Kiffen haastaa PK-35:n vieraskentällä: ”Pisteet hinnalla millä hyvänsä”

Kiffenin taival Kakkosessa jatkuu lauantaina vierasottelulla, jossa se kohtaa Pihlajamäen tekonurmella PK-35:n. Ottelu alkaa klo 16.00.

”Meisseli esiin”

Heikosti sujuneen Futura-ottelun jälkeen Kiffen onnistui jossain määrin pesemään kasvojaan kotipelissä JIPPOa vastaan. Taisteleva esitys ei kuitenkaan riittänyt pisteille, vaan sarjakakkonen vei voiton Joensuuhun toisen jakson osumilla 2-0. Mustien Hurmurien sarjasijoitus valahti seitsemänneksi.

Kiffenin joukkueen ikoneihin lukeutuva Mauricio Hopsu näki JIPPO-ottelussa myös positiivista.

– Edellinen peli oli tasainen vääntö, jonka JIPPO hieman paremmalla joukkuepelillä ja viimeistelyllä vei itselleen. Peli-ilme oli kuitenkin parempi kuin edellisissä peleissä, ”Maukka” summaa.

– Oma kausi on ollut aika vaisu. Minä ja varmasti myös joukkue odotamme parempaa tekemistä ja tehoja. Ei ole tarvittavia onnistumisia tullut. Mutta kausi on pitkä ja teen töitä sen eteen, jotta voisin olla enemmän hyödyksi joukkueelle.

Joukkueen kehittämiskohteista kysyessä Kiffenin kymppipaidan vastaus tulee napakasti.

– Yleisilme. Tuntuu, että lannistumme parista epäonnistumisesta. Koko jengillä on ollut pieni lukko päällä. Työnteko on ollut kohtuullista treeneissä, siellä laadun korkeana pitäminen tuo varmasti tulosta peleihin. Meillä on laadukas nippu, joten siihen se ei kaadu.

Maukka kaipaa Kiffenin peli-ilmeeseen uutta potkua.

Lauantaina on edessä jälleen kova haaste. Nimekäs PK-35 on syystäkin sarjan kärkijoukkueita ja kärsinyt vasta yhden tappion. Pihlajamäen tekonurmi on Kiffenille kokonaan uusi tuttavuus.

– Vastassa tulee olemaan sarjan parhaimmistoa. Yhtenäisellä hyökkäys- ja puolustuspelillä onnistumme varmasti. Pitää ottaa meisseli esiin, rommeltaa (taistella) ja ottaa pisteet hinnalla millä hyvänsä, Maukka päättää lainaten aikoinaan Jere Jääskeläisen Kiffeniin tuomaa eteläpohjalaista sanastoa.

PK-35 tavoittelee nousua

Viime kauden päätteeksi Ykkösestä takaisin Kakkoseen pudonnut PK-35 on esittänyt kuluvalla kaudella pääasiassa vahvoja otteita. Edellisessä ottelussaan PK kukisti PPJ:n vieraskentällä vakuuttavan esityksen jälkeen 3-0. Kotikentällään punamustat raitapaidat ovat toistaiseksi voittamattomia. Kaikkiaan joukkueelle on kertynyt kahdeksassa ottelussa 15 pistettä, jotka oikeuttavat sarjan kolmanteen sijaan. Tulivoimaa löytyy, sillä PK-35 on tehnyt 17 maalia, mikä on eniten yhdessä Klubi 04:n kanssa. Paras maalintekijä on viidesti osunut espoolaistaustainen Mustafa Beyai.

Joukkueen pelaajalista on nimivahva. Kokenut kehäkettu Xhevdet Gela ja vaarallinen Valdrin Rashica saapuivat EIF:stä. Luunkova toppari Alieu Ceesay (JäPS) ja lupaava Sebastian Kamara (PKKU) olisivat kelvaneet varmasti monelle muullekin Kakkosen joukkueelle. Pisteenä i:n päälle PK:hon liittyi vielä alkukesästä Kakkosen tasolle erittäin nimekäs Moshtagh ”Mosa” Yaghoubi, joka on kolunnut niin Veikkausliigaa kuin ulkomaan sarjojakin ja kerännyt tililleen seitsemän A-maaottelua.

Edellinen kohtaaminen 2020

Kiffen ja PK-35 pelasivat samassa Kakkosen lohkossa viimeksi kaudella 2020. Sarjamuodostelmaltaan erikoisena koronakautena joukkueet kohtasivat vain kerrran. Syksyisessä Talissa pelatussa Kiffenin kotiottelussa nähtiin kovaa taistelua, ja lopulta pisteet jaettiin lukemin 1-1. PK-35 voitti lopulta lohkon ja nousi Ykköseen.

PK-35 – Kiffen Pihlajamäen tekonurmella lauantaina 8.7. klo 16.00.