Joona Tukiainen Kiffeniin: ”Tähtäämme kärkikahinoihin”

Kiffen vahvistaa rivejään hyökkäävällä keskikenttäpelaaja Joona Tukiaisella. Tukiainen, 21, siirtyy Mustiin Hurmureihin NJS:sta. Samalla Kiffenin kauden joukkue 2022 on valmis.

Kontulasta kotoisin oleva Tukiainen sai jalkapallokasvatuksensa FC Kontussa. Edelliset neljä kautta hän edusti Kakkosessa Nurmijärven Jalkapalloseuraa, jossa teki yhteensä kymmenen maalia. Viime kausi oli Joonan tehokkain maaliverkkojen heiluessa viidesti. Joona on Kiffen-päävalmentaja Mako Tukiaisen veljenpoika.

Joona kertoo, että Kiffeniin houkuttelivat ennen kaikkea Helsingin isommat piirit.

– Kyllähän ne ovat nämä parrasvalot, jotka tässä ensinnäkin ovat hienot. Kyllä se Stadi on kuitenkin ihan eri asia kuin Klaukkala. NJS:ssa oli ihan kivata pelata se nelisen vuotta, jonka siellä olin, mutta se on nyt taakse jäänyttä aikaa, Tukiainen toteaa.

Klaukkalan tekonurmen sijaan Tukiaiselle tulee nyt tutuksi legendaarinen Töölön pallokenttä, josta hänelle on jo kertynyt muistoja.

– Ensimmäinen asia, joka Bolliksesta tulee mieleen on se, kun pelasimme junnuina Helsinki Cupin finaalissa. Otimme kyllä sillon takkiin 2-1 tai 3-1, en ole ihan varma. Mutta onhan tässä monet pelit tullut pelattua sitten ihan urankin aikana.

Tukiaisella on selkeä käsitys siitä, millä osa-alueilla hän pystyy eniten olemaan uudelle joukkueelleen hyödyksi.

– Aion tuoda Kiffeniin ainakin vauhtia, hurjia tilanteita ja tietenkin toivottavasti maaleja ja tehoja paljon. Eiköhän me kärkikahinajengejä sarjassa olla, siihen tähdätään, Tukiainen luottaa.

Tervetuloa Kiffeniin, Joona!