Kauden avausottelu päättyi tappioon. Atlantis FC/Akatemia oli parempi numeroin 0-2.
1. puoliaika
Kiffen oli ottelun alussa niskan päällä. Ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin nähtiin kourallinen kulmapotkuja Atlantiksen päässä, jokainen Muslim Markhiyevin jalasta.
Vieraiden ensimmäinen maalipaikka syntyi 20. minuutin pelin jälkeen. Atte Karppisen nappikeskitys tavoitti viime kaudella Kiffeniä edustaneen Daniel Åkerlundin rangaistusalueen keskeltä, mutta pusku leijaili ohi maalin. Kiffenin maalia vartioinut Niko Tervonen avasi nopeasti ja hetken päästä pallo oli vastustajan rangaistusalueella. Reko Räsäsen vartaloharhautukset purivat Atlantis-maalia vartioineeseen Besart Mustafaan, mutta Atlantis-puolustaja ehti viime hetkellä blokkaamaan varmalta näyttäneen maalin.
Ottelun ensimmäinen tilastomerkintä nähtiin puolen tunnin pelin jälkeen, kun Atlantiksen Joao Costa rappasi Rasmus Ruismäkeä keltaisen arvoisesti.
Kiffenillä sai luotua ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä erikoistilanteista ja niiden jälkitilanteista pari puolittaista paikkaa, mutta viimeiset ratkaisut jäivät kovin vaisuiksi.
Vieraat menivät johtoon hetki ennen taukovihellystä. Paĺlonmenetys rangaistusalueen ulkopuolella, jossa Costa oli haukkana paikalla ja iski kovaa takanurkkaan ohi voimattoman Tervosen.
2. puoliaika
Kiffen ei suorittanut tauolla vaihtoja, eikä pelin kuva muuttunut. Kotijoukkueella oli kovia vaikeuksia murtaa kurinalaisesti pelannutta Atlantis-puolustusta, joka onnistui tukahduttamaan erityisesti laidasta rakennetut hyökkäykset.
Atlantis oli lähellä tuplata johtonsa minuutin sisään kahdesti. Ensin kulmapotkussa Atlantis-pelaaja nousi korkeimmalle, mutta pusku meni vain niukasti ohi. Heti perään Tervosen maalipotku osui Atlantis-hyökkääjän selkään ja oli lähellä kimmota sisään.
Kauhun hetket näyttivät herättelevän Kiffeniä, sillä rauhallisesti rakennetun hyökkäyksen jälkeen oltiin parin minuutin päästä toisessa päässä. Muslim Markhiyevin pomppiva sivuvapaapotku kilahti takatolppaan, ja Tejan Deenin vastapalloyrityksen tielle ehti viime hetkellä valtava punapaitaisten lihamuuri.
Kiffen suoritti ensimmäisen vaihtonsa tunnin pelin jälkeen, kun iskua saanut tuore Musta Hurmuri Emil Lehtinen joutui jättämään kentän. Tilalle kirmasi Eetu Kolu. Viisi minuuttia myöhemmin kentän jättivät nuoret laitapuolustajat Tuomas Saarikko ja Arttu Mäkinen, tilalle tulivat keskikentän keskustaan Fesal Mohamed ja kärkeen Samuli Heiska.
Uhkarohkean hyökkäävää muodostelmaa tarvittin pian vieraiden iskiessä toistamiseen. Atlantis sai vapaapotkun rangaistusalueen oikeasta reunasta. Pallon taakse asettui Aram Hasanzada, jonka lähettämä vapaapotku lensi yli Kiffen-muurin etuyläkulmaan.
Vaihdosta tullut Heiska oli lähellä iskeä kavennuksen 73. minuutin pelin jälkeen. Vasempana laiturina urakoineen Mauricio Hopsun matala keskitys löysi etutolpalle rymistelleen ”Spigen”, joka täräytti kovaa ylähirteen. Viitisen minuuttia myöhemmin Hopsulla oli paikka iskeä kavennus. Tejan Deenin miehittämältä oikealta laidalta lähtenyt hyökkäys päättyi paraatipaikalle lähetettyyn syöttöön, mutta Atlantis-vahti Mustafa esitti varsinaisen paraatipelastuksen ja torjui vedon kulmaksi.
Lähemmäs maalia ei lauantaina päästy. Tappio juhlakauden avausottelusta on kova pala purtavaksi, mutta nyt on hetki aikaa hioa kuvioita harjoituksissa. Kasvojenpesua lähdetään suorittamaan Suomen Cupin puolelle, jossa vastaan asettuu VJS Myyrmäessä.
Seuraavan kerran nähdään Bolliksella kahden viikon päästä, 6.5. klo 17. Vastassa TiPS.