Ensimmäiset try-outit ohitse

Kiffenin kauden 2024 try-outien ensimmäinen jakso päättyi tänään Talissa pelattuun sisäiseen otteluun. Team Musta ja Team Valkoinen pelasivat 2-2-tasapelin.

Testipelissä suurin osa oli viikolla valmennukselle taitojaan esitelleitä pelaajia, mutta mukaan saatiin myös muutamia täsmävahvistuksia. Kentällä viiletti päättyneen kauden Latvian mestaria, yli 80 Veikkausliiga-ottelun konkaria kuin myös muutama viime kauden Musta Hurmuri.

– Harjoituspeli kertoi meille juuri sen mitä jo treenien perusteella arvioimmekin, try-outilaisista puolen tusinaa erottui muista, ja he jatkavat tammikuussa alkavalle kakkosjaksolle. Suurin osa mukana olleista omaa hyvän lähtötason Kolmosen ja Nelosen kärkipään joukkueisiin, mutta loikka sieltä Kakkosen harjoittelevaan rinkiin on vielä liian iso. Yksi hyvä kausi alle miesten pelejä isolla vastuulla, lisää fysiikkaa ja sen jälkeen uusi yritys on heille oikea resepti. Nyt siirrytään joululomalle, ja tammikuun 3. päivä alkaa sitten toinen testijakso. Sinne tulevat ensimmäisen jakson parhaat sekä erikseen kutsutut kuusi pelaajaa. Ja varmasti iso nippu viime kauden miehistöstä, kommentoi Team Valkoista luotsannut toiminnanjohtaja Janne Wikman yhdessä Team Mustan vastuulleen ottaneen manageri Kimmo Silventoisen kanssa.