Neljän ottelun voitottomaan putkeen ajautunut Kiffen hamuaa takaisin pistekantaan, kun Bollikselle saapuu sarjaa puhtaalla pelillä johtava JIPPO Joensuu. Samalla Mustat Hurmurit pääsevät viimeinkin pelaamaan kotikentälleen Bolliksen luonnonnurmelle.
Vihdoin kotinurmelle!
Kiffen kärsi edellisessä Kakkosen ottelussaan kirvelevän 3-1-vierastappion KäPalle. Sitä ennen HJS pudotti joukkueen Cupissa, ja kaikkiaan Mustilla Hurmureilla on meneillään neljän ottelun putki ilman voitontuuletuksia.
Positiivista latausta tulevaan otteluun antaa se, että joukkue pääsee vihdoin pelaamaan sille rakkaalle Töölön pallokentän nurmelle. Kolea kevät on viivästyttänyt kentän käyttöönottoa, mutta nyt Suomen vanhin jalkapallonurmi on valmis koitoksiin. Joukkue harjoitteli lauantaipäivän kesäauringossa hyvissä ja odottavissa tunnelmissa.
– Kiva päästä nurtsille pelaamaan. Lähdetään tekemään omaa hyvää tekemistä ja otetaan kolme pistettä, Rasmus Ruismäki kiteyttää.

– Paikkoja meillä on ollut, joten tehdään pari maalia, lähdetään siitä liikkeelle. Toivottavasti tulee paljon väkeä paikalle nyt kun päästään ekaa kertaa kotikentälle, Riku Heinonen toteaa.
Kapteeni Severi Murto uskoo laadukkaan perustekemisen riittävän pitkälle.
– Omaa peliä, hirveästi töitä, syötöt omille, eiköhän se siitä lähde rakentumaan.
JIPPOn heikkoudeksi on nähty puolustus, johon päävalmentaja Mako Tukiainen kertoo Kiffenin pyrkivän iskemään. Lisäksi joukkueelta vaaditaan aiempaa tiukempaa puolustamista, sillä JIPPO on heiluttanut vastustajiensa verkkoja urakalla.
– Lähdemme siitä, että vastustaja saadaan pidettyä nollilla ja käymme sitten iskemässä hyökkäyspäässä vähän tehokkaammin kuin mitä olemme viime aikoina pystyneet, Tukiainen avaa suunnitelmaansa.
Kiffenin pelaajistosta ovat varmasti sivussa Bob Diasonama, Valtteri Lohi, Joona Tukiainen, Liam Lokake ja Dominic Savolainen.
JIPPOlla vahva alkukausi
Viime kaudella Ykköstä tahkonnut JIPPO on aloittanut oman sarjakautensa enemmän kuin vakuuttavasti, sillä joensuulaiset ovat voittaneet kaikki viisi otteluaan maalierolla 19-2. Edellisessä pelissään joukkue kaatoi hännänhuippu LaPan selvästi 4-0, vaikkakin tehokkaammalla viimeistelyllä joukkue olisi voinut latoa taululle vieläkin rumemmat lukemat. JIPPOn pelaajat ovat myös miehittäneet lohkon maalipörssin kärkisijat; Toni Tahvanainen ja Miro Turunen ovat niitanneet viisi osumaa kumpikin. Heistä Tahvanainen on kokenut, yli 50 Veikkausliiga-ottelun sotaratsu, kun taas Turunen on 19-vuotias nuori lupaus.
Joukkueen valmennus koki täksi kaudeksi muutoksia, kun seuraa kolme kautta valmentanut Jussi Leppälahti siirtyi Ykköseen pudonneen KTP:n valmentajaksi. Joensuulaisten nykyinen luotsi on takavuosina Kiffenissäkin pelannut Sami Okkonen.
Kiffen ja JIPPO pelasivat samassa Kakkosen A-lohkossa viimeksi kaudella 2019. Äitienpäivänä Bolliksella pisteet jaettiin tasalukemin 0-0. Mehtimäen tekonurmella JIPPO otti voiton 3-0-lukemin.
Tervetuloa Bollikselle!
FC Kiffen – JIPPO sunnuntaina 5.6. klo 17.00 Bolliksen nurmella (Pallokenttä 2).
Liput: 8,00 € aikuiset / 5,00 € alennusryhmät. Ukrainan passin omaaville ilmainen sisäänpääsy (passi vaaditaan).
Kahvio palvelee ottelutapahtuman ajan. Tarjolla limpparia, teetä, alkoholitonta olutta, Kiffen-kahvia, Seppo-papan makoisia leivonnaisia sekä grillistä tietenkin Wotkinsin makkaroita. Uudet Kiffen-kaulahuivit myynnissä hintaan 20 €.
Maksutapoina korttimaksu, MobilePay tai käteinen.