GrIFK parempi Kauniaisten lauantaissa

GrIFK oli parempi Kauniaisen lauantaissa numeroin 3-1. Kiffenin ainokaisen viimeisteli Samuli Heiska.

1. puoliaika

Kiffenin ensimmäinen tilanne nähtiin 6. peliminuutin jälkeen, kun Arttu Mäkinen pisti juoksupallon Aleksi Hollménille. “Hompan” keskitys estettiin kulmaksi. Kulman jälkeen saatiin kova paine päälle GrIFK:n rangaistusalueen rajalle, mutta peli ajautui liian pieneen tilaan, eikä maalia uhattu

Kotijoukkue tarjoili 8. minuutilla shokkihoitoa Kiffenille. Puolustuksen vartioinnista karannut Cheikh Toure keskitti päätyrajalta taka-alueelle, jossa Reko Ruokokosken veto upposi etualakulmasta ohi Kiffenin maalia vartioineen Axel Andersonin.

16. peliminuutilla Muslim Markhiyevilla oli aikaa ja tilaa asetella 25 metristä pomppiva veto kohti alakulmaa, mutta GrIFK-vahti Noel Lampen nappasi pallon varmasti syliinsä.

Parin minuutin päästä Kiffen oli vain senttien päässä tasoituksesta. Rangaistusalueen flipperipallo päätyi Samuli Heiskan jalasta Aleksi Hollménin päähän, jonka takakulmaa kohti suuntautuneen pukkauksen tielle Lampen venytti viime hetkellä ja torjui sormenpäillään kulmaksi.

Heiska nousi 28. minuutilla vahvasti oikealta laidalta. Matala keskitys kimposi GrIFK-puolustuksen jaloista taustalle liikkuneelle Arttu Mäkiselle, joka tykitti elämänsä kyllyydestä, mutta veto blokattiin kulmaksi.

Puolen tunnin tienoilla GrIFK-kulmapotkun jälkeen pallo jäi pyörimään Kiffenin rangaistusalueelle. Jonathan Ndongala jatkoi eteenpäin Cheikh Tourelle, jonka kunnianhimoinen roikku leijaili hiukan ohi.

Tauolle mentiin GrIFK:n 1-0-johdossa.

2. puoliaika

Kiffen tuli toiselle jaksolle hyvällä peli-ilmeellä. Toisen jakson alkuhetkillä Santeri Karjalainen karkasi vasemmalta, leikkasi sisään ja tykitti estelemään tulleen GrIFK-puolustajan jalkojen välistä kohti etualakulmaa, mutta Lampen sai kättä väliin.

Kiffen piti pallonhallinnan selvästi itsellään, mutta vahvasti puolustanut GrIFK piti huolen, että suurin osa hallinnasta oli lähinnä pyörittelyä muodon ulkopuolella.

Kiffen-valmennus päätti suorittaa tuplavaihdon vähän yli tunnin pelin jälkeen. Karim Jmaali ja Tejan Deen tulivat Aleksi Hollménin ja Santeri Karjalaisen tilalle. Tuoreet jalat eivät auttaneet, vaikka kummaltakin nähtiin hyviä aloitteita.

Turhautuminen purkautui lopulta ulosajon muodossa. Kaksinkamppailun päätyrajan tuntumassa hävinnyt Arttu Mäkinen meni tuuppaamaan GrIFK-puolustajaa tilanteen jälkeen ja katseli ansaitusti toista keltaista. Hetki ulosajon jälkeen Kiffen suoritti ottelun toisen tuplavaihdon: Emil Lehtinen ja Muslim Markhiyev jättivät kentän, tilalle tulivat Fesal Mohamed ja Kiffen-debyyttinsä tehnyt tuore vahvistus Calvin N’Sombo.

Kotijoukkue käytti miesylivoimansa hyväkseen tovin päästä. Pallo jäi pyörimään rangaistusalueen reunaan, josta se tökättiin maalin eteen, jonne Niko Pulkkinen oli liikkunut kuin varkain ja sai iskeä vapaasti puolityhjään maaliin.

Kiffen kavensi, kun lisäaikaa oli pelattu pari minuuttia. Tejan Deenin oppikirjamainen keskitys tavoitti rangaistusalueen keskeltä Samuli Heiskan, joka puski pallon voimalla sisään. Maali oli “Spigen” kauden kahdeksas.

Loppukiri lässähti pian, kun GrIFK sai iskettyä hetki ennen päätösvihellystä vielä iltapäivän kolmannen. Asialla oli jälleen kerran Niko Pulkkinen, joka pääsi naulaamaan lähietäisyydeltä etuyläkulmaan.

Seuraavat ottelut

Mustat Hurmurit lähtevät hakemaan kasvojenpesua ensi torstaina kotiyleisön edessä. Vieraaksi saapuvat Lilat Lappeenrannasta: Kiffen – PEPO 13.6. klo 19.00.

Sen jälkeen korkataan juhannus Kiffen-päivän muodossa keskiviikkona 19. kesäkuuta. Ensin naiset kohtaavat Suomen Cupin 4. kierroksen ottelussa EPS/T18:n klo 18 alkaen Bollis 1:n tekonurmella. Hetki naisten ottelun perään iltakahdeksalta on miesten vuoro lähteä kaataamaan Lahden Reipasta perinneseurojen kohtaamisessa Bolliksen luonnonnurmella.

Liput 10 euroa, erityisryhmille 5 euroa. Nähdään Bolliksella!