Atte Wahlstedt mukaan valmennustiimiin

Kiffenin valmennustiimi sai lisävahvistusta, kun Kiffen ja tammisaarelaisen jalkapallokoulun kasvatti Andréas ”Atte” Wahlstedt tekivät kautta 2022 koskevan sopimuksen.

Nuoresta 23 vuoden iästään huolimatta Wahlstedtille on kertynyt jo mukavasti valmennuskokemusta EIF:n riveissä. Vastuuta on tullut sekä P17-ikäluokassa että Kolmosessa pelaavan EIF Akademin päävalmentajana. Wahlstedt on myös ehtinyt imeä oppia EIF:n edustuksen valmennustiimin jäsenenä viime kaudella.

Wahlstedt on innoissaan uudesta haasteesta.

– Melkein koko elämäni olen asunut Tammisaaressa, kunnes opettajaopinnot toivat minut Helsinkiin pari vuotta sitten. Jalkapalloa en ole pelannut missään muussa seurassa kuin EIF:ssä. Tuntuu tosi hyvältä tulla Kiffeniin, heti ensimmäisestä tapaamisesta jäi itselleni tunne, että Kiffen haluaa minut mukaan. Se tietenkin motivoi entistä enemmän, haluan antaa seuralle vastinetta luottamuksesta. Olen kuitenkin vielä nuori valmentajana, ja uskon, että Kiffenissä pystyn kehittymään sekä ihmisenä että valmentajana. Tämä on itselleni iso steppi tähän kohtaan, mutta olen erittäin iloinen tästä mahdollisuudesta. Nähdään Bolliksella!

Kiffenin toiminnanjohtaja Janne Wikman vakuuttui heti Wahlstedtin kyvyistä.

– Saimme kiitettävän määrän hakemuksia avoimeen kakkosvalmentajan meritoituneiltakin valmentajilta sekä kotimaasta että ulkomailla. Mutta Aten hakemus otti heti silmään. Nuori ja varmasti nälkäinen valmentaja, joka haluaa kehittyä ja oppia lisää. Keskustelimme Atesta pitkään valmennustiimin kesken, ja hänen vedettyä edustukselle parit mallitreenit tulimme vakuuttuneeksi, että Atte pystyy varmasti tuomaan uusia ideoita valmennukseen. Myöskin tärkeä valmennuksen apuväline eli InStatin analyysipalvelut kiinnostavat Attea erittäin paljon ja saamme hyödynnettyä otteluadataa entistä paremmin.

Kiffenin valmennustiimi kaudella 2022 on näin ollen seuraava:

  • Päävälmentaja Mako Tukiainen
  • Valmentajat Atte Wahlstedt ja Jari Hakala
  • Maalivahtivalmentaja Seppo Felt
  • Huoltaja Teemu Itkonen
  • Manageri Kimmo Silventoinen