Kiffen isännöi Atlantista paikallisderbyssä

Kiffenin kahdesta peräkkäisestä Helsingin paikalliskotiottelusta ensimmäinen pelataan perjantaina, kun Töölöön saapuu vierailulle Atlantis FC. Ottelu alkaa Bolliksen tekonurmella (Pallokenttä 1) klo 19.00.

”Tiedämme Atlantiksen vahvuudet ja heikkoudet”

Kiffen palasi pienen tauon jälkeen pelikentille sunnuntaina Joensuussa sarjakärki JIPPOn vieraana. Fyysinen kamppailu päättyi 1-1-lukemiin. Mustat Hurmurit esiintyivät ottelussa väkevästi, vaikkakin kotijoukkute tasoitti harmittavasti lisäajan ensimmäisellä minuutilla. Kiffen kuitenkin aiheutti JIPPOlle kauden ensimmäisen pistemenetyksen sen kotikentällä ja vei pisteet keskinäisistä otteluista 4-1. Tappiottomien otteluiden putki on jo kunnioitettavan seitsemän pelin mittainen. Positiivista olivat myös loukkaantumisesta kärsineen hyökkääjä Cheikh Touren ensimmäiset minuutit yli kahteen kuukauteen.

JIPPO-ottelun loppuhetket jäivät kaivelemaan.

Valmennusryhmän Atte Wahlstedt uskoo, että viime pelin kirvelevä loppuhetken tasoitus käännetään Atlantista vastaan voimavaraksi.

– Vaikka Joensuun reissu jäi harmittamaan, meidän on nyt pakko kääntää se positiiviseksi jutuksi. Perjantaina Bolliksella tullaan näkemään nälkäinen ja revanssinhaluinen Kiffen. Kova peli on edessä, mutta meillä on kaikki ainekset ottaa kolme pistettä, Wahlstedt luottaa.

Kiffenin ja Atlantiksen kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Mustien Hurmurien 3-0-vierasvoittoon. Tasaisen avausjakson jälkeen Kiffen meni menojaan Cheikh Touren, Joona Tukiaisen ja Tejan Deenin osumilla.

– Alkukesästä kun kohdattiin, saatiin peli vasta toisella jaksolla haltuun, mutta se olisi yhtä hyvin voinut kääntyä isännille ekalla 45:llä. Nyt tarvitaan ehjää 90 minuuttia koko joukkueelta, jos halutaan voittaa. Tiedämme Atlantiksen vahvuudet ja heikkoudet, ja toivottavasti pystymme hyödyntämään sen, Wahlstedt näkee.

Keskikenttäpelaaja Rasmus Ruismäki peräänkuuluttaa Kiffeniltä työntekoa.

– Kohtasimme Atlantiksen kerran kevätkierroksella. Pelasimme ihan ehjän ysikymppisen, 3-0-voitto silloin Puksusta. Atlantiksen nippu on vissiin jonkin verran elänyt tässä kauden mittaan, mutta se ei vaikuta meidän tekemiseen millään tasolla. Atlantis on taitava ja hyvä nippu, jossa on paljon yksilötaitoa. Mutta uskon, että pisteet jäävät Bollikselle ihan sillä, että tehdään kimpassa taas duunia ja mitä parhaiten osaamme eli jenginä hommia, Ruismäki luottaa.

Kauden ensimmäinen kohtaaminen oli Kiffenin juhlaa. Kuva: Matti Murto

Kiffenillä on jäljellä vielä seitsemän ottelua. Sillä on kaikki mahdollisuudet yltää neljän parhaan joukkueen kesken pelattavaan loppusarjaan. Lohkovoittokin on mahdollinen, mutta vaatii apua muilta joukkueilta.

– Olemme muutaman pelin sählänneet tasuriksi, kuten viime viikonloppuna Joensuussa, kun johto menetettiin. Loppukauden tavoitteena on voittaa jokainen peli ja jokainen vastustaja. Katsotaan sen jälkeen, mihin se riittää, Ruismäki päättää.

Joukkueen terveystilanne on kohtuullisen hyvä, ja Leon Pierce ja Antti Korhonen ovat jälleen valmennuksen käytettävissä. Muutaman pelaajan pelikunto selviää tuonnempana.

Atlantis viime aikoina vahva

Hieman ailahtelevan alkukauden jälkeen Atlantiksen päävalmentaja Tommi Ekmark on saanut suojattinsa hyvään vireeseen. Se on kolmen ottelun voittoputkessa, ja edellisen pelin 2-0-kotivoitto LaPasta nosti sen Kiffenin ohi sarjan viidenneksi, vaikkakin Atlantis on pelannut yhden ottelun enemmän. Veikkausliiga-kokemustakin omaava Mauro Severino on osunut kauden aikana seitsemästi.

Otteluun tuo lisäjännitettä myös se, että monelta Kiffenin pelaajalta löytyy vyöltään Atlantis-taustaa. Heitä ovat Severi Murto, Leon Pierce, Daniel Åkerlund, Misael Rearte ja Cheikh Toure.

Tervetuloa Bollikselle!

FC Kiffen – Atlantis FC perjantaina 26.8. klo 19.00 Töölön pallokentän tekonurmella (Pallokenttä 1)

Kiffen tarjoaa Atlantis- ja KäPa-kotiotteluihin yhteisen derbylipun, jolla pääsee katsomaan molemmat ottelut edulliseen hintaan 10 €. Myös tavanomainen lippu pelkkään Atlantis-peliin on saatavilla tuttuun hintaan 8 € ja (aikuiset) 5 € (alennusryhmät). Liput myydään portilta.

Sisäänkäynti otteluun tapahtuu Kisahallin päästä Stadionpolun ja Paavo Nurmen tien kulmauksesta.

Esiotteluna pelataan maalivahti Olavi ”Olli” Paavilaisen 75-vuotisjuhlaottelu. Siinä Ollin Dream Team saa vastaansa Suomen Maajoukkueen Kannattajien (SMJK) joukkueen. Ottelu alkaa klo 17.40 ja kestää 30 minuuttia.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön FC Kiffen (@fckiffen) jakama julkaisu