Ei maaleja helteisellä Bolliksella

Juuso Silventoinen
30.7.2018


 

 

28.7.2018 FC Kiffen – HJS Akatemia 0-0

 

Maalivahdit varastivat show’n lauantaisessa FC Kiffenin ja sarjajumbo HJS Akatemian välisessä ottelussa helteisellä Töölön pallokentällä. Lukuisista hyvistä tilanteista huolimatta kumpikaan joukkue ei onnistunut maalinteossa, joten 0-0-tuloksen myötä pisteet jaettiin.

Kotijoukkue Kiffen sai pallon maaliin ottelun 15. minuutilla, kun Leevi Saikkonen karkasi ja sijoitti pallon häkkiin. Avustava erotuomari kuitenkin liputti tilanteen paitsioksi. Muutamaa minuuttia myöhemmin nopea Abaas Ismail murtautui HJS-puolustukselta, mutta maalivahti Ville Kalervo onnistui kahmimaan pallon kesken Ismailin harhautusyrityksen.

Kesken Kiffenin painostuksen HJS sai vapaapotkun rangaistusalueen kaarelta. Markus Joenmäen yritys karkasi kuitenkin yli maalin. Tilanteen myötä HJS kuitenkin käänsi hallinnan itselleen, ja pian Santeri Steniuksen syötöstä Lauri Kesti laukoi vaarallisesti kohti alakulmaa, mutta kotijoukkueen maalissa Besart Mustafa venyi loistotorjuntaan. Kestille siunaantui toinenkin huippupaikka aivan jakson viimeisillä minuuteilla, mutta Mustafa selvitti tämänkin yrityksen.

Toisen jakson alkuun musta hurmurilauma tuli hyvällä otteella. Pelin 48. minuutilla hyökkääjä Kron Rexhepi karkasi HJS:n puolustukselta, mutta sijoitus meni takanurkan ohi. Tunnin kohdalla karkumatkalla oli puolestaan Leevi Saikkonen, mutta maalivahti Kalervo kesti. Seuranneesta kulmapotkusta Kron Rexhepi puski pallon yli maalin.

Myös HJS:lla oli puoliajalla hetkensä. Valkopaitaisten vierailijoiden toisen jakson paras tilanne siunaantui Jere Suomalaiselle, jonka vaarallinen rangaistusalueen takaa lähtenyt laukaus viuhui niukasti Kiffenin maalin takanurkan ohi.

Ottelun lopulla Kiffenille tarjoutui useita tilanteita kuparisen rikkomiseen. Ensin maalivahti Ville Kalervo joutui venymään Saloum Faalin laukauksen tielle, ja seuraavaksi hän selvitti Jonne Innalan lähentelyt. Varsinaisen peliajan jo umpeutuessa Kalervo torjui kaksi Kron Rexhepin yritystä. Ottelun viimeinen maalipaikka tarjoutui Ilmari Hiedalle, joka pääsi yrittämään maalintekoa vastapallosta. Ville Kalervo ei kuitenkaan ollut tänään ohitettavissa, ja niinpä yleisö poistui Bollikselta maalittoman mutta tapahtumarikkaan ottelun nähneenä.

Ottelusta kerätty tasapelipiste nosti Kiffenin 12 pisteeseen ja paremman maalieron turvin KäPan ohi putoamisviivan yläpuolelle. Kaksi pistettä Mustien Hurmurien alapuolella majailevalla BK-46:lla on kuitenkin sunnuntaina jäljellä rästiottelu KaaPoa vastaan.

Kiffenin seuraava vastustaja on sarjakärki SalPa. Ottelu pelataan Salossa lauantaina 4. elokuuta.