Perustettu: 1998
Kausia pääsarjatasolla: 0
Suomen mestaruuksia: 0
Suomen cupin voittoja: 0
Kuuluisia KuFussa pelanneita: Freddy Adu, Tero Taipale, Ilmari Niskanen, Urho Nissilä, Saku Savolainen
Sijoitus viime kaudella: 5. (C-lohko)
Seuraa tätä pelaajaa: Sami Rissanen, Elias Salminen
Päävalmentaja: Ivan Pinol
SC Kuopiofutis-98 eli KuFu-98 syntyi vuonna 1998. Seuran ensimmäiset pelaajat olivat pääasiassa peräisin voimistelu- ja urheiluseura Airakselan Yrityksestä, ja he olivat pääosin kotoisin Kuopiosta.
KuFun taival alkoi Nelosesta, josta se nousi samantien Kolmoseen, jossa se pelasikin pitkän aikaa. Kausina 2003 ja 2014 KuFu käväisi Kakkosessa, mutta taso oli vielä tuolloin liian kova. Sittemmin joukkue on vakiinnuttanut Kakkosen paikkansa, sillä se on tahkonnut kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla yhtämittaisesti kaudesta 2017 lähtien ja yltänyt parhaimmillaan aivan lohkonsa kärkisijoille. Vuonna 2015 KuFu voitti Suomen Regions’ Cupin.
Verrattain nuoresta iästään huolimatta KuFua on edustanut melkoisen laaja skaala legendoja niin kotimaita kuin ulkomaita myöten, heidän joukossaan Yrjö Happonen, Miikka Ilo sekä entinen kansainvälinen teinitähti Freddy Adu.
Kausi 2021
KuFu on Kuopion Palloseuran farmijoukkue, ja yhteistyön myötä sillä on kasassa kova nippu. Nuoressa ja paikallisessa joukkueessa päävastuun kantavat aikuisten peleihin tuntumaa hakevat KuPS:n juniorit. Pakan täydentävät peliaikaa kerryttävät KuPS:n edustusjoukkueen rinkiin kuuluvat pelaajat. Myös joukkueen valmennuksesta vastaavat KuPS:n liiga- ja juniorivalmennus yhteistyössä. KuFun tavoitteena on nuorten sisäänajaminen aikuisten sarjoihin sekä hakea kokemusta aikuisten pelaajien kanssa pelaamisesta.
Seuran puheenjohtaja Mikko Kolehmainen nostaa joukkueen potentiaalisista läpilyöjistä esiin Taneli Hämäläisen. Kolehmainen suosittelee lisäksi seuraamaan erityisen tarkasti Sami Rissasta ja Elias Salmista. KuFu:n merkittäviä lähtijöitä ovat Tomas Länsivuori, VV Väänänen, Veeti Lehtimäki ja Myan Doot.
KuFu on Kiffenille uusi tuttavuus, sillä joukkueet eivät ole aiemmin pelanneet samassa lohkossa. Kiffen kohtaa KuFu:n tämän viikon lauantaina Kuopiossa ja perjantaina 27.8. Bolliksella.