Kiffenin valmennustiimiin täksi kaudeksi liittynyt ja kesästä lähtien päävalmentajana toiminut Juuso Kevari ei jatka joukkueen peräsimessä ensi kaudella.
Päätös tuli Kevarilta itseltään.
– Omat tavoitteeni ja Kiffeniin vaadittava ajankäyttö alkoivat tulla liian raskaiksi. En valitettavasti pysty käyttämään niin paljon aikaa kuin mitä jalkapallossa miehissä pitäisi pystyä valmentajana käyttämään. Sen vuoksi en pysty jatkamaan, Kevari taustoittaa.
– Iso kiitos Kiffenille, oli mahtava kokonainen vuosi. Etenkin viimeisen puolen vuoden osalta koen, että onnistuimme hyvin sarjapaikan saavuttamisessa. Sarjanoususta taistelu oli lähellä mutta pienistä asioista kiinni. Olen tosi iloinen siitä. Tosi iso kiitos kaikille, jotka ovat seuran taustalla olleet: mediatiimi, Janne (Wikman), Kimmo (Silventoinen), Kille (Hakala), Sepi (Felt), Mako (Tukiainen) ja kaikki. Ja totta kai pelaajille. Toivon, että pystyin antamaan heille tarpeeksi eväitä loppukauteen, jolloin saimme uusittua sarjapaikan. Kiitos kaikille, olen iloinen miten loppukausi meni.
Kevari kertoo, että Kiffenin merkitys siinä mukana oleville ihmisille teki häneen ison vaikutuksen
– Itselleni Kiffenistä jäi ehkä isoimpana asiana mieleen tämän seuran merkitys näille ihmisille. Se oli tosi iso juttu. Toivon, että Kiffen näkyy tulevaisuudessa isosti ihmisille. Se on ollut ihmisten seura.
Kiffen kiittää Juusoa kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikkea hyvää jatkoon!