Kiffenin tiheä ottelutahti saa jatkoa huomenna keskiviikkona, kun joukkue matkustaa HJS:n vieraaksi Hämeenlinnaan Suomen Cupin 5. kierroksen ottelussa. Pullerin tekonurmella pelattava peli käynnistyy klo 18.30. Ruutu esittää ottelun.
Kiffen hakee tasaisuutta
Edellisessä ottelussaan Kiffen pelasi PeKan kanssa 1–1-kotitasurin, mikä oli ennakko-odotuksiin nähden pettymys, vaikka tappiottomien ottelujen putki venyikin jo peräti yhdeksään.
Kiffenin edellispelien murheenkryyninä ovat olleet heikot avausjaksot. Päävalmentaja Mako Tukiainen peräänkuuluttaakin, että Hämeenlinnassa on oltava hereillä alusta alkaen. Tukiainen kertoo myös, että hektisen otteluohjelman myötä joukkueen kokoonpanossa tullaan jälleen näkemään kierrätystä. Lisäksi poissa on edelleen loukkaantunut Dominic Savolainen sekä armeijassa palveleva Martin Kella.
Tukiaisen linjoilla on myös Mauricio Hopsu.
– HJS on varmasti laadukas joukkue, joten pelistä voi tulla todella tiukka. Pelien alut ovat olleet meiltä heikkoja. Hämeenlinnassa ei siihen ole varaa. On oltava valmiina heti, Mauro toteaa.
Kaiken kaikkiaan peliin lähdetään hyvissä tunnelmissa. Tämänvuotinen Cup-uudistus on otettu myös Kiffenin leirissä erittäin positiivisesti vastaan.
– Innolla odotan Cupin pelejä, ne ovat aina hienoja pelejä. Hyvällä fiiliksellä lähdetään ja halutaan jatkaa Cupissa eteenpäin. Puolustus on toiminut hyvin, ja maalejakin on tehty kohtalaisesti, Hopsu jatkaa.
– Uskon pelin ratkeavan meidän tiukkaan koko joukkueen puolustukseen ja huolellisuuteen maalipaikoissa. Töölöläisten kannustus tulee vahvistamaan meitä lisää, Kiffenin kymppipaita päättää.
HJS päässyt voiton makuun
Vastustaja HJS aloitti Kakkosen kautensa kolmella tappio-ottelulla, joissa se ei tehnyt maaliakaan. Sunnuntaina se otti kuitenkin henkisesti tärkeän voiton, kun GrIFK kaatui Kauniaisissa 4-2. Suomen Cupin edellisellä kierroksella joukkue pudotti Vitosessa pelaavan Piikkiön Palloseuran rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Edellisellä kierroksella HJS kaatoi vieraskentällä Kakkosen B-lohkon kärkipäässä majailevan Tampere Unitedin selkein 3-1 lukemin.
HJS koostuu pitkälti hämeenlinnalaistaustaisista pelaajista muutamalla täsmävahvistuksella höystettynä. Maalia vartioi Hakassa Ykköstä ja Veikkausliigaa pelannut Joonas Immonen, puolustuslinjassa kokenut Haka-taustainen Jami Kyöstilä ja kovaa taklaava kotkalainen Miika Kolsi, kärjessä viilettävät niin ikään liigakokemusta omaavat Jonni Thusberg ja Eemeli Raittinen.
Kiffen ja HJS pelasivat samassa Kakkosen B-lohkossa kaudella 2018. Kiffen voitti Hämeenlinnassa Kron Rexhepin maalilla 1-0, ja Bolliksen hirmuhelteessä nyhjättiin tuhlailun päätteeksi tasatulos 0-0.
Ruutu lähettää HJS–Kiffen-ottelun suorana maksullisella sivustollaan. Lähetys alkaa n. klo 18.20.