Bob Diasonama jatkosopimukseen: ”Meillä on hyvä henki!”

Kiffenin ensi kauden keskikentälle saadaan tärkeä palanen, kun Bob Diasonama, 26, solmi joukkueen kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Veikkausliiga-kokemustakin omaava taitava pelinrakentaja aloittaa siten toisen kautensa Mustissa Hurmureissa.

– Olen iloinen, että jatkan Kiffenissä, meillä on hyvä henki jengin sisällä! Se on myös syy miksi jatkan, hyvien ihmisten kanssa on kiva painaa duunia, Diasonama hehkuttaa.

Diasonaman ensimmäisen Kiffen-kauden riesana olivat loukkaantumiset. Tämän vuoden ensimmäiset minuuttinsa hän kellotti kuukausi sitten Kontua vastaan, ja meno näytti hyvältä viime lauantaina FC Futuraa vastaan.

– Mulla oli eka kausi edelleen rikkonainen, ja nyt tän kauden tavoite on taas kerran saada kokonaan ehjä kausi, päästä kondikseen ja omalle tasolle ja näyttää sitä kautta parasta Bobia. Oli kiva pelata lauantaina pitkästä aikaa, jatketaan voittamista ja vedetään hyvä kausi!

Positiivisen odottavissa tunnelmissa on myös seuran toiminnanjohtaja Janne Wikman.

– Viime kausi oli Bobille vaikea. Hän liittyi joukkueeseen vasta sarjakauden kynnyksellä ja kärsi kesän aikana useammista loukkaantumista. Lisäksi oli pieniä terveysongelmia väärän lääkäridiagnoosin takia. Näin ollen hän ei oikeastaan missään vaiheessa päässyt harjoittelemaan täydellä teholla. Potentiaalia Diasonamalla on vaikka mihin. Varmasti Bobilla jäi itselläkin aika paljon hampaankoloon, ja nyt kun saadaan mies takaisin täyteen kuntoon niin uskon, että hän hurmaa monet esityksillään. Terveenä pysyessään Bob rikkoo 100 ottelun rajapyykin maamme pääsarjoissa ja on kokemuksellaan erinomainen lisä keskikentällemme Misael Rearten, Severi Murron, Rasmus Ruismäen ja Riku Heinosen tueksi, Wikman kommentoi.