut viime kausilla Kiffenille tutuksi. Joukkueet ovat pelanneet samassa Kakkosen lohkossa muun muassa viimeiset kaksi kautta. Viime kaudella joukkueet kohtasivat kertaalleen Järvenpäässä, ja Kiffen vei voiton Helsinkiin lukemin 0−3.

Kiffen ja JäPS vastakkain Bolliksella kesällä 2019. Kuva: Juhani Järvenpää

Kausi 2021

Joukkueen nimekkäin hankinta kaudelle 2021 lienee hyökkääjä ja Veikkausliigan takavuosien maalitykki Aleksi Ristola. Hän saapuu Järvenpäähän junamatkan päästä Tikkurilan Palloseurasta, jossa hän vietti kaksi edellistä kautta tehden 35 ottelussa 47 maalia. Toinen merkittävä hankinta on AC Kajaanista siirtynyt Joakim Ärilä. Tältä viime kaudella Ykkösessä 12 ottelua pelanneelta keskikentän dynamolta löytyy kokemusta Kakkosesta NJS:n, HIFK:n ja Atlantiksen riveistä. Järvenpäähän saapunut uusi pelaaja on myös Kolmoseen pudonneesta Viikingeistä tullut Ayuub Abdi.

Sinivalkoisia värejä kantaa myös Kiffenin kannattajille tuttuja pelaajia. Entisiin Mustiin Hurmureihin lukeutuvat laitahyökkääjä Justus Kauppinen, keskikenttäpelaaja Ala Alaeddine sekä hänen veljensä, puolustaja Ahmed Alaeddine. Seuraamisen arvoinen pelaaja on myös JäPSin oma kasvatti Ville Ahola, joka opiskelee Yhdysvalloissa.

Lum Rexhepi, jolla on vyöllään liigakokemusta Hongasta ja HJK:sta, ei enää tulevalla kaudella edusta JäPSiä. Muita nimekkäitä lähtijöitä ovat Jesse Sundtröm sekä uransa lopettanut Jesse Paananen.

Kiffenin mediatiimi haastatteli JäPSin päävalmentajaa Osku Partosta alkavaan kauteen liittyen. Partonen aloittaa jo neljännen kautensa sinivalkoisten puikoissa.

– Preseason on ollut hyvin pitkä ja ajanut asiansa. Kauden alkua odotetaan ja tosipelejä, Partonen kuvailee joukkueen tunnelmia.

Partonen toteaa JäPSin olevan monen ennakkosuosikkina joukkue, jonka kaikki haluavat voittaa. Tämä luo lisäpaineita suorittamiselle. Kuitenkin Partonen uskoo kauden 2021 JäPSin tarjoavan vauhtia, iloa ja elämyksiä. Toisaalta joukkueen laaja rinki luo myös haasteita. Vallitsevassa tilanteessa pohdintaa aiheuttaa se, kuinka kaikki pelaajat pysyvät tyytyväisenä, jos peliaikaa ei tulekaan?

A-lohkon suosikeiksi Partonen nimeää JäPSin lisäksi PEPOn ja Atlantiksen. Mustana hevosena hän pitää Kiffeniä, jonka JäPS kohtaa ensi tiistain lisäksi sunnuntaina 15. elokuuta Mustien Hurmurien kotikentällä Bolliksella.

Tutustu JäPSiin lisää osoitteessa japs.fi

Aloita keskustelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  +  36  =  37