Kakkosen otteluohjelma työn alla

Kauan odotettu futiskauden 2022 Kakkosen otteluohjelma on valmistumassa parhaillaan. Palloliiton kilpailupäällikkö Peter Lundström toimitti alkuviikosta seuroille ehdotelman otteluohjelmasta, ja nyt seurat käyvät keskenään neuvotteluja otteluiden ajankohdan vaihtamisesta, mikäli katsovat sen tarpeelliseksi.

FC Kiffenin toiminnanjohtaja Janne Wikman kommentoi alustavaa otteluohjelmaa:

– Kiffenin osalta Palloliitto kuuli kotiottelutoiveitamme kohtuullisen hyvin, vierasotteluiden osalta käydään hieman neuvotteluja parin ottelun ajankohdasta. Uskon kuitenkin, että pääsemme molempia joukkueita tyydyttävään ratkaisuun pienestä otteluohjelman viilaamisesta.

Kauden 2022 sarjajärjestelmässä kaikki 12 joukkuetta kohtaavat toisensa kahdesti, minkä jälkeen sarjan neljä parasta pelaavat vielä yksinkertaisen sarjan. Tämän jälkeen lohkovoittaja nousee seuraavaksi kaudeksi Ykköseen. Kiffenin osalta kausi alkaa huhtikuussa ja päättyy lokakuussa.

Kiffenin virallinen otteluohjelma julkaistaan sivustollamme maanantaina 21.2. klo 16.00.