Fesal Mohamed Kiffen-paitaan

Kiffen vahvistaa keskikenttäänsä, kun nuori Fesal Mohamed (s. 2003) liittyy joukkueeseen ensi kauden kattavalla sopimuksella. Fesal on pelannut kaksi edellistä kautta Atlantis FC:n organisaatiossa. Sitä aiemmin hän on kantanut muun muassa PK-35:n ja HJK:n pelipaitoja.

Kiffenin valmentaja Mako Tukiainen kommentoi sopimusta seuraavasti:

– Fesal on vielä nuori pelaaja, joka on ottamassa nyt isoa askelta eteenpäin lähtiessään taistelemaan paikasta miesten joukkueessa. Harjoituksissa hän on osoittanut hyvää havainnointikykyä, ja hän pystyy pitämään palloa pienessä tilassa. Vasenjalkaisena hän tuo hieman erilaisen vaihtoehdon keskikentällemme. On kiinnostavaa seurata, kuinka Fesal kehittyy kauden aikana ja millaiseen roolin hän lopulta päättyy. Mutta töitä joutuu varmasti tekemään, mikäli haluaa raivata tiensä vakituisesti pelaavaan kokoonpanoon.

Fesal on iloinen allekirjoitettuaan sopimuksen Kiffenin kanssa.

– Tuntuu hyvältä. Mielestäni Kiffen on itselleni hyvä siirto. Olen pari viime kautta halunnut päästä pelaamaan jo miesten pelejä, ja nyt minulla on hyvä mahdollisuus näyttää omaa tekemistäni Mustien Hurmureiden valmennukselle. Haluan kehittyä pelaajana ja auttaa samalla Kiffeniä eteenpäin. Nyt vain toivon, että saan alle hyvän ja ehjän kauden – sitä kautta toivon, että saamme koko joukkueen pelaamisen näyttämään hyvältä, jotta uudet fanit löytävät tiensä Bollikselle.

Pelaajasopimustilanne 3.2.2022

Maalivahdit
Axel Anderson
Niko Tervonen

Puolustajat
Valtteri Karlsson
Antti Korhonen
Pyry Korhonen
Leon Pierce
Jere Pulkkinen
Dominic Savolainen

Keskikenttäpelaajat
Riku Heinonen
Fesal Mohamed
Severi Murto
Misael Rearte
Rasmus Ruismäki

Hyökkääjät
Samuli Heiska
Mauricio Hopsu