KIFFEN 110-VUOTTA JUHLAPUHE. ERKKI ALAJA

GO KIFFEN GO!

Juhlapuhe Kiffenin 110-vuotisjuhlassa 29.9.2018

Arvoisat kiffeniläiset juhlavieraat, kunnioitettu herra puheenjohtaja,

Mennään aluksi 44 vuotta taaksepäin syksyyn 1974. Olin pelannut kaksi edellistä futiskautta IFK:n paidassa. Olimme pudonneet Ykkösestä II divisioonaan. Kaipasin muutosta. Opiskelu- ja pelitoverini Lindahlin Jare suositteli uudeksi seurakseni Kiffeniä, jossa hän oli aiemmin pelannut ja joka sekin oli pudonnut Kakkoseen. Olin tietysti Bolliksella seurannut vuosikausia Kiffeniä ja kiffeniläisiä, mutta seura oli kaikessa kiehtovuudessaan jonkinlainen mysteeri. Olisiko Kiffen sellainen seura, jossa voisin nauttia futiksesta täysin siemauksin?

Ensimmäinen pelaajapalaveri käytiin Primulan kuulun ravintolan kabinetissa keskellä Helsinkiä. Puhetta pitivät joukkueen uusi päävalmentaja, Kiffeniä jo kymmenenä kautena 1949–1964 luotsannut, mutta mestaruusvuonna 1955 välivuoden pitänyt Gunnar ”Gutu” Westerholm, kenttävalmentaja Nils-Erik ”Nipa” Mikander ja apulaisvalmentaja Raimo ”Rami” Aaltonen. Stadin kundina Gutu viljeli mukaansatempaavaa slangia, ja maailman mukavimman miehen maineen omannut Nipa säesti Ramin kanssa sivussa. Jonkin aikaa puhuttuaan Gutu kysäisi porukalta pehmeästi: ”Tykkäättekste kundit, ett viime kaudella alettiin treenit liian kovalla forssilla kahdesti viikossa. Mä oon funtsinu, ett otettais vähän iisimmin ja harjoteltais eka kuukausi vain kerran viikossa.” Jengi rehahti nauramaan ja itse pyörittelin päätäni.

Ensimmäisissä, juuri valmistuneessa Talin hiekkapohjaisessa kuplahallissa pidetyissä Kiffenin harjoituksissa vedettiin kovaa – varsinkin kaveria. Tunnelma oli aivan erilainen kuin koskaan missään joukkueessa aiemmin. Jotenkin brutaalia, mutta läpeensä aitoa. Ihmettelin aikani meininkiä, mutta lähdin mukaan tähän leikkiin.

Opin myös välittömästi, että kiffeniläiseen kulttuuriin kuuluivat harjoitusten jälkeiset rentouttavat ”ykköset”. Joskus ykköset muuttuivat kakkosiksi, kolmosiksi, nelosiksi…Numerosarjaa en tohdi nyt tässä yhteydessä jatkaa enempää.

Kiffenin juuret vievät vuoteen 1908. Entisöity Liisanpuistikko on Helsingin vanhimpia pikkupuistoja, ja se kuului vanhan Kruununhaan poikien reviiriin. Heidän päämajansa oli Maneesikatu 2 a:ssa sijaitseva kellari. Talon omisti pankinjohtaja Emil Schybergson, jonka pojista kaksi vietti paljon aikaa puistikossa. Maneesikadun pojat kuuluivat pääkaupunkiseudun jalkapallon uranuurtajiin.

Den 27 september 1908 klo 11 f. m. samlades åtta ynglingar i ålder 13–16 år, till möte i Bankdirektör Schybergsons trädgård vid Manegegatan 2 och där såg Kronohagens Idrottsförening dagens ljus. Det var en härlig höstdag, vacker som den vackraste sommardag. Fåglarna sjöngo och solen lyste in sin fulla glans på den församlade åttan. Detta vackra och härliga väder har jag särskilt lagt på minnet och har jag tyckt mig märka, att samma sommarsol som då lyste på föreningens stiftare, allt fortsättningvis lyser över K.I.F trots motgångar nu och då. På detta möte, under den blåa himmelen ute i naturens sköte beslöts det som sagt att bilda K.I.F. och valdes då den första styrelse, som fick följande sammansättning: ordförande Ragnar Wickström, sekreterare Kasten Nordström, kassör Ilmari Kavander, materialförvaltare Lars Schybergson. Näin kauniisti kuvasi Kiffenin ensimmäinen puheenjohtaja Ragnar Wickström perustamispäivää Kiffenin 20-vuotisjuhlalehdessä 27.9.1928.

Och samma sak på finska. Syyskuun 27. päivänä 1908 kahdeksan nuorta poikaa kokoontui pohtimaan urheiluseuran perustamista. Kun poikia kutsuttiin kotiin illalliselle, Kronohagens Idrottsförbund oli perustettu. Tarvittiin kuusi tuntia ajalle tyypillisen poikaseuran perustamiseksi. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Ragnar Wickström, joka johti seuraa suurella intohimolla. Keväällä 1909 hallitus määräsi että jalkapalloilijat harjoittelevat joka sunnuntaiaamu klo 7.30 Kaisaniemen kentällä. Jos laisti harjoituksista, joutui maksamaan 50 pennin sakkorahan. Sillä 50 pennillä sai siihen aikaan esimerkiksi 10 kananmunaa. Toimintansa rahoittamiseksi Kiffen piti kellarissa kirjastoa, jossa kirjoja lainattiin maksua vastaan. Seuraavana vuonna puheenjohtajan äidin ehdotuksesta virallinen nimi mutettiin Kronohagens Idrottsföreningiksi. Seuran merkki otettiin käyttöön vuonna 1910 ja se muistutti hyvin paljon tämän päivän merkkiä. Kun ensimmäiset säännöt oli painettu 1911, voitiin todeta että Kiffenistä oli tullut oikea urheiluseura.

HJK oli perustettu kaksikielisenä seurana 1907, mutta oli jo vuonna 1908 virallisesti suomenkielinen. Vuonna 1897 perustettu IFK oli selkeästi ruotsinkielinen. Kruununhaassa perustettiin 1908 myös IF Sport -niminen seura, joka oli tarkoitettu lähinnä venäläisille siirtolaisille. Sport hajosi jo viiden vuoden kuluttua ja jatkoi nimellä If Start. Unitas, HJK, IFK ja Sport eivät sopineet peruskiffeniläisille, jotka vieroksuivat kuulumista johonkin tiettyyn ryhmään. Kiffeniä pidettiin alusta asti suvaitsevana seurana, jossa kotikieli tai yhteiskuntaluokka ei ollut jäsenyyden esteenä. Perustajien joukossa oli sekä suomen- että ruotsinkielisiä. Suomenkieliset lehdet käyttivätkin ensimmäisten vuosien aikana seurasta nimitystä Kruununhaan Urheiluseura ja lyhennystä KUS, kunnes Kiffen yleistyi.

Tällainen mielikuva minullakin oli Kiffenistä ennen seuraan siirtymistä. Kiffen vaikutti vapaamieliseltä yhteisöltä, erilaisten ihmisten sulatusuunilta, jossa kaikki kukat saivat kukkia. Mitä enemmän aikaa vietin kiffeniläisten seurassa, sen todemmaksi tämä mielikuva osoittautui. Aiemmissa seuroissa olin tottunut ankarampaan ja aneemisempaan menoon. Nyt olin seurassa, jossa pelattiin tosissaan, mutta pidettiin hauskaa yhdessä, niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

Ensimmäisen jalkapallomestaruutensa Kiffen voitti 1913. Koko jengi asui Kruununhaassa keski-iän ollessa 20 vuotta. Töölön pallokentän Bolliksen avausottelussa syksyllä 1915 Kiffen voitti IFK:n 4–2. 100 vuotta myöhemmin pidetyssä Bolliksen 100-vuotisjuhlaottelussa kohtasivat samat seurat ikämiespainoitteisilla jengeillä pelin päättyessä 1–1. HIFK oli näin ollen sadan vuoden aikana ottanut Kiffeniä parin maalin verran kiinni. Mikä onkaan tulos 2115? Vieläkö Nipa Mikander pelaa siinä jengissä?

Syksyllä 1915 Kiffen voitti SM-kultaa toisen kerran ja vielä seuraavana kolmannen kerran. Jalkapallo oli Kiffenin paraatilaji, mutta myös jäääpalloilijat kunnostautuivat ensimmäisten vuosikymmenten aikana viidellä hopeallaan ja yhdellä pronssilla. Kiffen oli yleisseura, jonka lajivalikoimaan kuuluivat jääpallon ja jalkapallon lisäksi keilailu, pesäpallo, pyöräily, voimistelu, hiihto, pikaluistelu, yleisurheilu, ammunta ja tennis. Naiset pelasivat tennistä ja myös jääpallo oli heidän ohjelmassaan. Vuonna 1918 Kiffenilla oli 450 jäsentä, joista naisia 70. Tähän vuoteen päättyi Kiffenin ensimmäinen urheilullinen suuruuden jakso.

Kiffen oli saanut lempinimensä Mustat Hurmurit vuonna 1926, kun sen jääpallojoukkue oli tehnyt ottelukiertueen Ruotsiin. Turneen aikana Idrottsbladetin toimittaja Torsten Tegner antoi kiffeniläisille lempinimen ”De svarta charmörerna”. Nimitys juontui yhtäältä tyylikkäistä peliasuista – mustista pelipaidoista, hyvin prässätyistä mustista housuista ja valkoisista silkkihansikkaista – mutta myös joukkueen esittämästä yleisöystävällisestä pelityylistä. Aikaa myöten jääpalloilijoiden saama lempinimi siirtyi koskemaan myös seuran jalkapalloilijoita ja muiden lajien harrastajia.

Kiffenin historia jääkiekon parissa oli lyhyt ja kunniakas. Seura voitti kolme mestaruutta vuosina 1939, 1941 ja 1943 kärsimättä yhtäkään häviötä. Viisi kiffeniläistä pelasi Suomen ensimmäisessä maajoukkueessa MM-kisoissa. 1940-luvulla alkoivat pelaajavaikeudet, jotka näkyivät erityisesti talvella 1946. Kiffen matkusti Tampereelle peliin vajaamiehisenä. Toijalasta junaan asteli mies, joka kantoi mukanaan paria luistinta. Hänet värvättiin oitis mukaan Koulukadun kaukaloon. Toimitsijat ihmettelivät vieraan pelaajan nimeä, jolloin Kiffenin kapteeni Knutte Heinrichsen vastasi: mekään emme tiedä, laita nimeksi vaikka Kundi.

Tein myös mielenkiintoisen yllätyshavainnon lukiessani pöytätenniksen historiikkia, joka ilmestyi äskettäin Suomen Pöytätennisliiton 80-vuotisjuhlien kunniaksi. Pingis on minulle läheinen laji, sillä Suomen Pöytätennisliitto oli ensimmäinen työpaikkani vuodet 1976–1979. Kirjassa kerrotaan, että Kiffen ja IFK olivat ensimmäisiä pääkaupunkilaisseuroja, joissa tutustuttiin tähän melko uuteen lajiin. Vuonna 1930 Kiffen järjesti ensimmäiset turnaukset, joissa pelattiin muita seuroja ja kolmesti IFK:a vastaan. Kiffen ja IFK kilpailivat tuolloin maan parhaan pöytätennisseuran asemasta.

Kiffenin toistaiseksi viimeisin eli neljäs jalkapallomestaruus on vuodelta 1955. Tuossa joukkueessa pelasivat muun muassa legendaarinen maalivahti Aarre ”Arska” Klinga, Helles Kontkanen, Bjarne Lindgren ja Tampereelta värvätty maalikunkku Yrjö Asikainen. Vielä 1960-luvun alussa seura sai hopeaa ja pronssia, mutta sitten alkoi alamäki ja kohtaloksi koitui putoaminen SM-sarjasta. Uutta voimaa saatiin Herttoniemestä, kun Kiffen fuusioitui paikallisen Herttuan kanssa vuonna 1968. Herttua oli taas aiemmin erkaantunut Herttoniemen Urheilijoista (HerU) omaksi jalkapallon erikoisseuraksi.

Uskomattomalta kuulostaa, kun sanon, että meidän kauden 1975 joukkueeseen kuului kymmenen Hertsikassa, samassa osoitteessa asunutta pelaajaa. Taloja oli useampia, mutta Siilitie 1 oli kaikkien osoite. Kaupunki oli 1950-luvun alussa rakentanut Herttoniemeen vuokrataloja Siilitien parittomien numeroiden puolelle. Näitä ”Siilarin” kundeja olivat minulle jo ennestään tutut Hannu ”Pulu” Pulkkanen ja Reima ”Relli” Kokko. Heidän lisäkseen Siilitieltä olivat kotoisin laitapuolustajat John ”Johnny” Helenius ja Osmo ”Oski” Ehrlund, pelinrakentajat Seppo ”Wakki” Wacklin, Jorma ”Tomma” Sinivuori ja Timo ”Klubba” Toivonen sekä hyökkääjät Juha ”Jauho” Weckström, Jarmo ”Jare” Lindahl ja Sakari ”Saku” Heistaro. Ainekset yhteishenkisen joukkueen luomiseen olivat mitä parhaat.

Pelaaminen ensimmäisenä vuotenani 1975 Kiffenissä sujui letkeästi. Puolustus piti ja Lindahlin Jare teki toinen toistaan omituisempia maaleja. Savonlinnassa hän puski 16 metristä takaraivolla ylänurkkaan. Sopii tehdä perässä. Huumoria riitti tiukoissakin paikoissa. Ratkaisuottelussa HyPS:iä vastaan Hyvinkäällä vasemmaksi pakiksi oli kaivettu naftaliinista vanha kunnon keskikenttätähti Seppo “Wakki” Wacklin. Vastassa oli maajoukkueeseen yllättäen nostettu oikea laita, tuulennopea Pekka Mononen. Wakki riisti puolessa tunnissa Monosen pelihalut minimiin alykkäällä pelillään. Toisella jaksolla hurmiossa pelannut Wacklin tuli kesken pelin viereeni ja tokaisi: Mä en ymmärrä, Eki, miksei mua laiteta kärkeen, ku mä oon näin liukkaalla pelipäällä.” Ei laitettu, mutta liukkaus jatkui ja matsi voitettiin 2–0.

Vaikeina aikoina Kiffeniä piti pystyssä patruunamme, konsuli Dennis “Denna” Lindell, joka oli myös palkannut firmaansa joukon kiffeniläisiä pelaajia. Jos Kiffen voitti, Lindell saattoi tulla pelin jälkeen koppiin ja lausua ”hoonolla soomella” ilmeenkään värähtämättä: ”Nyt lähdetään pojat syömään pihviä Vartaaseen!” Lindellin lohkaisu ”palkkiopihveistä” laukaisi yleensä verkkaisesti ottelun jälkeen pukeutuviin kiffeniläisiin vauhtia eikä Vartaaseen menoa vitkasteltu. Jos Kiffen oli voittanut jonkin erityisen tärkeän pelin, Lindell saattoi tulla ottelua seuraavana päivänä tyylikäs puku ja beigenvärinen berberi yllään Bollikselle seuraamaan joukkueen harjoituksia. Niiden päätyttyä hän loikki pelaajien perässä kuran ja haisevien pelivaatteiden yli koppiin, sulki oven, lausui muutaman sanan, laittoi käden povitaskuun, josta löytyi tukku sileitä viidenkympin tai sadan markan seteleitä, jotka hän jakoi yksitellen pe- laajille ”pinnarahoina”.

Kiffenin puheenjohtajana toimi tullessani seuraan Hufvudstadsbladetin urheilutoimituksen pomo Göran Wallén. Pienestä pitäen Kiffenin otteluja Bolliksella seurannut Göran toimi myös Kiffenin käsipallojoukkueen valmennus- ja johtotehtävissä. Suurta arvostusta nauttinut Göran johti seuraa maltilliseen tyyliinsä. Varsinaisen operatiivisen työn teki STT:n urheilutoimittaja Timo ”Timppa” Huotinen. Timpasta tuli jalkapallojaoston taloudenhoitaja ja käytännössä koko sirkuksen pyörittäjä – tai diktaattori, joksi hän itseään mielellään kutsui.

Ensimmäinen kauteni Kiffenissä päättyi yllättävään nousuun I divisioonaan. Kauden 1976 etukäteisveikkauksissa meille povattiin varmaa paluuta II divisioonaan, mutta futismaailma oli kuitenkin erilainen Kiffenin silmin. Nipa Mikander lanseerasi upouuden käsitteen ”lihamuuritaktiikka”, joka käytännössä merkitsi äärimmilleen vietyä varmistuspeliä. Voitimme 13 kertaa, pelasimme tasan seitsemän kertaa ja vain kahdesti hävisimme. Pelasimme kaikkiaan 12 peliä päästämättä maaliakaan. Kahdessa vuodessa II divisioonasta mestikseen!. Viimeksi Kiffen oli pelannut mestaruussarjassa vuonna 1964. Ohuen haavoittuvaisen organisaation muodosti käytännössä yksi henkilö: Timo Huotinen. Onneksi Timppa käynnisti nousun hetkillä junioritoiminnan, sillä Kiffenillä ei ollut siihen aikaan yhtään omaa juniorijoukkuetta.

Pelivuosi 1976 jää omaan elämänhistoriaani hienoimpana ja hyvä- henkisimpänä vuotena, mitä ikinä olen saanut kokea aktiivipalloilijana. Muistan funtsailleeni monesti kauden aikana, että tämän veroista vuotta ei voi enää koskaan tulla. Kaikki oli niin täydellistä, ei pelkkä voittaminen kentällä vaan se käsittämättömän hieno yhteishenki. Kiffen oli todella yhtä, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Harjoittelun ohella vietimme paljon aikaa yhdessä, istuimme alas ja tarinoimme kaiken maailman asioista. Uskalsimme puhua rehellisesti, kehua ja myöskin kritisoida toistemme pelaamista kenenkään koskaan loukkaantumatta. Tästä rehellisyydestä kasvoi meille ainutlaatuinen kilpailuetu. En ole koskaan sitä ennen enkä sen jälkeen kokenut mitään vastaavaa missään urheiluyhteisössä. Tunsin kiitollisuutta siitä, että minut oli otettu joukkoon juuri sellaisena kuin olin. Ja tunnen yhä samoin. Tämän takia kiffeniläisyys käy yli kaikkien laineiden.

Valmistauduimme huolella mestaruussarjakauteen 1977. Joukkuettamme vahvistettiin merkittävästi. Paikalliskilpailija Klubista hankittiin kvintetti huippupelaajia: Hannu ”Kauti” Kautiainen ja Keijo ”Keba” Dromberg laitapuolustajiksi, Juha ”Dalla” Dahllund ja Kai ”Kaitsu” Haaskivi keskikentälle sekä Atik ”Ismo” Ismail kärkeen.

Kevät sujui Kiffeniltä kevyesti tanssahdellen. Kansa saatiin liikkeelle. Atik ja Suvari Suvioja toivat Kiffenin iholle suosionsa huipulla olleen rokkibändi Hurriganesin starat. Kiffen oli futiskenttien rock: ”Go Kiffen go!”Atik puhkesi Kiffenissä loistoonsa. Milloin hän lupasi ennen peliä kolme maalia, milloin neljä, kaikki toteutui aina jetsulleen. Atik sai temmeltää mielihalujensa mukaan. Maaleja syntyi ja kansa viihtyi – myös vieraskentillä. Kevätkierroksen jälkeen kaikki näytti hyvältä vaikkapa mestaruuden nappaamiseen, mutta toisin kävi. Jäimme lopulta kahdeksanneksi. Vain kolme pistettä erotti meidät pronssista. Se mikä laulaen tuli, se viheltäen meni. Atik ja Dalla palasivat Klubiin. Haaskiven Kaitsu siirtyi rapakon taakse Dallasiin. Seuran kassa nirskui tyhjyyttään, mikä heijastui myös joukkueen peleihin kaudella 1978. Kesäinen suruviesti kertoi Denna Lindellin menehtyneen. Taloudellinen tukipylväämme ja ”pappilan hätävara” oli nyt poissa. Putosimme kauden päätteeksi I divisioonaan.

Seuraava vuosi divarissa lienee ollut urani ankarin. Saimme 29 ottelusta vain neljä pistettä, mikä tiesi putoamista II divisioonaan. Niin ahtaalla oli Kiffenin talous, että kävin kerran Huotisen Timpan kanssa Palloliitossa pyytämässä toimitusjohtaja Kari Saloselta, ettei Kiffen joutuisi toista kertaa enää Rovaniemelle. Salonen arpoi meille toivomamme ohjelman, ja jollain ihmeen ilveellä kykenimme kahlaamaan kauden läpi.

Olin tehnyt Kiffenin kanssa viiden vuoden intensiivisen matkan ja nyt olimme takaisin lähtöpisteessä, II divisioonassa. Ympyrä oli sulkeutunut.

Tämän jälkeen Kiffen on seikkaillut pääsääntöisesti Kakkosessa ja väliin hakenut vauhtia kolmannesta divisioonasta.

Kiffenin toinen, jättimäärän mestaruuksia ja paljon mainetta tuonut laji on ollut käsipallo. Kiffen liittyi heti kättelyssä vuonna 1941 perustettuun Käsipalloliittoon. Alkuun jääkiekkoilijat muodostivat käsisjoukkueen rungon. Vuonna 1947 seuralla oli sekä juniori- että naisjoukkue. Liiton sarjoja ei pelattu moneen vuoteen hallipulan vuoksi. Kun puheenjohtajaksi saatiin tanskalainen Karl Nalle-Kalle Björn, alkoi tapahtua. Aarre Klinga liittyi 1949 seuraan. A-juniorit voittivat Suomen mestaruuden ja Kiffen oli maan suurin käsisseura. Tilanteet vaihtelivat, suurin osa kiffeniläisistä siirtyi Spartaan Nallen johdolla, mutta Kaivarin kundit päättivät jäädä Kiffeniin. Näiden joukossa olivat Matti Norstedt, myöhemmin seuran yhdeksi suurmieheksi noussut, ikuiseksi optimistiksi kutsuttu Nortti ja nykyinen kunniapuheenjohtaja Göran Wallen. Mukaan saatiin maalitykki Rauno Stedt, Jorma Karhunen, Caj Wirmola, Nils ”Nisse” Österman ja Peter Lemström.

1960-luvun alussa monet jalkapallojuniorit innostuivat käsipallosta. Nortti alkoi pitää treenejä itäisessä Helsingissä. Hertsikasta tulleiden kundien joukossa oli Risto ”Ripa” Hämäläinen – tuleva laitaspesalisti. Ripasta tuli myös Kiffenin ensimmäinen maajoukkuekäsipalloilija, ensin junioreissa, sitten nuorten joukkueessa ja vuonna 1968 A-maajoukkueessa. Ripan ikätoverin Bo ”Bosse” Bergmanin kotiosoite oli Helsingin Olympiastadion, koska hänen isänsä Åke toimi siellä tarkastajana. Bosse nousi maajoukkueeseen 1970.

Käsiksessä Kiffen ei ollut voittanut yhtään SM-mitalia ennen kautta 1971 – 1972, mutta siitä lähtien Kiffen voitti 11 vuoden aikana kymmenen mitalia, joista kahdeksan peräkkäin. Menestyksen tärkeimpiä arkkitehtejä oli Kari ”Lokari” Lehtolainen, joka toimi pelaajavalmentajana. Kausi 1977–1978 toi täysosuman ja Mustat Hurmurit voitti kultaa. Kevät 1978 toi myös seuran toisen cup-mestaruuden. Mestarijoukkueeseen kuuluivat Lokarin lisäksi Karjaalta aikanaan siirtyneet Tuomo Haavisto ja Juhani ”Jussi” Kaivola, Osmo Lehmus ja Bjarne ”Windy” Winberg, Jorma ”Jomma” Herold, Juha Hautajärvi, Ari ”Arska” Halme, Herbert ”Kyygeli” von Kugelgen, Harri ”Linda” Lind, Erkki ”Eki” Näykki, Jari Koskela, Markku Lauronen ja Jorma Kauppinen. Isossa roolissa viivalla hääri myös jalkapallojoukkueemme supermaalivahti Hannu Pulkkanen. Pikkuhiljaa menestys kääntyi laskuun 2000-luvulle tultaessa.

Henkeen ja vereen kiffeniläisenä kanssani oli useampaan otteeseen keskusteltu Kiffeniin siirtymisestä myös käsipallossa. Hyppäsin sitten kaudeksi 1980–1981 Kiffenin paitaan. Tässä joukkueessa pelasi myös Kaakkois-Aasian tsunamissa vuonna 2004 menehtynyt Timo Eckstein. Isokokoinen, nopea ja kovaheittoinen Timo oli siviilissä edennyt Suomenlahden merivartioston komentajaksi. Hän pelasi kaudella 1981 myös joitakin otteluja keskushyökkääjänä Kiffenin jalkapallojoukkueessa. Myös Atik oli mukana joukkueessa. Voitimme hopeaa, mikä oli miellyttävä yllätys.  

Naiskäsipalloilijat olivat lopettaneet pelaamisen seurassa vuonna 1954 ja pitivät 20 vuotta taukoa, kunnes olivat syksyllä jälleen 1974 tosissaan. Maunulan Pallon jalkapallonaiset saivat vuotta aiemmin sisähallivuoron Pirkkolasta. Valmentaja Martti ”Nakki” Halme toi harjoittelun alussa saliin käsipalloja, ja alkuverryttelynä pelattiin jonkinlaista muunneltua käsipalloa. Vähitellen käsipallon pelaamisen käytettiin entistä enemmän aikaa ja Nakki ehdotti liittymistä Kiffeniin. Alkuaikojen pioneereja olivat Hannele Heikkurinen (nyk Savolainen), Tiina Laiho (os Kaistinen) ja Pirjo Laatikainen.

Ratkaisevaa SM-sarjaan nousulle oli Barbro ”Babben” Östermanin ja Pia Viertosen siirtyminen Kiffeniin kaudeksi 1979–1980. Saaliina oli kaksi hopeaa ja pronssia 1980-luvun alussa ja lopussa, jolloin alkoi kuuden peräkkäismitalin jakso. Kun Päivi Mitrunen kehittyi erotuomarina ja joutui jäämään pelaajana taustalle, tuli johtoon vielä toinenkin Päivi, rouva von Kugelgen, joka joukkueenjohtajana vei naiset kahteen peräkkäiseen kultaan 1992–1993 ja ennen ja jälkeen niitä vielä hopeaan. Myös cup-mestaruuksia kertyi kaksi yli 10 vuoden välein. Mitrusen Päivi toimii tänä päivänä Käsipalloliiton toiminnanjohtajana. Naiskäsipalloilijat toivat Kiffenille paitsi kultaa ja kunniaa myös iloista ja hyväntuulista seurahenkeä.

Parhaiden vuosien valmentajana oli nouseva kyky Kaj Kekki. Kun Nortti alkoi viihtyä entistä enemmän Virossa, oli rouva von Kugelgen paljon vastuussa myös miesten joukkueesta isä Paul Perovuon rinnalla ja toimi yhden vuoden jaoston puheenjohtajanakin ennen Matti Heinon lyhyttä ja Rainer Illmanin pitempää kautta.

Keilailu on ollut alusta lähtien Kiffenin harrastetuimpia lajeja. Kiffenin jäsenistössä oli alusta alken mukana paljon aktiiviurheilijoita, joista monet harrastivat myös keilailua omin päin tai muissa Helsingin seuroissa. Keilajaosto perustettiin seuraan vuonna 1917. Kiffen sai ensimmäiset keilailumenestyksensä 1940-luvulla, jolloin Holger Andersson voitti Suomen mestaruuden ja kolmikko Thure Lindström, TH. K Nichter ja Gunnar Grönholm liittomestaruuden. Nämä ovatkin toistaiseksi jääneet Kiffenin keilaajien viimeisiksi mestaruuksiksi.

Kiffeniläiset ovat kunnostautuneet 300-sarjojen teossa, muun muassa kymmenisen vuotta sitten Antti Pärssinen ja Esa Hämäläinen heittivät täydellisen sarjan virallisessa kilpailussa, Esa jopa kahdesti. Keilailu on jatkunut seurassa aktiivisena ja seuratoiminta on saatu pidettyä vireänä. Kiffenin toimintaan ovat aina kuuluneet seuraottelut, joden kautta on kyetty vaalimaan seurahenkeä. Tukholmalaisseuraa vastaan on oteltu jo 90 vuotta peräkkäin. Kiffen keilaajat pelaavat tällä hetkellä Helsingin Bowlingliiton veteraani- ja seniorisarjoissa. Vuosi sitten Kiffen Bowling juhli 100 vuottaan Sociksessa.

Kiffeniin on kuulunut vuosien varrella monia värikkäistä persoonia, jopa julkkiksia. Ensimmäinen näistä oli kuulu pirtukuningas Algoth Niska, laulajasuuruus Dannyn isoisä. Niska pelasi Tuhkolman olympiakisojen 1912 jalkapallojoukkueessa. Seuran 25-vuotisjuhlassa esiintyi Georg Malmsten, paremmin tunnettu Molli-Jorina. Hänen lajinsa oli nyrkkeily. Tässä lajissa kiffeniläinen Harry Siljander osallistui Helsingin olympiakisoihin saavuttaen pronssia. Uudempaa viihdetaiteilijaosastoa edustaa Aarne Tenkanen, alias Kai Järvinen, joka pelasi 1979 A-junioreissa. Kolme sukupolvea Fazereita Karl, Sven ja Peter olivat seura-aktiiveja, Karl ammunnassa ja Peter purjehduksessa. Tunnetuimpia kiffeniläisiä lienee myös seuran 100-vuotisjulissa juhlapuheen pitänyt lahjakkuusprofessori Kari Uusikylä. Lintukirjailija Lasse J. Laine on käsipallon SM-mitalisti.

Nostan vielä esiin oman Kiffen-urani ajalta muutamia nimiä. Göran Wallen on minulle Kiffen-perheen herra ja ylhäisyys. Toivotetaan Göranille kaikkea hyvää ja paranemisia. Tärkeä on myös veljensä Olle. Timppa Huotinen on Kiffenin sielu ja ruumis: itse Kiffen. Ilman häntä tuskin olisi enää Kiffeniä. Timpan tärkein tuki on varmasti ollut lähes 40 vuoden ajan Ulla-vaimo, jonka merkitys Kiffenille on mittaamaton. Nipa Mikander on aitoakin aidompi kiffeniläinen, joka on tehnyt pitkän päivätyön pelaajana ja valmentajana. Nipan kanssa on kuljettu yhdessä monet ilot ja surut, mutta yksi asia ei ole koskaan muuttunut. Nipan motto on ja pysyy: laitojen kautta! Ison työn Kiffenin eteen teki myös Nipan Leo-veli, joka toi Herttuan Kffeniin.

Kalle Träskelin, herrasmieshuoltajamme, joka puvuntakki päällä setvi likaisia futis- ja handisvaatteita. Huoltajista vielä Diggis Dickman, Pakkasen Jukka, Lassilan Jokke ja Leevi Lehtonen. Ja sitten. Henkka Lindström ja Kimmo Silventoinen. Mistä ihmeestä heidän Kiffen-rakkautensa kumpuaa? Miten ihmeessä Henkka jaksaa päivästä toiseen? Ja Kimmo, joka oli alkuun pelaaja ja sen jälkeen valmentajana ja nyt vetäjänä?

Junioripuolelle Adil Dille Ismail loi aikanaan juniorityön mallin Kiffen Kids, Pekka Juvonen toimi pitkään junnupäällikkönä ja mukana oli poika Jugi Juvonen, joka on toiminut aktiivisesti pelaamisen ohella seurassa. Käsipallossa kaksi SM-mitalia napannut Kimmo Roos ja hänen veljensä Veikko ”Veka” Roos, jalkapallon mestisvuosien kuuluttaja Stadikalla nähdään aina katsomoissa Kiffeniä kanustamassa. Kille Hakala: läheinen frendini, pelitoverini, valmentajakollegani. Ja vuodesta toiseen Kille on uskollisesti kenttätyössä mukana. Respect. Ehkäpä Kille maksaa kiitollisuuttaan Kiffenille. Nimittäin mieleeni nousee tuokiokuva Kiffenin 75-vuotisjuhlista, jotka pidettiin Intercontinentalin Ball Roomissa 1983. Olin Killen vieressä, kun hän kääntyi puoleeni ja lohkaisi: ”Ton mä skotaan vielä.” Toi skotattava oli Sirpa, Kiffenissä pelannut jalkapallon keskikenttätähti. Tuon illan jälkikaikuina HJK:n joukkueessa kirmaa maajoukkueen portteja kolkutteleva Vilma, vasenjalkainen lurittaja – kummityttömme. Killen setä Tapio teki jättityön Kiffenin hyväksi Laakerin toimitusjohtajana. Hän tuli Timpan tueksi Kiffenin jalkapallon johtoon vuoden 1981 alusta, kun Lindell-säätiön viimeisetkin fyrkat oli syöty. Samassa syssyssä saimme City-Pallosta vaalittavaksemme naisten SM-sarjajoukkueen 10 vuodeksi ja Pihlajamäen bingon, jota veti yli 15 vuotta Kiffenin jalkapallossa jo 1960-luvulla ahkeroinut Heikki Aittojoki.

Muistan myös Mambo Kelkan, käsishuoltajan, Nortti Norstedtin, aina optimistisen puuhapeten, Henkka Söderlundin, käsiksen johtohahmon, Manu Nissisen, meidän ikioman lekurin. Älä, Manu, vaan ikinä tule enää pistelemään akupunktioneuloja mun reisien yläosiin! Käsisjoukkueesta specialkaverini oli vuonna 1994 menehtynyt Erkki ”Eki” Näykki, joka kutsui minut vuonna 1987 pelaamaan urheilu-urani hauskimpia vuosia Kittilän Palloseuraan – lajina käsipallo. Tietysti minulle läheisiä ovat kaikki kiffeniläiset joukkuetoverini. Jotenkin erityisasemassa ovat kuitenkin Hannu ja Relli, joiden kanssa pelasimme jo 14-vuotiaina Helsingin koululaisjoukkueessa PM-kisoissa Oslon Bisletillä. Pertti-broidi pelasi maalissa, minä olin VM-pelijärjestelmän mukainen toppari ja sivutukimiehinä häärivät Hannu ja Relli. Oi niitä aikoja!

Ihan oman lukunsa ansaitsee Kiffenin monivuotinen luottokeskuspuolustaja Bror-Erik “Brutte” Lindqvist, joka oli nuoruuteni esikuva, idolini ja myöhempien päivien ystäväni. Tämän Ekenäsistä kotoisin olleen luunkovan katkojan pelaamisen motto oli iskevä: ”Skula kova mutta reilu.” Brutte elelee vanhuuden päiviään takaisin Ekenäsissä, virallisesti Raaseporissa.

Minkälainen seura Kiffen on sitten tänään? Ilmiselvää on, että suuruuden ajat ovat takana – ainakin toistaiseksi. Monipuolisena tunnetun Kiffenin valikoima on supistunut kolmeen lajiin. Seuran toimintaa johtaa emäseura Kronohagens Idrottförening KIF ry, jonka puheenjohtajana toimii Henrik ”Henkka” Lindström. Tämä seura on ikään kuin konsernin katto-organisaatio ilman käytännön toiminnallista valtaa ja rahaa. Nämä juhlat ovat kuitenkin emäseuran järjestämät. Konserniin kuuluu kolme itsenäistä seuraa. Lisäksi seuralla on tukiyhdistys KIF:s Garantiförening, jota Göran Wallen on johtanut yli 40 vuotta.

Jalkapallosta vastaa FC Kiffen 08 ry. Seuraa pyörittävät Henkka Lindström, Kimmo Silventoinen, Timo Huotinen ja Timo Marin.  Edustusjoukkue pelaa Kakkosessa ja kakkosjoukkue Nelosessa ja futsaljoukkue II divisioonassa. Ikämiehissä potkii noin 100 miestä. Tänä päivänä Kiffen lienee maan paras ikämiesjengi. Tämän vuoden kisoissa saldona oli kaksi kultaa ja kaksi hopeaa, piirissa tuli viisi mestaruutta. Kiffeniä voisi kutsua kasvattajaseuraksi – ikämiesten kasvattajaksi. Ikämiessarjat alkoivat pyöriä 1980-luvulla, ja Kiffen tuli mukaan täysin siemauksin 1994 Maarianhaminassa. Nyt on takana yhtämittaiset 25 kautta, 115 SM-turnausta joista 15 turnausisännyyttä, 14 Suomen mestaruutta ja koko joukko muita mitaleja. Suomen parhaan titteli alkoi lähestyä, kun 2006 voitimme Bolliksella 45-vuotiaiden kultaa Sergei Proninin maalilla ja pari viikkoa myöhemmin 35-vuotiaiden mestaruudeni. Useimpien joukkueiden peluuttajana toimii tällä hetkellä Glena Petersen. Vahvoja ikämiespyörittäjiä ovat olleet ja ovat myös Kimmo ”Zorro” Niku, Jone Sirola, Lasse Moren, Mikanderin isäNipa&Juhapoika, Jari Nirkko ja monet monet muut. Mutta mutta mutta: Kiffenillä ei ole tänä iltana tällä hetkellä yhtään jalkapallojunioria. Olemme siis jalkapalloseura ilman junioreita.

Käsipalloseuraamme HC Kiffen 08:a johtaa kymmenennettä vuottaan Tomi Piiparinen. Seuralla on nyt yksi joukkue: 04 pojat, jotka siirtyvät valmentaja Jani Holmbergin mukana ensi kaudella IFK:n leipiin. Keilailua pyörittää Kiffen Bowling 08, jonka puheenjohtajana toimii Ronald ”Emppu” Engblom 25. vuottaan. Emppu tuli Kiffen-perheeseen Lindell Oy:n kautta ”Dennan” autonkuljettajana edeten firmassa sitten aina myynnin johtotehtäviin asti. Keilaseuraamme kuuluu noin 25 jäsentä.

Ulospäin näkyvin osa seuraa on jalkapallo, joka pitää Kiffeniä otsikoissa ainakin vielä jonkin aikaa. Kysyin eräänä iltana Huotisen Timpalta, että ”kuvaa minkälainen seura meillä on”. Timppa vastasi lakonisen alakuloisesti: ”Kuoleva seura.” Se tuntui pahalta. Perusteeksi Timppa sanoi seuran johtohenkilöiden lähestyvän mieluummin kahdeksaakymppiä kuin seitsemääkymppiä.

Ehdotankin, että me ryhdymme toimenpiteisiin ja jokaisen oma sisäinen päätöksenteko tapahtuu täällä tänään 110-vuotisjuhlien aikana. Meillä on monia erilaisia mahdollisuuksia edetä asioissa. Yksi keino on löytää tämän ajan Denna Lindell, joka toimii taloudellisena mesenaattina ja takapiruna. Toinen mahdollisuus on lähteä järjestelmälliseen kehittämiseen ja ottaa mallia vaikka naapuriseura HPS:ltä, joka on noussut ahdinkotilasta uuteen kukoistukseen. Seura etsi itselleen uuden kohdeyleisön Pakilasta ja nyt on seuralla omat kentät ja toimistot ja yli tuhat junnua. Ihailtavaa. On miehet ja on naiset – kuten meilläkin on joskus ollut. Voisimmeko me ottaa mallia HPS:stä ja löytää oman jäsenistömme vaikka Kalasatamasta tai Keski-Pasilasta tai Herttoniemestä tai Töyrynummelta? Voisimmeko me luoda juniorityölle ihan oman mallin, jota voisi kutsua ”yhteiskuntavastuulliseksi juniorityöksi”, jossa ei pyritäkään, ainakaan alkuun, kasvattamaan huippuja vaan terveitä nuoria tyttöjä ja poikia. Maahanmuuttajat mukaan, syrjäytyneet mukaan, olemmehan aina olleet vapaamielinen seura. Huippujalkapallon puolella voitaisiin tehdä yhteistyötä eri seurojen kanssa, vaikkapa juuri HPS:n, Pallo-Poikien ja muiden stadilaisten seurojen kanssa. Tarvitaan ajattelua, päätöksia, tahtoa, resursseja, rahaakin, mutta ennen rahantuloa on oltava järkeviä ajatuksia. Raha tulee, kun on paikka mihin se voi tulla.  

Ehdotan jokaisessa lajissa rajua vallansiirtoa vanhemmalta väeltä suoraan 30–50 -vuotiaille kiffeniläisille – jopa nuoremmille. Näitä henkilöitä voisivat jalkapallon puolella olla esimerkiksi täällä kutsuvieraina olevat entiset Kiffenjunnut Markus Hakala ja Miikka Hirvonen HL Groupista, Jone Sirola, Clade Lindström, Juuso Silventoinen, Mikko Oikarinen, Ville Ruoko, Timo Marin ja kumppanit.

Olen käynyt läpi tässä puheessani paljon Kiffenin historiaa ja menestyshetkiä. Tarkoituksenani on ollut mielenkiintoisten tarinoiden kautta kannustaa meitä kaikkia jatkamaan Kiffenin tarinaa kukin omalla panoksellamme. Sen me olemme velkaa Kiffenille. Meillä on maailman hienoin seura, jolla on takanaan valtaisa menneisyys. Minkälainen tulevaisuus seuralla on ja minkälaisia juhlapuheita pidetään 150-vuotisjuhlassa vuonna 2058, on hyvin paljon meidän kaikkien käsissä.

Voisihan sitä ajatella niin, että jos kerran 16-vuotiaat pojat ovat kyenneet perustamaan Kiffenin ja luotsaamaan sen varsin nopeasti menestyksen raiteille, miksemme mekin pystyisi nostamaan Kiffenin uuteen kukoistukseen. Tarvitaan samaa intohimoa, intomielisyyttä ja tomeruutta kuin näillä pojilla oli aikanaan. Pannaanko toimeksi? Go Kiffen go

Kiitos Kiffen. Tack så mycket Kiffen!

Erkki Alaja