Voittoputkessa etenevä Kiffen kohtaa lauantaina Bolliksella Nurmijärven Jalkapalloseuran. Ottelu alkaa klo 17.00.
Edellisessä ottelussa Kiffen nappasi jo kolmannen perättäisen voittonsa päihittämällä TiPS:n vieraskentällä 2-1. Sarjajumbo laittoi Kiffenin ahtaalle ja siirtyi alussa johtoon, mutta lopulta vierailijoille siunaantui työvoitto. Ratkaisumaalin iski 79. minuutilla Tejan Deen.
– Mielestäni olimme hyvä pallollinen joukkue ekalla puoliajalla. Jatkoimme vain sitä periaatteessa koko ajan ja pyrimme pitämään paremmin palloa. Toka puoliaika ei ollut superhyvä, mutta se oli parempi kuin kahden edellisen pelin toiset puoliajat, päävalmentaja Juuso Kevari kertoi heti ottelun päätyttyä.
Fege taituroi taas

Kiffenin vahvuuteen on viime otteluissa palannut keskikentän näppärä Fesal Mohamed.
– Ihan hyvältä on maistunut, on ollut kiva tulla takaisin. Pelaajat ja valmennus ovat ottaneet minut hyvin vastaan, joten iloisin mielin pääsee pelaamaan, Fege kertoo.
Fege kertoo, että Kiffenin ryhtiliikkeen siemenet on istutettu harjoituskentällä.
– Treeneissä ollaan painettu kovaa ja jengi on pelannut yhtenäisesti, se on varmaankin lähtenyt siitä.
Kiffenin viime pelien otteet ovat olleet nousujohteisia, ja Fege näkee joukkueessa paljon potentiaalia. Hän itse haluaa kehittyä entisestään.
– Vain taivas rajana. Ykköspaikka maistuisi. Katsotaan pääsemmeko sinne, se on se tavoite.
– Haluan saada itseni mahdollisimman hyvään kuntoon. Haluan kehittyä kaikilla osa-alueilla ja ylipäätään päästä eteenpäin, 20-vuotias lupaus kertoo.
Fege uskoo, että lauantaina kotivoitto kaivetaan taistelevalla hengellä.
– Sellaisella hyvällä nälkäisellä ja itsevarmalla pelaamisella. Sillä pääsee aina pitkälle. Jos haluaa voittaa enemmän kuin toinen jengi, voittaa aina, Fege kiteyttää.
Reko metsästää avausosumaa
Hyökkääjä Reko Räsänen allekirjoittaa Fegen mietteet hyvästä menosta harjoituksissa.
– Meininki treeneissä on viime aikoina ollut vapautunutta voittoputken ansiosta, ja vaatimustaso on pysynyt korkealla. Voitot ovat lisänneet jokaisen rohkeutta toteuttaa itseään kentällä, unohtamatta kuitenkaan yhteistä pelisuunnitelmaa.

Räsänen on luonut pelikavereille paikkoja, mutta omaa nimeä ei ole vielä löytynyt maalintekijätilastosta.
– Kyllähän se turhauttaa, etteivät maalihanat ole vielä auenneet. Pelituntumaa alkaa kuitenkin taas olemaan alkukesän loukkaantumisen jälkeen, joten maaleja tulee jatkossa varmasti.
Reko odottaa paikan päälle yleisöä.
– Bollikselle kannattaa tulla hyvän futiksen takia! Lauantaina pitäisi olla myös lämmintä, eikä tarjoiluistakaan ole Bolliksella pulaa. Jatketaan pelillisesti siitä mihin ollaan jääty, eli voittoisaan meininkiin. Tulkaa paikalle, kun NJS kaatuu toisen kerran tällä kaudella!
– Keväällä Klaukkalassa vierasottelussa Kiffen-fanit olivat aivan huikeita, Reko lisää.

Jälleen edellistä parempi treeniviikko
Kiffen-valmentaja Juuso Kevari oli torstain harjoitusten jälkeen hyvällä tuulella.
– Hyvä treeniviikko jälleen takana, taas edellistä parempi. Pallollista peliä ollaan taas hiottu, uskon sen olevan paremmassa iskussa kuin Tikkurilassa.
Kevari kunnioittaa lauantain vastustajaa.
– NJS on hyvin organisoitu joukkue. He pelaavat suhteellisen tiiviillä blokilla, ovat aika aktiivisia ja kovia menemään eteenpäin. Pitää olla varovainen selustan kanssa.
Yksi asia nousee kaikkien ylitse NJS:n voittamisen reseptistä kysyttäessä.
– Meidän pitää parantaa entisestään puolustuspelaamista.
Kiffen on kolmen ottelun voittoputkessa. Erityisen makeaksi putken tekee sen, että voittoja on napsittu lukuisista merkittävistä poissaoloista huolimatta.
– Joka ikinen kentällä oleva tietää, mitä pitää tehdä ja suunnitelmista on pidetty kiinni. Ja vaihdosta sisään tulleet ovat hoitaneet oman roolinsa hyvin.
Miksi kannattaa tulla lauantaina paikan päälle?
– Uskon, että pystytään tarjoamaan entistä seksikkäämpää jalkapalloa.
Palokärkiparvi hengittää niskaan
NJS majailee 12 ottelun jälkeen kaksi pykälää Kiffenin takana seitsemäntenä. Pisteitä se on kerännyt 16, niin ikään kaksi vähemmän kuin Kiffen. Atlantis FC Akatemia ja Lahden Reipas tosin kohtaavat omassa ottelussaan jo perjantai-iltana, mikä saattaa vielä hieman muuttaa sijoituksia.
Entisenä maalivahtina Juuso Kevari nostaa tarkkailtavista pelaajista esille NJS:n veräjänvartijan, joka viimeksi otti pilkunkin kiinni.
– Otso Knuuttila piti heitä lähes yksin pystyssä viime matsissa. Hänet pitää aina nostaa esiin.
Hyökkäyspäässä NJS:n onnistumisista on vastannut etunenässä Miro Salminen. Hakassakin pistäytynyt hyökkääjä on viimeistellyt joukkueen 17 maalista peräti 10. Edellisessä ottelussa PPJ kaatui Salmisen toisen puoliajan maaleilla 2-0.
Toukokuussa Kiffen haki kauden avausvoiton helteisestä Klaukkalasta lukemin 0-1. Urakkaa helpotti kotijoukkueen punainen kortti avausjakson lopulla. Viimeistelyongelmien vuoksi Kiffen teki ottelusta itselleen hankalan, mutta lopulta pisteet lähtivät kuin lähtivätkin Stadiin. Vierasottelut NJS:aa vastaan ovatkin olleet viime vuosina haastavia, mutta kotona on nähty vakuuttavia esityksiä.

Viimeisimmät kohtaamiset
13.5.2023 NJS – Kiffen 0-1
23.7.2022 NJS – Kiffen 1-1
10.5.2022 Kiffen – NJS 3-0
16.10.2021 NJS – Kiffen 1-0
3.9.2021 Kiffen – NJS 2-0
Kiffenin pelaajatilanne
Severi Murto on poissa korttitilinsä täyttymisen johdosta. Arttu Mäkinen joutuu myös olemaan sivussa korttien takia, sillä perjantai-iltana farmiseura FC Kontussa yhden ottelun lainakomennuksella ollut nuori laitapuolustaja otti tuplakeltaisen. Samaisessa ottelussa Valtteri Lohi iski maalin ja Jere Pulkkinen kirjautti täydet minuutit. Parilla pelaajalla on pieniä vaivoja, joiden kuntoutumista tarkkaillaan vielä. Tikkurilassa varotoimenpiteenä vähän yli 50 minuutin pelin jälkeen vaihtoon otettu Riku Heinonen on treenannut täysillä joukkueen mukana, joten ”Riksaa” voi olettaa näkevän huomenna. Samoin keskikentän maestroa Muslim Markhiyevia, joka on palannut matkoilta. Paluumuuttaja Valtteri Karlsson sekä uusi tuttavuus Dudu ovat kummatkin välittömästi valmennuksen käytettävissä.
Tervetuloa Bollikselle!
Kiffen – NJS lauantaina 5.8. klo 17.00 Töölön pallokentällä.
Aikataulu
15.30 alkaen Chef Sepon herkkuja kahviosta ja Wotkinsin makkaraa grillistä.
16.15–16.45 ETKO Special – tule ajoissa ja nauti juomista erikoishintaan.
17.00–19.00 Kiffen ja NJS mittelevät Bolliksen nurmella.

Pääsyliput: aikuiset 10 € ja opiskelijat/eläkeläiset 5 €. Maksutapoina korttimaksu, MobilePay ja käteinen. Käteistä käytettäessä toivomme tasarahaa lipunmyynnin nopeuttamiseksi.
Sisäänpääsy: Sisäänpääsy Pallokentälle tapahtuu Bolt Arenan puoleisesta päädystä. Lipunmyynti sijaitsee portin välittömässä läheisyydessä. Jonojen välttämiseksi toivomme yleisön saapuvan paikalle hyvissä ajoin ennen ottelun alkua.
Bolliksen kahvio palvelee ottelutapahtuman ajan. Tarjolla muun muassa limua, teetä, Kiffen-kahvia, Kiffen-fanituotteita, Chef Sepon leivonnaisia sekä grillistä tuttuun tapaan Wotkinsin makkaroita kuin myös hodareita.
Nähdään Bolliksella!