Antti Korhonen - FC Kiffen

Antti jatkaa Kiffenissä

Kiffen ja puolustaja Antti Korhonen ovat allekirjoittaneet kautta 2021 koskevan jatkosopimuksen. Antilla on siten edessään neljäs kausi Mustissa Hurmureissa.

Espoon Leppävaarassa varttunut Korhonen aloitti pelaamisen LePassa, josta hän siirtyi FC Kasiysin kaksi vuotta vanhempien ikäluokkaan, ja myöhemmin tie vei FC Espooseen. Edustustasolla KäPa, EsPa ja Legirus Inter tulivat tutuiksi ennen Kiffeniä. Korhonen on ollut myös espanjalaisen Hércules CF:n testissä. Hänen pelaajaesikuvansa on EsPa-legenda Lamin Bojang.

Korhonen siirtyi Kiffeniin kaudeksi 2018 ja vakiinnutti heti paikkansa joukkueen alakerran tärkeänä hahmona. Viime kaudella pelaajat valitsivat hänet joukkueen toiseksi varakapteeniksi.

Korhonen tunnetaan varmaotteisena puolustajana, joka johtaa joukkueen alakertaa rauhallisella tyylillään. Viime elokuun Olympiastadion-ottelua kommentoineet Martti Kuusela ja Juha Matti Holopainen kehuivat lähetyksen aikana useaan otteeseen Antin pelaamista ja potkutekniikkaa.

Aloita keskustelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1  +  9  =