Cup-juna starttaa Myyrmäessä: ”Vaaditaan täysi päivätyö”

Kiffen kohtaa Vantaan Jalkapalloseuran Suomen Cupin 3. kierroksen ottelussa tiistaina. Myyrmäen jalkapallostadionilla pelattava ottelu alkaa klo 19.30. Ottelu näkyy myös suorana Ruudussa, lähetys alkaa n. klo 19.20.

”Paikoista pussiin”

Kiffenin monivuotinen hyökkääjä Samuli Heiska odottaa innolla vantaalaisten kohtaamista. Tuttujakin löytyy vastustajan riveistä.

Vili Lankinen laittoi viestiä, että cupissa kohdataan. Kiva kohdata Vili.

Heiskalle on kantautunut viestien kautta myös tietoja vastustajasta.

– Mitä olen kuullut, niin vastassa on Kolmosen joukkueeksi vahva ryhmä. Siellä on ilmeisesti paljon satsattu nousuun. Vastassa on hyvin valmennettu, kurinalainen jengi. Ei varmasti päästä helpolla, jatkoonpääsy vaatii täyden päivätyön. Pitää parantaa ihan hemmetisti viime pelistä.

Avausottelun pettymyksen jälkeen harjoituksissa on ollut vauhti päällä.

– Meillä on ollut ihan hyvä pöhinä treeneissä. Pitänyt vähän nostaa kierroksia. Avausottelun esitys oli sen verran heikko, että kaikki ovat olleet hyvällä jalalla liikkeellä.

”Spige” nostaa tärkeimmäksi kehityskohteeksi yhtenäisyyden.

– Ollaan pelattu enemmän yksilöinä kuin joukkueena. Joukkuepelaamisessa löytyy paljon parannettavaa. Erityisesti vaaditaan yhtenäisempää prässiä, siinä on tekeminen ollut vähän sekavaa.

Spige janoaa osumia.

Kiffenin hyökkäykseen on tullut kevään aikana pari uutta nimeä, viimeisimpänä Milot Kastrati. Toinen on Reko Räsänen, jonka kanssa Spige jakoi kentän avausottelussa n. 25 minuutin ajan.

– Ihan kivasti on yhteistyö sujunut. Reko on tullut hyvin sisään joukkueeseen. Nuori ja nälkäinen hyökkääjä, joka tekee hyvin töitä. Tulee varmasti olemaan tärkeä palanen tällä kaudella.

Miten VJS kaatuu?

– Täytyy laittaa paikoista pussiin!

– Pelataan ehjä ysikymppinen, luulen sen riittävän. Myrtsin stadikalla on iso kenttä. Pitää hyödyntää tila ja olla aktiivinen, niin saadaan hyvä tulos.

Parina viime kautena ikävistä loukkaantumisista kärsinyt Heiska osui harjoitusotteluissa kolmesti ja tykitti ylähirteen avausottelussa vain parin minuutin kentällä olon jälkeen. Helähtääkö keskiviikkona?

– Toivottavasti. Paljon tässä on tehty töitä sen eteen, että pääsisi pikkuhiljaa siihen vanhaan hyvään vireeseen. Uskon kyllä, että kun tulee enemmän minuutteja ja pääsee paikoille, niin alkaa uppoamaan, Heiska toteaa päättäväisesti.

VJS tuttu muutaman vuoden takaa

VJS putosi viime kauden päätteeksi Kolmoseen, kun se jäi kivikovassa B-lohkossa toiseksi viimeiseksi. Länsi-Vantaan ylpeyden tavoitteena on kuitenkin nousta ylemmälle sarjatasolle niin miehissä kuin naisissakin seuraavan neljän kauden aikana.

Tämän kauden Kolmosessa VJS:llä on alla kaksi ottelua: avauskierroksella kaatui FC Finnkurd 5-0 ja viime lauantaina vantaalaiset pelasivat maalittoman tasapelin PPJ/Ruoholahden kanssa. Suomen Cupissa joukkue on edennyt vakuuttavasti, sillä se voitti sekä Gnistan/M35:n että Nelosen FC Pohun selvin 5-0-lukemin. Kolmosessa ja Cupissa VJS ei ole siis päästänyt vielä maaliakaan.

VJS:n valmentajaksi tuli tälle kaudelle Tommi Ekmark, joka on kiffeniläisille tuttu viime vuosilta Atlantiksesta ja MiPK:stä. Ekmarkin perässä viime kauden Atlantiksesta Länsi-Vantaalle saapui myös puolustaja Viljami Jurvanen. Maalivahtiosastolta löytyy kokenut oma kasvatti Toni Korkiakoski, joka oli isossa roolissa, kun PK-35 raivasi takavuosina tiensä Kolmosesta aina Ykköseen asti.

Kiffen pelasi VJS:n kanssa samassa Kakkosen lohkossa kaudella 2019, jolloin molemmat taistelivat viimeiseen asti sarjapaikasta. Vierasottelussa Vantaalla sarjanousija VJS oli parempi 0-1, syksyllä Bolliksella pisteet jaettiin maalein 1-1. Ratkaisu saatiin vasta viimeisellä kierroksella, kun Kiffen ylsi Klubi 04:n vieraana maalittomaan tasapeliin. Samalla putoamaan tuomittu sarjajumbo Sudet voitti yllättäen VJS:n ja lähetti vantaalaiset sarjaporrasta alemmas.

Terveystilanne

Kiffenin terveystilanne ei ole muuttunut merkittävästi sitten kauden avausottelun. Peik Koskinen, Severi Murto ja Riku Heinonen jatkavat kuntoutustaan. Fesal Mohamed on suorittamissa asepalvelusta. Liam Lokake on palannut harjoitusvahvuuteen, mutta ”Limpun” paluuta saadaan vielä odottaa. Muutaman pelaajan kuntoa tarkkaillaan tiistai-illan valmistavissa harjoituksissa.

Suora lähetys Ruudussa

VJS – Kiffen Myyrmäen jalkapallostadionilla keskiviikkona klo 19.30.
Ottelun näkee myös suoratoistopalvelu Ruudusta!