Bob Diasonama jatkaa: ”Annan joukkueelle 110 %”

Keskikenttäpelaaja Bob Diasonama on allekirjoittanut Kiffenin kanssa jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Mustiin Hurmureihin kaudeksi 2021 rantautunut 26-vuotias Diasonama aloittaa siten kolmannen kautensa Kiffenissä.

– Syynä jatkoon on tämä porukka, joka meillä Kiffenissä on. Pelaajat, valmentajat ja taustat ovat kaikki huippuihmisiä, Diasonama kehuu.

Kuva: Kalevi Hämäläinen

Veikkausliiga-kokemusta PK-35 Vantaasta omaava Diasonama on taitava pelinrakentaja. Ennen Kiffeniä hän kantoi myös muun muassa NJS:n, Viikinkien ja MiPK:n paitoja Kakkosessa. Bobin Kiffen-jaksoa ovat häirinneet erinäiset vammat sekä tämän vuoden alussa käynnistynyt armeija. Hän pelasi viime vuotisessa Kakkosessa kahdeksasssa ottelussa yhteensä 328 minuuttia. Keväisessä Suomen Cupissa Diasonama nähtiin kentällä jokaisessa kolmessa pelissä.

Diasonama korostaa, että legendaarisen Kiffenin edustaminen on aina kunnia-asia.

– Nämä kaksi kautta Kiffenissä ovat omalta osaltani menneet hitaasti pienten loukkaantumisten ja siviilielämän takia. Sen puitteissa miten armeijasta pääsen, annan joukkueelle 110 prosenttia joka kerta, kun saan etuoikeuden edustaa Kiffeniä, Bob kertoo ensi kauden suunnitelmistaan.

Bob ei kaihda kontaktia. Kuva: Juhani Järvenpää

Seuran toiminnanjohtaja Janne Wikman toteaa, että Diasonamalla on paljon annettavaa joukkueelle.

– Bobin kaksi viimeistä kautta ovat olleet haastavia: loukkaantumiset ja sairastelut väärine lääkäridiagnooseineen ovat pitäneet hänet valitettavan paljon poissa treenaavasta miehistöstä. Mutta kokeneena pelaajana Bob itsekin tietää päivän kuntonsa. Nyt kun saadaan intti pois alta ja mies taas pelikuntoon, niin Mako (Tukiainen) saa oivan pelaajan vahvistamaan Kiffenin keskikenttää. Toki tällä hetkellä näyttää siltä, että sinne saattaa olla viime kautta enemmän tarjontaa sarjan alkaessa, mutta kilpailutilanne on aina hyvästä. Ja Bobin asenne on sellainen, että hän hyväksyy mukisematta oman roolinsa.

Sopimusuutiset jatkuvat torstaina!