Deen jatkosopimukseen

Sierraleonelaislähtöinen Tejan Deen on allekirjoittanut jatkosopimuksen Kiffenin kanssa.

Tejan Deen tuulettamassa ensimmäistä Kiffen-maaliaan kesällä 2020. Kuva: Kalevi Hämäläinen

Ennen kaikkea oikeassa laidassa viihtyvä sähäkkä taskuraketti aloittaa näin viidennen kauden Mustissa Hurmureissa. 81 ottelussa Deen on viimeistellyt 14 maalia, mutta paljon enemmän maaleja on syntynyt oikella laidalla tehdystä esityöstä. Omien tilastojemme mukaan kasassa on 17 maalisyöttöä. Tilastot eivät kuitenkaan kerro kaikkea laiturin arvosta, sillä Tejanin tiheään tahtiin tikkaavista jaloista on lähtenyt satoja vastahyökkäyksiä. Moni niistä on päätynyt vaarallisiksi erikoistilanteiksi vastustajan vasemman laitapuolustajan rikkoessa Deenia tai estäessä keskityksen kulmapotkuksi.

Bolliksen yleisön suosikkeihin lukeutuva Deen hekumoi jatkosopimuksen allekirjoituksen jälkeen.

– Olen iloinen jatkosopimuksesta! Kiffen on osoittanut minulle näiden vuosien aikana todella välittävänsä pelaajistaan ja haluan itse auttaa omalla panoksellani joukkuetta pääsemään tavoitteeseensa. Viime kausi oli meille kaikille raskas pettymys, mutta olen vakuuttunut siitä että tällä kaudella pystymme haastamaan sarjan kärkijoukkueet ja taistelemaan noususta.

Tuttu näky Bolliksella: Deen on peitonnut paitsioansan, pallo maalissa. Kuva: Juhani Järvenpää

Tejan piti pitkin talvea vaihtoehdot avoimina, mutta lopulta paluu tuttuun ympäristöön tuntui luontevalta.

– Mietin pitkään alkavaa kautta, mutta lähipiirini sanoi Kiffenin olevan minulle oikea joukkue. Keskustelin vielä pitkään Kimmon (Silventoinen) ja Jannen (Wikman) kanssa seuran tavoitteista, ja he saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että viime kauden pettymys on poispyyhitty. Nyt menemme joukkueena eteenpäin, ja toivon, että saamme tälläkin kaudella faneilta tukea niin kotona kuin vieraissa.

Deenin bravuuri: maanuoliainen pilkkutäplän tietämille.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön FC Kiffen (@fckiffen) jakama julkaisu

Kiffenillä on nyt kasassa kuusi sopimuspelaajaa. Testimiehet ja viime kaudelta tutut sopimuksettomat antavat valmennukselle näyttöjä taas tulevana viikonloppuna, kun vastaan asettuu JäPS/47 Talin hallissa. Näillä näkymin ensi viikolla jälleen luvassa lisää sopimusuutisia!