Karvas tappio – GrIFK rokotti lisäajalla

Lauantai 12.3.2022: FC Kiffen – GrIFK 1–2 (0–0), Peakfin Arena

Kiffen palasi pelikentille viikon tauon jälkeen Winterliigan ottelussa Grankulla IFK:ta vastaan. Mustien Hurmurien työteliäs esitys ei riittänyt pisteille, vaan vastustaja iski 2–1-voittomaalin lisäajalla.

Ottelun avausjakso oli maaliton. Tasaisen alun jälkeen GrIFK sai käännettyä hallintaa itselleen, ja maalissa Niko Tervonen joutui muutamaan otteeseen venymään. Kiffenin maalintekotilanteet olivat kortilla.

GrIFK siirtyi johtoon heti toisen jakson avausminuuteilla. Vapaapotku pelattiin boksiin, josta se jatkettiin jalalla verkkoon. Ottelu jatkui GrIFK:n komennossa maalin jälkeenkin, mutta hyvässä vireessä ollut Tervonen pelasti useaan otteeseen Hurmurit lisäosumilta.

Kiffenin hyökkäyspeli sai uutta puhtia, kun Cheikh Toure vaihdettiin kentälle pelaamaan kauden avausminuuttinsa. Samalla pelinrakentelun kannalta elintärkeä laitahyökkääjä Tejan Deen alkoi päästä vauhtiin, ja pelin painopiste alkoi kääntyä. Palkinto tuli 72. minuutilla, kun Eetu Kolu tasoitti lukemat 1-1:een vapaapotkun jälkitilanteesta.

Mustat Hurmurit saivat maalista lisäbuustia. Tejan Deen karkasi väkisin kauniaislaisten puolustukselta, mutta sijoitus karkasi niukasti ohi maalin. Pian Cheikh Toure pääsi laukomaan boksin takaa kohti etukulmaa, mutta tämäkin yritys meni vähän ohi. GrIFK puolestaan panosti vastaiskuihin, jotka olivatkin alati vaarallisia.

Ottelun lopussa nähtiin melkoista vauhtia, kun molemmat joukkueet janosivat voittomaalia, ja molemmilla oli siihen myös tilanteensa. Kiffen panosti hyökkäämiseen yltiöpäisesti, mikä lopulta kostautui lisäajalla, kun näyttävä laukaus painui Hurmuri-maalin yläkulmaan vastaiskun päätteeksi.

Kirvelevän 1–2-tappion myötä Kiffen kärsi kolmannen peräkkäisen tappionsa Winterliigassa. Joukkue pyrkii palaamaan pistekantaan ensi lauantaina klo 16.00, kun se kohtaa Kakkoseen nousseen FC Futuran.