Kiffen pyrkii kasvattamaan pistepottiaan kotiottelussa FC Futuraa vastaan perjantaina 1.9. klo 19.00.
”Kasvojen pesun paikka”
Edellisessä ottelussaan Kiffen otti mittaa PEPOsta Lappeenrannassa. Kauden ensimmäiseen kohtaamiseen verrattuna osat vaihtuivat täysin, sillä kotijoukkue otti ansaitun 3–0-voiton.
– PEPO oli nyt sellainen joukkue kuin mitä sillä pelaajabudjetilla ja materiaalilla pitääkin olla. Tiivistettynä hävisimme huomattavasti paremmalle jengille kuin mitä sarjasijoitus näyttää, päävalmentaja Juuso Kevari vetää yhteen.
Kiffenin treeniviikko alkoi takkuisasti, kun maanantain harjoitukset jouduttiin perumaan surkeiden sääolosuhteiden vuoksi. Tiistaina Bolliksen nurmella oli kuitenkin taas täysi tohina päällä.
– Tänään oli ihan hyvät treenit. Tosin osan pelaajista pitäisi pystyä pitämään parempi tekemisen meininki koko harjoituksen ajan, jotta saisimme vielä kovemman tempon treeneihin. Mutta tänään näytti aika hyvältä silti.
– Tänään oli kivaa, kun pelattiin koko kentän peli. Niitä ei ole tullut hirveästi tällä kaudella pelattua. Hyvältä tuntui, puolustaja Tuomas Saarikko tiivistää omat fiiliksensä.

Saarikko huilasi PEPO-ottelun varoitustilin täyttymisen vuoksi, mutta puolustajalupaus on jälleen käytettävissä perjantaina Futuraa vastaan. Saarikko kertoo ryhmityksen muuttamisen sopineen hänelle mainiosti.
– Hyvin on sujunut, kun olemme siirtyneet tuohon viiden tai kolmen linjaan. Kolmantena topparina on mennyt hyvin. On kivaa, kun pelaa hyvin ja saa vastuuta, Saarikko iloitsee.
Joukkueiden avauskohtaamisessa kesäisessä Porvoossa Kiffen kärsi rökäletappion. Vierailijat hallitsivat avausjaksoa ja loivat lukuisia maalipaikkoja, mutta viimeistelyyn jäi parantamisen varaa. Futura puolestaan rokotti vastaiskuista kovalla prosentilla, ja toisella jaksolla peli sinetöityi porvoolaisten parin lisämaalin ja Kiffenin punaisen kortin myötä. Eriskummallinen ottelu päättyi lukemiin 4-1.
– Viime ottelun perusteella Futurasta on vähän paha sanoa. Mielestäni pelasimme kuitenkin ihan hyvin, ja sitten he jotenkin tekivät neljä maalia. Se oli tosi outo peli. Kyllä on vähän kasvojen pesun paikka, Saarikko toteaa ja toivoo Kiffenin jatkavan siitä, mihin edellisessä kotipelissä jäätiin.
– Pelataan hyvin, eikä lähdetä takki auki siihen peliin. Jos pelaamme niin kuin Reipasta vastaan, niin kyllä meidän pitäisi tämä hoitaa. Olemme sen verran tasokkaampi joukkue.
Juuso Kevari nostaa esiin maalipaikkojen kertymisen.
– Uskon siihen, että jatkamme pelimme kehittämistä ja siihen, että pystymme luomaan enemmän maalipaikkoja kuin viime ottelussa. Klubi 04:ää ja PEPOa lukuun ottamatta olemme luoneet joka ottelussa enemmän maalipaikkoja kuin vastustaja. Uskon siihen taas. Ja siihen, että pystymme puolustamaan myös pallolla paremmin kuin aikaisemmin.
Saarikko lähettää terveisiä Pallokentän perjantai-iltaan saapuville.
– Bollikselta on hyvä startata viikonloppu futiksen parissa, ja toivottavasti pystymme viihdyttämään yleisöä hyvällä pelillä.
Kiffeniltä ovat varmasti sivussa Emil Lehtinen, Antti Korhonen, Pyry Korhonen ja Reko Räsänen.
Futura herännyt taistelemaan
Sarjassa 10 pistettä keränneellä ja sijalla 11 olevalla Futuralla on alla komea 5-2-kotivoitto PPJ:stä. Voitto oli porvoolaisille äärimmäisen tärkeä, sillä se sai kavennettua eron viimeisen säilyjän paikalla olevaan PPJ:hin kuuteen pisteeseen. PPJ-voittoa edelsi kolmella vaihtopelaajalla taisteltu 2-2-tasapelipiste Atlantis Akatemian vieraana.
Juuso Kevari kertoo, että Futuran ja Ykkösen KäPan solmimalla farmisopimuksella on iso merkitys porvoolaisten iskukykyyn. Avauspelinsä Futurassa pelannut japanilainen KäPa-laina Takanori Yokochi iski PPJ:tä vastaan heti kaksi maalia.
– Futurassa on nuoria pelaajia, joilla on korkea taitotaso, mutta heille tulee myös helppoja virheitä. Ja riippuu siitä, keitä pelaajia he saavat KäPasta. Yokochi teki ison eron viime pelissä. Hän oli se, joka muutti pelin.

Viimeisimmät kohtaamiset
Joukkueet ovat kohdanneet sarjapeleissä vuodesta 2015 lähtien kuudesti. Kiffen on voittanut otteluista kaksi ja Futura neljä. Tasapelejä ei ole toistaiseksi nähty.
18.6.2023 FC Futura – Kiffen 4-1
4.9.2022 FC Futura – Kiffen 0-3
17.6.2022 Kiffen – FC Futura 1-2
3.10.2015 FC Futura – Kiffen 0-1
4.8.2015 Kiffen – FC Futura 0-1
11.6.2015 FC Futura – Kiffen 3-0
Tervetuloa Bollikselle!
Kiffen – FC Futura perjantaina 1.9. klo 19.00 Töölön pallokentällä.
Pääsyliput: aikuiset 10 € ja opiskelijat/eläkeläiset 5 €. Maksutapoina korttimaksu, MobilePay ja käteinen. Käteistä käytettäessä toivomme tasarahaa lipunmyynnin nopeuttamiseksi.
Sisäänpääsy: Sisäänpääsy Pallokentälle tapahtuu Bolt Arenan puoleisesta päädystä. Lipunmyynti sijaitsee portin välittömässä läheisyydessä. Jonojen välttämiseksi toivomme yleisön saapuvan paikalle hyvissä ajoin ennen ottelun alkua.
Bolliksen kahvio palvelee ottelutapahtuman ajan. Tarjolla muun muassa limua, teetä, Kiffen-kahvia, Kiffen-fanituotteita, Chef Sepon leivonnaisia sekä grillistä tuttuun tapaan Wotkinsin makkaroita kuin myös hodareita. Yhteistyökumppanimme ETKO tarjoaa laadukkaita panimotuotteita.

Juhlaottelusta jäi yli pieni määrä punavihreäraitaisia retropaitoja. Niitä on myynnissä Bolliksen kahviossa hintaan 89 €. Paidat ovat blanco-mallia, eli niissä ei ole nimeä tai numeroa selässä. Paidat ovat myynnissä myös Kiffen shopissa. Kiffen-kaulahuivi (10 €) ja I love Kiffen -t-paita (10 €) alennushintaan paikan päällä ostettuna.
Nähdään Bolliksella!
Näytä tämä julkaisu Instagramissa