Kuukausi: maaliskuu 2021

Tervetuloa Kasper

Tervetuloa Kasper!

Kiffenin nuorisokaarti saa oivan vahvistuksen, kun puolustaja Kasper Eriksson siirtyy Mustiin Hurmureihin porvoolaisen FC Futuran pelipaidasta. Viime kesänä 18 vuotta täyttänyt Kasper pelasi säännöllisesti Futuran edustuksen alakerrassa isoilla minuuteilla, mutta Kolmosen debyytin Kasper teki jo 16-kesäisenä.

FC Loviisan jalkapallokoulun kasvatti Kasper on innoissaan sopimuksesta.

– Vaikka kauteen valmistautuminen on ollut haastavaa, niin odotan sen alkua innolla. Haluaisin kehittyä pelaajana ja auttaa Kiffeniä saavuttamaan tulevalle kaudelle asettamansa tavoitteet, Kasper kommentoi.

Päävalmentaja Mako Tukiainen on seurannut Kasperin kehittymistä sivusilmällä jo pidempään.

– Pojassa on paljon potentiaalia, ja nuoresta iästään huolimatta hän on ollut jo isossa roolissa Futuran joukkueessa. Uskon, että Kasperista on paljon iloa Kiffenille, kunhan hänet saadaan täysin sisäänajettua pelisysteemiimme. Kannattaa poiketa tällä kaudella Kiffenin peleissä, joukkueessamme on tulevallakin kaudella monta lupaavaa nuorta pelaajaa, Tukiainen iloitsee.

FC Kiffen Kickers

Kiffen aloittaa junioritoiminnan

Kiffenin hallituksen viime syksynä hyväksymän seuran kehityssuunnitelman ensimmäiset askeleet otetaan tulevana kesänä. Seuran junioritoiminnan rakentaminen aloitetaan uudelleen, kun Kiffen Kickers järjestää kolme jalkapalloleiriä koulujen kesälomien aikaan.

Kiffen Kickers -toimintaa lähtee kehittämään Daniel Stevens, joka toimii myös edustusjoukkueemme kakkosvalmentajana. Pitkän pelaajauran tehnyt yhdysvaltalainen Daniel suorittaa tällä hetkellä UEFA A -tutkintoa ja on innoissaan junioritoiminnan aloittamisesta.

– Olemme keskustelleet asiasta jo pidempään seuran hallituksen kanssa, ja olen todella iloinen nyt kun olemme saaneet asiat etenemään siihen vaiheeseen, että voimme kertoa toiminnan aloittamisesta. Itselleni on kertynyt vuosien varrella kokemusta jalkapallokoulujen ja leirien järjestämisestä, ja uskon, että Kiffen Kickers tulee olemaan piristävä lisä pääkaupunkiseudun juniorijalkapallotoimintaan.

Kiffenin toiminnanjohtaja Janne Wikman kertoo suunnitelmasta seuraavasti.

– Emme lähde tavoittelemaan kuuta taivaalta. Aloitamme kesän jalkapalloleireillä, ja syksyllä on tarkoitus laajentaa toimintaamme Perhefutikseen ja Minifutikseen. Ikäkausijoukkueet tulevat sitten kun ovat tullakseen, ehkä ensimmäiset pikkuhurmurit astelevat seuran väreissä pelikentälle kaudella 2022. Olemme seuran sisällä kartoittaneet junioritoiminnan aloittamista pidempään, ja uskon, että aika moni Kiffen-sydäminen isä tai äiti saattaa tuoda oman lapsensa mukaan Kiffen Kickers -toimintaamme – varsinkin ikämiespelaajiemme joukosta on tullut kannustavaa palautetta. Mikseivät innokkaimmat antaisi myös oman panoksensa kentän reunalla, Wikman uskoo.

– Seuramme jäsenmäärät ovat viime vuosina pysyneet pitkälti samalla tasolla. Samaan aikaan ulkopuolinen kiinnostus Kiffeniä kohtaan on noussut kehittyneen tiedotuksen ja hyvien peliotteiden ansiosta. Toivottavasti kentän ulkopuoliset toimet auttavat myös Kiffen Kickers -junioritoiminnan aloittamisessa. Kiffen on kuitenkin seura, jolla on pitkä ja hieno historia Suomen mestaruuksineen, nyt lähdetään rakentamaan uutta ja uljasta tulevaisuutta. Tai oikeasti rakentaminen oli tarkoitus aloittaa jo tänä keväänä, valitettavasti pandemia on vaan edelleen voimakkaasti läsnä kaikkien jokapäiväisessä elämässä. Näin ollen päätimme olla ottamatta minkäänlaisia riskejä ja siirtää ohjelman lanseerauksen hieman myöhäisemmäksi. Tiedämme, että kyseessä on pitkäaikainen projekti, jonka tuloksia päästään tarkastelemaan vasta ensi vuosikymmenellä, Wikman jatkaa.

Merkitse jo seuraavat Kiffen Kickers -jalkapalloleiriviikot kalenteriisi:

  • viikko 23 Munkkiniemi
  • viikko 24 Töölö
  • viikko 30 Käpylä

Kiffen Kickers -sivusto avataan lähipäivinä, ja junioritoiminta lanseerataan yhteistyössä Daniel Stevensin Sisu Footballin kanssa.

 

Kiffen jäi jalkoihin – GrIFK voittoon Winterliigassa

La 13.3.2021 GrIFK – FC Kiffen 4-1 (1-1)

Grankulla IFK:n ja FC Kiffenin lauantainen Winterliigan kohtaaminen päättyi kauniaislaisten selvään 4-1-voittoon. Avausjakso eteni vielä tasaisesti, ja Mustien Hurmurien 1-1-tasoitusosuman teki tuore sopimushyökkääjä Valtteri Lohi, kun peliä oli pelattu 39 minuuttia.

Toisella jaksolla GrIFK kuitenkin meni menojaan. Joukkue teki kolme maalia sekä tuhri kaksi rangaistuspotkua. Kiffen päätti ottelun vajaamiehisenä, kun Muslim Markhiyev sai toisen varoituksensa.

Kiffen on pelannut tämänvuotisessa Winterliigassa viisi ottelua, joista saldona on yksi voitto, yksi tasapeli ja kolme tappiota.

 

Salon Palloilijat - SalPa

Muutoksia harjoitusotteluihin

Pandemian jatkuminen ja sen aiheuttamat erinäiset rajoitukset vaikeuttavat myös Kakkosen joukkueiden valmistautumista alkavaan kilpailulliseen kauteen. Voimassa olevien rajoitusten vuoksi FC Kiffen ja SalPa ovat sopineet, että lauantaille 27.3. alustavasti sovittu harjoitusottelu Salossa siirretään myöhemmin päätettävään ajankohtaan. Tämä ajankohta tarkentuu sen jälkeen, kun Kakkosen joukkueet ja Palloliitto ovat yhdessä sopineet uuden ajankohdan Kakkosen kilpailullisen sarjakauden alkamiselle.

Muiden kauteen valmistavien harjoitusotteluiden osalta Kiffen julkistaa lisätietoa myöhemmin. Käynnissä olevan Winterliigan otteluihin ei tällä hetkellä oteta yleisöä, emmekä niistä täten tiedota etukäteen.

Korona ja Kakkosen kausi 2021

Suomen Palloliitto järjesti tänään keskiviikkona kaikille Kakkosen joukkueille avoimen webinaarin, jossa keskusteltiin avoimesti pandemian tämänhetkisestä tilanteesta ja sen vaikutuksesta kauteen valmistautumiseen. Kentältä tuli monenlaista viestiä. Toisilla joukkueilla vaikutusta ei ole ollut missään muodossa, kun taas muutamilla joukkueilla valmistautuminen on ollut todella haastavaa. Seurojen tahto oli kuitenkin selkeästi se, että pyritään pelaamaan kaksinkertainen sarja. Viime vuoden ratkaisu paikallislohkoineen ei saanut juurikaan kannatusta.

Suurimmat näkemyserot tulivat esiin siinä, voidaanko sarja aloittaa suunnitellusti huhtikuun lopulla, vai olisiko kauden alkua parempi siirtää muutamalla viikolla jo mahdollisimman ajoissa. Osalle seuroista koko kauden pelaaminen ilman yleisöä ei olisi este, kun taas toisille yksi tai kaksi ottelua olisi maksimaalinen määrä.

Palloliitto järjestää lähitulevaisuudessa jokaiselle Kakkosen lohkolle vielä omat webinaarinsa, joissa pyritään löytämään sellainen toimintamalli, joka tyydyttäisi mahdollisimman montaa seuraa. Yksimieliseen ratkaisuun on tämänhetkisen tilanteen perusteella vaikea uskoa.

Tejan Deen - FC Kiffen

Tejan jatkaa Kiffenissä! – ”Olen todella iloinen”

Vastustajien laitapakkien pahin painajainen, tuulennopea Tejan Deen on sopinut Kiffenin kanssa kauden 2021 kattavasta jatkosopimuksesta.

Toisen kautensa Kiffenissä aloittava Tejan nousi suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään 25.8.2020 iskemällä ensimmäisenä miespelaajana maalin virallisessa ottelussa uusitulla Olympiastadionilla. Tuo maali siivitti loppujen lopuksi Mustat Hurmurit selkeään 4–1-voittoon FC Viikingeistä. Sierra Leonesta lähtöisin oleva Deen on Suomessa ennen Kiffeniä edustanut FC Finnkurdia ja Atlantis FC:tä. Viime kaudella 17 ottelussa syntyi kolme maalia sekä esityö sitäkin useampaan osumaan.

Sympaattinen ja nöyrä pelimies jatkaa Kiffenissä mielellään.

– Olen todella iloinen jatkosta Kiffenissä. Aiomme tehdä kovasti töitä joukkueena, jotta pelaisimme edellistä paremman kauden, Deen näkee.

Päävalmentaja Mako Tukiainen näkee Tejanissa paljon kiinnostavaa potentiaalia.

– Viime kaudella Tejan ei aluksi ihan päässyt sisälle pelifilosofiaamme ja hän vaelsi hieman varjojen mailla. Kun hän sitten sisäisti, kuinka hänen haluttiin pelaavan, alkoi myös tulosta syntyä. Nyt Deenillä on alla hyvä puolikas kausi Kakkosessa. Kun hän pelaa koko kauden sillä tasolla, mille hän viime kaudella parhaimmillaan ylsi, saattavat myös ovet aueta korkeammille sarjatasoille. Ja varmasti kotona odottava pikku-Deen motivoi pelaajaa eteenpäin omalla urallaan, Tukiainen uskoo.

Kiffenin jalkapallonaiset – tarina 80-luvulta

Naistenpäivän kunniaksi julkaisemme Kiffenin naisten jalkapallotoiminnan tarinan. Naisten edustusjoukkue pelasi 1980-luvulla SM-sarjaa, ja nousu Suomen kirkkaimmalle huipulle jäi pienestä kiinni.

Naisjoukkueen kohtaloksi koitui pelaajapula, joka lopetti toiminnan kauden 1989 jälkeen. Naisten jalkapallo on silti yksi erittäin mielenkiintoinen osa Kiffenin pitkää ja vaiherikasta historiaa.

Alkutaipaleet

Kiffenin jalkapallojaoston puheenjohtajaksi tuli loppuvuodesta 1980 Tapio Hakala, joka lähes ensitöikseen neuvotteli Per ja Tuula Granrothin kanssa fuusiosta City-Pallon kanssa. City-Pallo oli naisjalkapallon uranuurtaja, joka oli tehnyt erinomaista työtä tyttöfutiksen parissa, mutta nyt se oli pudonnut SM-sarjasta. Fuusiojärjestelyllä haluttiin Kiffenille naisjoukkueen lisäksi bingo. Lopulta helmikuussa 1982 selvisi, että Kiffenillä olisi jatkossa oma naisten jalkapallojoukkue.

Palloliiton kilpailutoiminnan muutoksen seurauksena naisten SM-sarja laajentui peräti 24 joukkueen mittelöksi. Kiffen pääsi karsimaan, ja murtautuminen 24 parhaan joukkueen sakkiin tapahtui täpärästi. Kiffen onnistui viime hetkillä onnekkaasti pudottamaan KontUn – tappio olisi saattanut muodostua kohtalokkaaksi.

Kiffenin naisten ensimmäinen valmentaja oli Heikki Huttunen, joka tunnettiin myös Pallokentän aktiivina sekä erotuomarina. Joukkueen kapteeni Tuula Granroth valmensi myös tyttöjä, joista monista kehittyi pikku hiljaa huippupelaajia.

Yhdeksän kautta SM-sarjaa

Alkuvaiheessa Kiffenin jalkapallojoukkue kehittyi jatkuvasti. Joukkue säilytti SM-sarjapaikkansa, vaikka liigan joukkuemäärä supistettiin takaisin kymmeneen. Kokeneet Tuula Granroth ja Hannele Rouvinen innostuivat urallaan uuteen kevääseen, ja todennäköisesti myös joukkueen muuttuminen Kiffeniksi piti joukkueen hyvin kasassa. Junioreista kasattu naisten kakkosjoukkue KifU pelasi aluesarjaa.

Naisten edustusjoukkue 1983

Säilytetty sarjapaikka houkutteli joukkueeseen vahvistuksia. Valmentajaksi tuli nuori iisalmelainen Harri Lipponen. Myös Valtissa Suomen mestaruuden voittanut Kirsi Salminen palasi joukkueeseen. Maalivahdiksi saatiin Malmilta lupaava Anne Myllys. Kuitenkin kaikkein tärkeintä oli, että omat juniorit varttuivat. Heistä alusta saakka edustusjoukkueen mukana olivat juuri 13 vuotta täyttäneet Päivi Mantere sekä Hannele Puuskari, joka nousi jo 15-vuotiaana maajoukkueeseen. Hyvin lahjakas oli myös Anja Hellman, joka pelasi myös koripalloa Suomen maajoukkueessa. Myöhemmin Kiffen sai pelaajia aina Lappia ja Pohjanmaata myöten. Soile Ojalasta kehittyi Kiffen-vuosiensa jälkeen 59 maaottelun pelaaja, ja myös Anita Laaksonen ja ”Kipa” Salminen saivat maajoukkuetilastoihin Kiffen-merkinnän. Kiffenissä pelasivat myös ”Jauho” Weckströmin tyttäret Anne ja Niina.

Vuonna 1986 valmentajaksi ryhtyi Jyrki Ihanainen. Lipposen ja hänen välissä valmentajana oli toiminut Markku Törhönen, joka valmensi myös Kiffenin A-junioreita ja lopuksi KifUa vuonna 1986.

Pelaajapula koitui kohtaloksi

Kiffenin naisten nousu aivan kirkkaimmalle huipulle jäi pienestä kiinni. Kiffen oli esimerkiksi parhaimmistoa Helsinki Cupin vanhimpien tyttöjen sarjoissa. Joukkue ylsi lukuisiin pronssimitaleihin, mutta himoittu kulta jäi uupumaan. Kiffenin murheenkryyninä olivat esimerkiksi rangaistuspotkukilpailut, kun Kiffen venyi mestari Valtin kanssa maalittomaan tasapeliin vuonna 1983. SM-sarjassa Kiffen ylsi ilman tappioita lohkovoittoon, mutta lopulta parhaiksi sijoituksiksi jäivät viidennet tilat.

Kesken kauden 1987 Kiffen sai ensimmäisen nimenomaan naisten valmentajana tunnustetun luotsinsa, kun pestiin tarttui Tony Nyberg. Hänen valmentamanaan Kiffen oli lähellä Suomen Cupin finaalipaikkaa.

Granrothien kiinnostus Kiffenin naistoimintaa kohtaan oli jo hiipunut. Onneksi HJK:ssa vieraillut ”Kipa” Salminen palasi takaisin, ja hänen isänsä Juhani Salminen sai hankittua yhteistyökumppaniksi Ilmarisen. Joukkueen vahvistamiseksi saatiin hyvää tukea karanteeneihin.

Valmentaja Tony Nyberg jätti paikkansa syksyllä 1989, mutta toimintaa oli silti tarkoitus jatkaa. Uudeksi koutsiksi hankittiin naisten maajoukkueestakin tuttu Nils Suomalainen. Kiffenillä ei kuitenkaan ollut enää kunnolla imua, ja lisäksi monet joukkueen pelaajat vaihtoivat seuraa tai lopettivat kokonaan. HJK oli ollut välillä jakautuneena kahtia, mutta nyt sekin veti taas pelaajia puoleensa. Uusi KNF ja sitä seurannut Helsinki United haalivat nekin hyviä naisjalkapalloilijoita Kiffenin nenän edestä.

Kun Kiffenin talviharjoituksissa oli mukana vain hieman yli kymmenen pelaajaa, jouduttiin Kiffenissä myöntämään, ettei sillä ole mahdollisuutta saada pelaavaa joukkuetta kasaan. Myös juniorityö nuorten tyttöjen parissa oli uinahtanut jo edellisvuonna ilman Helsinki Cupin edustusta. Niinpä Kiffenin naisjalkapallo siirtyi ainakin toistaiseksi historiaan.

Kiffenin naistoiminnassa oli mukana lukemattomia tärkeitä henkilöitä. Heidän joukossaan muun muassa joukkueenjohtaja Toivo Lindfors sekä ajoittaiset huoltajat, kuten Seppo ”Skädä” Pitkänen, Raynold ”Dickis” Dickmann ja Olavi ”Late” Kaikkonen. Myös pelaajien vanhemmista oli usein kullanarvoista apua. Esimerkiksi Pentti Santalan pyörittämä Santapaino muun muassa teki kutsukortit Kiffenin 80-vuotisjuhliin, ja perheen Hyrylän koti majoitti joukkueen jamaikalaispelaajan.

Naiset tärkeä osa Kiffeniä

Kokonaisuudessaan naisilla on ollut merkittävä rooli Kiffenin pitkällä taipaleella, vaikka alun perin seuran jäseniksi ei hyväksyttykään tyttöjä. Jo vuonna 1909, vuosi Kiffenin perustamisen jälkeen, seuran viralliseksi nimeksi vaihdettiin Kronohagens Idrottsförening – puheenjohtaja Ragnar Wickströmin äidin pyynnöstä.

Kiffen juhlii ensimmäistä naisten käsipallomestaruuttaan vuonna 1992.

Suurinta menestystä seuran naiset ovat saavuttaneet käsipallossa, jossa Kiffen on kaksinkertainen Suomen mestari vuosilta 1992 ja 1993 sekä Suomen Cupin voittaja vuosilta 1981 ja 1992.

Historian saatossa Kiffen on aateloinut Mustaksi Hurmuriksi kaikkiaan 11 naista. Kunniajäseneksi on nimetty Päivi von Kugelgen vuonna 2018.

Teksti: Jaakko Jokilahti

Lähde: Göran Wallén, Timo Huotinen & Erkki Alaja: Mustat Hurmurit – De svarta charmörerna 1908-2008

Valtteri Lohi - FC Kiffen

Tervetuloa Valtteri!

Helmikuussa harjoitusryhmään liittynyt Valtteri Lohi ja FC Kiffen ovat solmineet kauden 2021 mittaisen pelaajasopimuksen. Jyväskylästä Helsinkiin muuttanut Lohi on monipuolisuutensa vuoksi oiva lisä Kiffenin hyökkäyskalustoon. Pelipaikka voi valmennuksen tarpeen mukaan olla laidassa tai piikissä.

Kaksi edellistä kauttaan JJK:n kasvatti pelasi Kakkosta FC Vaajakosken riveissä, ja 33 ottelussa maaliverkko heilui yhdeksän kertaa. Ennen Vaajakoskelle siirtymistään Valtteri iski kolmen kauden aikana 30 maalia Keski-Suomen Kolmosen kärkijoukkueisiin lukeutuvassa FC Blackbirdissä. Osasyynsä maisemanvaihdokselle Järvi-Suomesta meren rannalle graduaan viimeistelevä Valtteri kertoo olleen Kiffenin mediatiimille vielä tuntemattomaksi jääneellä naishenkilöllä. Oletamme kuitenkin, että kesän aikana Kiffenin kotiotteluissa on entistä enemmän naiskatsojia.

Päävalmentaja Mako Tukiainen on tyytyväinen uudesta sopimuksesta.

– Valtteri helpottaa monipuolisuudellaan hyökkäyspelaamistamme, minkä lisäksi hänellä on reilusti kokemusta Kakkosessa pelaamisesta. Ja koska Valtteria voi istuttaa monelle eri pelipaikalle, tuo hän myös oman positiivisen lisänsä myös joukkueen sisäiseen kilpailuun pelipaikoista. Hetemäen Olavi Vaajakosken suunnalta antoi niin vahvat suositukset, että heitimme rapalan mereen, ja Lohi tarttui. Kundien mukaan viimeistään juhannuksen jälkeen Valtteri menee jengin mukana kuin kala vedessä, Tukiainen veistelee.

Tervetuloa Kiffeniin, Valtteri!