Pitkä odotus päättyy sunnuntaina 25. heinäkuuta. Legendaarisen Töölön pallokentän eli Bolliksen remontti on lähes valmis, ja Kiffen pääsee melkein vuoden kestäneen tauon jälkeen pelaamaan rakkaalle kotikentälleen, jossa se skulasi ensimmäisen kerran jo vuonna 1915.
Kakkosen ottelussa Kiffen kohtaa lappeenrantalaisen PEPOn. Kiffen pääsee mittelöön kahden ottelun voittoputkessa, ja loukkaantumistilanteen helpottaessa joukkueen otteet ovat ensimmäisten ottelujen jälkeen ottaneet isoja kehitysaskelia. Sunnuntainakin kokoonpanossa on odotettavissa pieniä muutoksia edelliseen otteluun verrattuna. Viime lauantaina Mustien Hurmurien noususuhdanteen sai tuntea kotikentällään Urskissa MiPK, joka hävisi Tejan Deenin lisäajan maalin myötä 2-1. Mustat Hurmurit lähestyvät vaikean alkukauden jälkeen sarjan keskikastia. Tällä hetkellä sijoitus on kymmenes, kun joukkueella on muita vähemmän pelejä pelattuna.
Kiffen ja PEPO pelasivat jo kertaalleen aiemmin tällä kaudella PEPOn kotistadionilla, josta Kiffen haki maukkaan 1-0-voiton raivokkaan puolustustaistelun jälkeen. Hurmurilauma saa kuitenkin olla hereillä, sillä lappeenrantalaisryhmä saapuu Bollikselle varmasti revanssin aikeet mielessään. PEPO koki jokin aika sitten kovan kolauksen, kun joukkueen tärkeimpiin pelaajiin lukeutuvien Milos Josimovin ja Leon Auguston sopimukset purettiin. Uusia miehiä on kuitenkin jo hankittu tilalle, ja edellisessä ottelussaan PEPO voitti kotonaan KäPan 2-1. Liilapaidoilla on edelleen kaikki mahdollisuudet kurkottaa aivan sarjan kärkisijoille. Tällä hetkellä joukkue on iskuetäisyydellä kolmannella sijalla.
Kentän kahvio/kioski tarjoaa Sepon grillaamia Wotkinsin grillimakkaroita, Rost&Co:n Reilun kaupan luomukahvia sekä muuta pientä purtavaa ja juotavaa, Kiffenin fanituotteita unohtamatta. Tämän Kakkosen ottelun isäntänä toimii SEO – Suomalainen Energiaosuuskunta.
Toivomme katsojien saapuvan otteluun hyvissä ajoin, sillä tapahtuma alkaa hiljaisella hetkellä Kiffenin kunniahuoltaja Raynold Dickmanin muistoa kunnioittaen.
Tervetuloa viihtymään kesäiselle Bollikselle!
Liput
Aikuiset = 8 €
Lapset, opiskelijat, eläkeläiset ja jäsenet = 5 €
Ottelutapahtuman maksutapoina ovat kortti ja käteinen.