Kiffen ja PeKa tasapeliin

Kiffen ja PeKa tasasivat pisteet numeroin 1-1. Mustien Hurmurien ainokaisesta vastasi Severi Murto.

21.5. Kiffen – Peka 1-1 (0-0)

1. puoliaika

Vierasjoukkue hallitsi alkutapahtumia, mutta lähinnä omalla kenttäpuoliskollaan. Kiffen oli pitkiä jaksoja kärsivällisesti keskiblokisssa ja esti Peli-Karhujen nousut.

Ottelun ensimmäinen tilastomerkintä oli 11. minuutilla tullut varoitus Severi Murrolle. Erotuomarilla oli muutenkin pilli herkässä läpi avausjakson, mutta lisävaroituksilta onneksi vältyttiin. Pari minuuttia myöhemmin Antti Korhonen syöksyi rangaistusalueella Jere Hiltusen laukauksen tielle. Tilannetta seuranneesta vastahyökkäyksestä syntyi maalipaikka toiseen päähän PeKa-puolustuksen blokatessa Peik Koskisen yrityksen kulmaksi.

Peik Koskinen kävi lähellä maalia. Kuva: Kalevi Hämäläinen

Parinkymmenen minuutin pelin jälkeen PeKa-vahti Tommy Dotyn matala avaus lensi suoraan Peikin jalkoihin, mutta Kiffen-laiturin tuikkaus meni sivuverkkoon. Hetkeä myöhemmin vieraiden Jere Hiltunen joutui jättämään kentän ja tilalle tuli Aaron Lindholm. Vaihto sekoitti vähän PeKan pakkaa ja Kiffen sai juonesta kiinni.

Avausjakson loppuhetkillä Kiffenillä oli vielä pari puolittaista paikkaa mennä johtoon, mutta Fesal Mohamedin puoli metriä yli maalin leijaillutta kaukovetoa lähemmäs ei päästy.

2. puoliaika

PeKa tuli vahvemmin toiselle puoliajalle ja meni johtoon jo 49. minuutilla. Hyökkäys rakentui vasemmalta laidalta ja pallo päätyi maalinedustalla seisoneen Aapo Hyppösen jalkaan, joka viimeisteli varmasti ohi voimattoman Niko Tervosen.

Kiffen ryhdistäytyi takaiskun jälkeen, mutta maalipaikoille pääsy tuotti vaikeuksia. 55. minuutin tienoilla Kiffen sai pari kulmaa perätysten. Samuli Heiska tulistui Riku Koivikon roikuttua niskassa kulmapotkun ollessa ilmassa, mutta ottelun erotuomari antoi vain puhuttelun.

Tunnin tienoilla Kiffen suoritti hyökkäyspään tuplavaihdon, jonka jälkeen alkoi tapahtua. Mauricio Hopsu tuli Heiskan tilalle ja Joona Tukiainen korvasi Peik Koskisen.

65. minuutilla Pyry Korhonen nousi vakuuttavasti vasemmalta laidalta Korhosen Antin antaman kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta PeKa-puolustus purki Pyryn keskityksen.

Näin syntyi Kiffenin tasoitus. Kuva: Kalevi Hämäläinen

Kiffen iski tasoituksen 73. minuutilla. Joona Tukiainen sai pallon rangaistusalueen reunalla. Tukiainen suojasi PeKa-topparien puristuksessa, vei palloa kohti päätyviivaa ja lähetti lopulta pallon maalinedustalle, jonne Severi Murto juoksi ja kurotti jalkaansa. Pallo kimpoili PeKa-puolustajan kautta ”Sevelle” ja valui sisään. Maali oli Kiffen-kapteenin kauden ensimmäinen ja kaikkiaan viides Mustissa Hurmureissa.

Kiffen sai ottelun loppuhetkiksi valtavasti painetta viimeiselle hyökkäyskolmannekselle, mutta kenenkään yritys ei vain uponnut. PeKallakin oli paikkansa mennä johtoon parin vastahyökkäyksen päätteeksi. Lähimpänä vieraat kävivät 83. minuutilla, kun Samuel Takala katkaisi Joona Tukiaisen seinäsyötön Pyry Korhosen kanssa ja peippaili puolet puolustuksesta solmuun, mutta veto blokattiin.

Ottelun loppuhetkillä Joona Tukiaista tultiin rangaistusalueella kovaa takaa päin jaloille, mutta erotuomari levitteli käsiään. Lähemmäs maalia ei päästy ja loppuvihellyksen jälkeen kotijoukkueen leirissä oli paljon pettyneitä naamoja.

Kiffenin päävalmentaja Mako Tukiainen näki lauantain ottelussa toistuvan ongelman: Kiffen ei ole hereillä alusta saakka.

– Tultiin jälleen kerran vähän huonolla asenteella ensimmäiselle puoliajalle. Oltiin turhan passiivisia.

Toinen puoliaika näytti paljon paremmalta, mutta se ei riittänyt tällä kertaa voittoon.

– Herättiin peliin mukaan vasta PeKan maalin jälkeen. Vaihdot kuitenkin toivat ryhtiä hyökkäyspelaamiseen ja päästiin paikoille.

Joonan kaatamista Mako kommentoi lyhytsanaisesti.

– Nykypäivänä nuo vihelletään aina pilkuiksi. Sanotaan niin, että herne jäätyi tuomarilta.

Joona Tukiaiselta nähtiin tänään vahva sisääntulo. Kuva: Kalevi Hämäläinen

 

Kiffenin kokoonpano

30 Niko Tervonen
2 Pyry Korhonen
3 Leon Pierce
5 Antti Korhonen
6 Fesal Mohamed (65′ -> 13 Bob Diasonama)
8 Riku Heinonen
9 Samuli Heiska (59′ -> 10 Mauricio Hopsu)
14 Severi Murto (89′ -> 28 Daniel Åkerlund)
17 Tejan Deen
18 Peik Koskinen (59′ -> 19 Joona Tukiainen)
24 Rasmus Ruismäki

1 Matias Sauramaa
4 Valtteri Karlsson
21 Jere Pulkkinen

Kiffen matkaa seuraavaksi keskiviikkona Hämeenlinnaan, jossa vastaan asettuu HJS Suomen Cupin 5. kierroksella.
Ottelu näkyy näillä näkymin Ruudusta. Bolliksella ollaan seuraavan kerran 5. kesäkuuta, kun JIPPO tulee kylään.