Kiffen metsästää sunnuntaina ensimmäistä kotivoittoaan sitten viime syyskuun. Bollikselle saapuu Lappeenrannasta sarjassa kymmenentenä oleva PEPO. Ottelu alkaa klo 16.00.
Viime aikojen hyviin uutisiin lukeutuu laitalinkki Peik Koskisen paluu pelaavaan kokoonpanoon. Taitava pelinrakentaja oli edelliskaudella Kiffenin tärkeimpiä hahmoja. Nyt Peik on tullut kahdessa viimeisessä ottelussa toisella puoliajalla kehiin tukemaan hyökkäyspelaamista.
– Ihan hyvältä on maistunut. Kiva päästä pelaamaan taas. Tietenkin vähän rankkaa aluksi, kun ei ole hirveän hyvä pre-season alla, mutta yllättävän hyvin olen jaksanut ja on ollut tosi jees pelata taas, talvella yhden harjoituspelin pelannut Peik kertoo.
Peik toteaa, ettei pelien seuraaminen katsomosta käsin ollut mitään herkkua.
– Onhan se ikävää, kun joutuu sivusta katsomaan, mutta kuntoutuminen sujui hyvin. Vähän tuli takapakkia pari kertaa, mutta nyt on ollut aika hyvä meininki.

Peik on heti kättelyssä alkanut löytää yhteistä säveltä viime kauden tutkaparin Muslim Markhiyevin kanssa. .
– ”Musun” kanssa on kiva pelata. Hän pystyy pitämään palloa ja on taitava kaveri, niin mikäs siinä. Täydennämme aika hyvin toisiamme – minä juoksen ehkä enemmän pystyyn, kun taas Musu pystyy pelaamaan linjan edessä.
Maaleja kaivataan
Kiffenin haasteena on ollut talvesta lähtien maalinteko. Harjoitusottelut mukaan lukien Kiffen on osunut viimeisessä yhdeksässä ottelussa vain neljä kertaa. Sarjakaudella maaleja on syntynyt viidessä ottelussa kaksi, mikä on vähiten koko Kakkosessa kaikki lohkot mukaan lukien.
– Seuraava steppi on saada maaleja. Ruuti on niin sanotusti piipussa tällä hetkellä, päävalmentaja Mako Tukiainen kiteytti viime lauantaina 0-0-lukemiin päättyneen Reipas-vierasottelun jälkeen.
– Se on auttanut, että Severi Murto on tullut takaisin. Teemme ehkä vielä hieman hätiköityjä ratkaisuja hyökkäyskolmanneksella. Ei pitäisi aina puskea niin paljon. Koetetaan mieluummin välillä pitää palloa ja sitä kautta avata linjaa. Se on pienestä kiinni, että pääsemme oikeasti vaarallisille paikoille. Uskon, että se tulee vielä paranemaan ja teemme maaleja, Peik luottaa.
Koskinen kertoo, että voitot ovat jääneet pienestä kiinni, mutta fiilis on ollut koko ajan hyvä. Kiffenin peli on kuitenkin mennyt koko ajan eteenpäin, ja etenkin puolustaminen on ollut vahvaa. Kiffen on pelannut neljä ottelua peräjälkeen ilman tappioita, eikä maalejakaan ole mennyt lainkaan omiin viimeisessä kolmessa pelissä. Vahvasti esiintynyt puolutuslinja on saanut pidettyä vastustajat pois vaarallisilta maalintekopaikoilta, ja loput on hoitanut maalivahti Niko Tervonen.
Sunnuntaina Bollikselle saapuu vieraaksi sarjassa kymmenentenä oleva PEPO, jolla saattaa olla kokoonpanossaan liiga-apuja KTP:stä. Se ei kuitenkaan Peikiä pelota.
– Jos pelaamme parasta peliämme Bolliksen nurtsilla, niin voitamme jokaisen jengin tässä sarjassa. Ei sillä ole oikeastaan mitään väliä, keitä he tuovat sinne.
– En tietenkään tiedä, mikä valmennuksen suunnitelma on, mutta haluaisin, että pelaisimme aggressiivisesti, pitäisimme palloa ja hyökkäisimme sekä tarjoaisimme yleisölle hyviä hyökkäyksiä ja maaleja, totta kai.
Peik kokee, että Bolliksen luonnonurmi sopii Kiffenille paremmin kuin hieman pienempi tekonurmikenttä.
– Meidän jätkillä paikat hajoilevat aika paljon, nurtsi on aika paljon armollisempi jaloille. Ainakin itse tykkään. Tuntuu paljon paremmalta pelata, ja tiedän, että monet muut ovat samaa mieltä. Ja onhan se eri peli pelata nurtsilla, mielestäni vahvuutemme korostuvat siinä.
Peik toivottaa kaikki jalkapalloa diggaavat tervetulleeksi Bolliksen luonnonnurmen äärelle.
– Mikäs sen parempaa. Loistava miljöö, hyvää fudista ja pari kylmää juomaa siihen. En ainakaan itse näin fudisihmisenä näkisi mitään parempaa tapaa viettää sunnuntaita.
– Otetaan voitto, Peik päättää luottavaisena.
PEPOllakin haasteita
Kiffenin tavoin myös PEPOn alkukausi on ollut haasteellinen. Viime kauden päätteeksi takaisin Kakkoseen pudonneet ”Lilat” ovat sarjassa kymmenentenä, viimeisellä sarjapaikkaan oikeuttavalla sijalla. Viidestä ottelusta plakkariin on kertynyt voitto, tasapeli ja kolme tappiota. Pääkaupunkiseutu tulee lappeenrantalaisille tällä viikolla tutuksi, sillä joukkue kävi torstaina Myyrmäessä pelaamassa Suomen Cupin 5. kierroksen ottelun. PEPO koki Kiffenin kohtalon putoamalla Kolmosta tahkoavalle VJS:lle.
PEPOn joukkue on uudistunut voimakkaasti. Parikymmentä viime kauden lilapaidoissa pelannutta pelaajaa suuntasi uusiin haasteisiin, tulijoita on kymmenkunta. Vahvistuksiksi on saatu Ykkösen MP:stä kaksikko Antti-Pekka Kesonen ja Jonathan Dunyin. PEPOn kaikkien aikojen ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus Francisco Torres palasi maailmalta Saimaan rannalle, ja uusina ulkomaalaisina laajuutta rinkiin tuovat kolumbialainen Nicolás Murcia, argentiinalainen targetti Pablo Stupiski ja Antigua & Barbudan taskuraketti Ronaldo Flowers. Maalivahdiksi löydettiin viime kaudella FC LaPan parhaimmistoon kuulunut Niko Pienmunne. Jazzista siirtynyt hyökkääjä Aleksi Ikonen on osunut tämän kauden Kakkosessa jo kolmesti. Farmijoukkuesopimus Veikkausliigaan nousseen KTP:n kanssa tarjoaa täsmävahvistuksia kauden aikana.
Valmennusvastuun kantaa Teemu Tavikainen, joka siirtyi Lappeenrantaan AC Oulun organisaatiosta. Tavikainen on valmentanut myös muun muassa HJK:n junioreita, KäPaa ja Honkaa.
Jälleen luvassa trilleri?

Kiffenin ja PEPOn kohtaamiset ovat lähes aina olleet todellisia jännitysnäytelmiä. Ikimuistoiset pelit nähtiin myös kaudella 2021, jolloin joukkueet viimeksi kohtasivat. Lappeenrannasta Kiffen haki kauden avausvoittonsa Cheikh Touren osumalla, kun taas Bolliksella voitto vesittyi Juuso Enbuskan 2-2-tasoitukseen lisäajan kuudennella minuutilla. Melkoiset spektaakkelit koettiin myös kaudella 2019, jolloin Kiffen raapi 1-0-taisteluvoitot kauden molemmista kohtaamisista. Mustat Hurmurit eivät ole ainakaan tällä vuosituhannella hävinneet PEPOlle kotikentällään.
Eero Forsénin laukaus toi Kiffenille 1-0-voiton kauden 2019 tiukassa mittelössä. Kuvaus: PEPO
Tervetuloa Bollikselle!
Kiffen – PEPO sunnuntaina 4.6. klo 16.00 Töölön pallokentällä.
Pääsyliput: aikuiset 10 € ja opiskelijat/eläkeläiset 5 €. Maksutapoina korttimaksu, MobilePay ja käteinen. Käteistä käytettäessä toivomme tasarahaa lipunmyynnin nopeuttamiseksi.
Sisäänpääsy: Sisäänpääsy Pallokentälle tapahtuu ainoastaan Bolt Arenan puoleisesta päädystä. Lipunmyynti sijaitsee portin välittömässä läheisyydessä. Jonojen välttämiseksi toivomme yleisön saapuvan paikalle hyvissä ajoin ennen ottelun alkua.
Bolliksen kahvio palvelee ottelutapahtuman ajan. Tarjolla muun muassa limua, teetä, alkoholitonta olutta, Kiffen-kahvia, Kiffen-fanituotteita, Chef Sepon leivonnaisia sekä grillistä tuttuun tapaan Wotkinsin makkaroita kuin myös hodareita.
Nähdään Bolliksella!
Näytä tämä julkaisu Instagramissa