Tiedot

Päivämäärä Aika Sarja Sarjakausi
6.3.2021 15:00 Winterliiga 2021 2021

Yhteenveto

FC Kiffen saalisti tämänvuotisessa Winterliigassa avausvoittonsa, kun joukkue kaatoi tänään lauantaina KäPan 2-1. Tiukassa ja viihdyttävässä ottelussa molemmilla oli tilaisuudet täyteen pistepottiin.

Kiffen siirtyi johtoon heti kolmannella minuutilla – osuman teki Dominic Savolainen toisella pallokosketuksellaan seurassa. Käpyläläiset tasoittivat 60. minuutilla Joao Vivasin maalilla. Ottelun viimeisellä puolituntisella riitti vauhtia ja tilanteita, ja lopulta Leevi Saikkonen teki Kiffenille voittomaalin, kun peli oli ehtinyt 84. minuutille.

Loppua kohti myös tunnetta alkoi olla mukana. Kenties pelissä jo haettiin asetelmia samojen joukkueiden välisille ensi kauden Kakkosen derbyihin.

Kiffen on esiintynyt Winterliigassa nousujohdanteisesti, ja nyt esimerkiksi maalipaikkoja saatiin luotua enemmän kuin aikaisemmin. Kiffen aloitti turnauksen kahdella tappiolla, mutta tällä hetkellä alla on kaksi peliä ilman häviöitä. Tästä on hyvä jatkaa tuleviin koitoksiin.

InStat tilastoja ottelusta FC Kiffen – KäPa:

  • Kulmapotkut 8 – 7
  • Vapaapotkut 17 – 17
  • Varoitukset 1 – 1
  • Pallonhallinta 48 – 52
  • Laukaukset 14 – 11
  • Maalia kohden 5 – 3
  • Maalipaikat 9 – 7
  • Syötöt 329 – 551
  • Syöttö% 77 – 84
  • Voitetut kaksinkamppailut% 47 – 53

Kenttä

Peakfin Arena
Urpilaisentie 11, 01450 Vantaa