FC Kiffeniä kahdella viime kaudella edustanut puolustaja Jonas Sapienza siirtyy Ruotsin neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaan Ytterhogdals IK:hon.
Sapienza siirtyi Kiffeniin Grankulla IFK:sta kaudeksi 2019, ja pitkänhuiskea laitapakki nousi tärkeään rooliin Kiffenin alakerrassa. Hänet muistetaan myös kauden 2019 PEPO-vierasottelun voittomaalistaan, joka oli samalla hänen ainoa osumansa Mustissa Hurmureissa. Kahden kauden aikana Sapienza pelasi Kiffenissä 28 Kakkosen ottelussa yhteensä 2 406 minuuttia.
Sapienzalle jää Kiffenistä hyvät muistot.
– Haikeat fiilikset lähdöstä. Tulee ikävä hyvää joukkuehenkeä, jengiläisiä ja taustoja. Kiitokset kaikille, jotka ovat tulleet kannustamaan. Kaksi viimeistä kautta olivat unohtumattomia. Go Kiffen Go.
FC Kiffen kiittää Jonasta kuluneista vuosista ja toivottaa tsemppiä Ruotsin valloitukseen!