Perustettu: 1958
Kausia pääsarjatasolla: 0
Suomen mestaruuksia: 0
Suomen cupin voittoja: 0
Kuuluisia PEPO:ssa pelanneita: Mikko Kuningas, Miloš Josimov, Craig Hill, Jesse Huhtala
Sijoitus viime kaudella: 2. (lohko A)
Seuraa tätä pelaajaa: Miloš Josimov
Päävalmentaja: Janne Muhli
Kakkosen A-lohkon vastustajajoukkueiden esittely jatkuu. Tällä kertaa Karjalasta kajahtaa, kun vuorossa on PEPO Lappeenranta. Kiffen kohtaa PEPO:n keskiviikkona 23. kesäkuuta Lappeenrannassa ja sunnuntaina 25. heinäkuuta Bolliksella.
Historia
Uusi seura syntyi 12.11.1958, jolloin Lappeen kunnan Lavolan koululle oli kokoontunut 21 palloilusta kiinnostunutta henkilöä perustamisaikeissa. Vuoden lopulla järjestetyssä perustamiskokouksessa seura nimettiin Uus-Lavolan Peli-Pojiksi.
Seuran ensimmäiset vuosikymmenet sujuivat alemmilla sarjatasoilla. 1970- ja 80-luvuilla lappeenrantalaiset pelasivat Nelosta ja Vitosta. Ensimmäinen visiitti Palloliiton sarjoihin nähtiin kausilla 1996 ja 2001, kun PEPO pelasi Kakkosta. Molemmat vierailut jäivät yhteen kauteen.
Vuoden 2009 alussa seura yhdistyi Rakuunat Junioreiden kanssa. Samalla viralliseksi nimeksi vaihdettiin PEPO Lappeenranta. PEPO käväisi Kakkosessa kaudella 2010, mutta putosi taas heti takaisin Kolmoseen.

PEPO on pelannut Kakkosessa yhtäjaksoisesti kaudesta 2016 lähtien. Lappeenrantalaiset nousivat nopeasti vakituiseksi kärkipään joukkueeksi, ja esimerkiksi kaudella 2017 PEPO taisteli lohkovoitosta päätöskierrokselle asti. Viime vuonna PEPO sijoittui hyvän syyskauden ansiosta A-lohkon toiseksi.
Kausi 2021
PEPO:n merkittävimpiä uusia hankintoja on Ykkösen EIF:stä tullut Zachary Sukunda. Tärkeä jatko on FC Köln -kasvatti Leon Auguston pysyminen Lappeenrannassa. Augusto piipahti pre seasonin aikana Ykkösen KPV:ssa, mutta palasi kevättalvella Etelä-Karjalaan. PEPO:ssa pysyy myös A-lohkon viime kauden parhaaksi puolustajaksi valittu Miloš Josimov, ja muita tulleita ovat Kalle Salmi (KäPa) ja Roope Huhtala (HJS). Lähtijöitä ovat Alieu Ceesay (VPS), Oskari Kekkonen (PeKa), Jonathan Jäntti (EIF) ja Jens Harju (JIPPO).
Viime kaudeksi PEPO:n päävalmentajaksi tullut Janne Muhli jatkaa toimessaan myös tällä kaudella. PEPO:n tavoite on olla sarjan kärkikahinoissa, ja Muhli uskoo ensi kaudella nähtävän työteliään, yhtenäisen ja taitavan lappeenrantalaisjoukkueen. Muhli ennustaa sarjan kärkikolmikkoon PEPO:n lisäksi JäPS:n ja Atlantiksen. Mustana hevosena hän pitää KäPaa.
PEPO:n otteet talvikaudella olivat hieman ailahtelevia, mihin Muhli löytää syyksi erinäiset testailut. Kuitenkin Kakkosen cupissa PEPO ylsi finaaliin, jonka se pelaa syksyllä SJK Akatemiaa vastaan.
Kiffen kohtaa PEPO:n keskiviikkona 23. kesäkuuta Lappeenrannassa ja sunnuntaina 25. heinäkuuta Bolliksella. Joukkueiden väliset ottelut ovat olleet yleensä tapahtumarikkaita jännitysnäytelmiä. Viime kauden ainoassa kohtaamisessa PEPO oli parempi kotonaan maalein 3-1. Mustien Hurmurien leirissä muistellaankin mieluummin sitä edeltäviä kohtaamisia. Kaudella 2019 Kiffen voitti molemmat trillerimäiset pelit 1-0. Kauden 2017 päätösottelussa Kiffen kaatoi pakkoraossa edelleen lohkovoitosta taistelleen lappeenrantalaisryhmän 4-1 ja nappasi itselleen seuraavan kauden sarjapaikan.
Tutustu PEPO:on lisää osoitteessa pepofutis.net