Sarjapaikka varmistui kotivoitolla

Juuso Silventoinen
2.10.2018


 

 

29.9.2018 FC Kiffen – BK-46 3-2 (0-1)

 

FC Kiffen voitti Kakkosen kauden 2018 päätösottelussaan karjaalaisen BK-46:n 3-2. Samalla FC Kiffen uusi viimevuotisen temppunsa ja nappasi päätöskierroksella seuraavan kauden sarjapaikan itselleen. Kiffen sijoittui B-lohkossa yhdeksänneksi ja säilyi viimeisenä joukkueena sarjassa.

 

Kiffenin näkökulmasta ennakkoasetelmat otteluun eivät olleet parhaat mahdolliset, sillä pelistä oli saatava vähintään tasapeli ja tarvittaessa voitto riippuen kierroksen muiden ottelujen tuloksista. Lisäksi pelkkä oma suoritus ei riittänyt, vaan apuja tarvittiin myös muilta paikkakunnilta, sillä joukkue oli otteluun lähdettäessä putoamisviivan alapuolella. Vastustaja, sarjajumbo BK-46, pelasi ottelussa ilman panosta, sillä sen putoaminen sarjasta oli jo varmistunut.

 

Aurinkoisella Bolliksella käyty ottelu alkoi Kiffenin hallinnalla. Mikko Jalkanen oli heti alussa läpiajossa, mutta laukaus karkasi hieman ohi. Pian myös Karim Zinellä oli paikka, mutta Gerson Liman vartioima karjaalaismaali pysyi vielä koskemattomana.

 

Vierailijat siirtyivät kuin tyhjästä johtoon, kun ottelua oli käyty 12 minuuttia. Maalintekijänä oli kulmapotkussa vapaaksi unohdettu Bangaly Theodor Kouyate.

 

Kiffen hallitsi loppupuoliaikaa ja puolittaisia tekopaikkojakin syntyi. Myös BK-46:n Mete Tarakcille avautui juuri ennen taukoa maalin edestä tilanne, mutta koko kauden ajan vakuuttavasti esiintynyt Kiffen-vahti Besart Mustafa sai peitettyä vedon kulmaksi.

 

Toinen jakso jatkui Kiffenin painaessa suoraviivaisesti hyökkäyksiään BK-46:n kenttäpuoliskolle. Työnteko tuotti pian palkintonsa, kun rangaistusalueelle murtautunut puolustaja Ilmari Hieta kaadettiin ja tuloksena oli pilkku. Karim Zine sijoitti pelivälineen varmasti verkkoon tehden kauden toisen maalinsa. Karim löysi maalijyvän hyvään aikaan, sillä kauden avausosumansa mies oli niitannut edellisessä ottelussa, tärkeässä 4-1-vierasvoitossa FC Espoosta.

 

Ottelun seuraavat kymmenet minuutit olivat raastavan jännittäviä, kun maaleja ei nähty pitkään aikaan kummassakaan päässä ja tilanne säilyi ratkaisemattomana. Lisäksi katsomossa seurattiin herkeämättä tilanteita muilta paikkakunnilta. Jokainen hetki niin Helsingin ottelussa kuin muuallakin oli äärimmäisen kriittinen.

 

Peliä oli pelattu 72 minuuttia, kun Kiffenin vaihtopelaaja Daniel Stevens jatkoi pallon maalin eteen Mikko Jalkaselle, joka kuitenkin laukoi loistavasta maalipaikasta päin maalivahti Gerson Limaa. Muutamaa minuuttia myöhemmin Jalkanen oli jälleen tekopaikassa. Mies pääsi jo toistamiseen läpi, mutta veskari Lima kaappasi pallon jaloista kesken harhautusyrityksen.

 

Peliä oli jäljellä enää kymmenen minuuttia, kun Jalkanen viimein onnistui jatkaessaan pitkän avauksen verkkoon. Kauden avausosuma tuli Mikollekin erittäin tärkeään paikkaan. Hurmurien osakkeet nousun suhteen olivat korkealla.

 

Karjaalaiset kuitenkin kuittasivat tilanteen heti seuraavasta hyökkäyksestä vain kaksi minuuttia myöhemmin. Hurmuripuolustus oli myöhässä ja Egzon Avdilla oli helppo työ siirtää keskityksestä pallo maaliin. Peli oli 2-2 ja tilanne taas täysin auki.

 

Mikko Jalkanen nousi lopullisesti Kiffenin sankariksi laukomalla näyttävän maalin vain minuutin kuluttua BK-46:n tasoituksesta. Vasemman jalan tykitys löysi paikkansa aivan maalin vasemmasta yläkulmasta. Ottelussa oli viimeisen kolmen minuutin aikana nähty peräti kolme osumaa.

 

 

BK-46:lle siunaantui vielä pieni mahdollisuus, kun puoliajalla kentälle tullut Ismail Dahmani ajettiin 88. minuutilla toisen varoituksen myötä ulos. Karjaalaiset eivät kuitenkaan enää saaneet toivottua takaa-ajoa aikaan vaan Kiffen hoiti jäljellä olevat minuutit tyylikkäästi pois alta.

 

Ottelu päättyi FC Kiffenin riemukkaaseen 3-2-voittoon, ja jo toisena kautena peräkkäin joukkue onnistui nousemaan viimeisessä ottelussa kuilun partaalta kiinni sarjapaikkaan. Loppujen lopuksi tasapelikin olisi riittänyt, sillä HJS Akatemia ja HIFK/2 molemmat hävisivät samanaikaiset ottelunsa ja putosivat BK-46:n vanavedessä Kolmoseen.

 

Tunnelmat Bolliksella olivat euforiset, kun vaikea kausi oli päättynyt valtavaan helpotukseen.

 

Huippufiiliksissä kelpasi lähteä Ravintola Kiltakellariin viettämään Kiffenin 110-vuotisjuhlagaalaa, joka kruunasi ikimuistoisen päivän.

 

Kiffen kiittää fanejaan ja tukijoitaan ja toivottaa Kakkosen merkeissä Bollikselle taas kaudella 2019!