Kiffenin liikuntakerho alkaa lokakuussa

Viime talvena startannut Kiffenin pienimuotoinen liikuntakerho kasvaa alkavalle talvelle. Pelkän jalkapallon lisäksi mukaan liitetään toinen perinteikäs menestyslaji Kiffenin historiasta, kun liikuntakerhossa tutustutaan talven aikana myös käsipallon perusteisiin. Paikkana toimii viime talven tapaan Stadin ammatti- ja aikuisopiston liikuntahalli Vallilassa, osoitteessa Nilsiänkatu 3.

Liikunnallisten leikkien ja pelien avulla kehitetään vartalon motoriikkaa ja opetellaan monipuolisesti perusliikuntataitoja ja tutustutaan futsaliin, jalkapalloon ja käsipalloon lajeina. Liikuntakerhon keskeinen tavoite leikkiä ja liikkua pallon kanssa. Mikäli osallistujilla riittää virtaa, on mahdollisuus osallistua lisämaksusta turnauksiin kevään aikana ja perustaa oma ikäluokkajoukkue sekä jalkapalloon että käsipalloon.

Liikuntakerhon toiminta on suunnattu 5-8-vuotiaille lapsille ja mukaan mahtuu 20 nopeinta. Kiffenin liikuntakerho alkaa 27. lokakuuta ja päättyy 2. huhtikuuta 2023, viikoittaisen sunnuntaivuoron aika on klo 13:00-14:00. Joulun ja loppiaisen välillä perheliikunta viettää ansaittua talvilomaa.

Omat tarvittavat varusteet ovat sisäliikuntavaatetus ja juomapullo. Osallistujat vakuutetaan seuran toimesta sekä rekisteröidään FC Kiffen 08 ry:n pelaajiksi. Henkilötunnuksen loppuosa joudutaan kysymään vakuutusta varten.

Koko talvikauden hinta on 125,00 €/lapsi (yht. 22 harjoituskertaa) ja siihen sisältyy asiantunteva opetus Kiffenin omien vetäjien toimesta, Palloliiton Korttelipassin (V31), musta Kiffen treenipaita sekä salireppu.

Ei hätää, vaikka et olisi varma, onko tämä mitä etsit lapsellesi. Ilmoittaudu rohkeasti mukaan, sillä ensimmäinen kerta on maksuton!

Mukaan pääset täyttämällä alla olevan lomakkeen – muistathan että paikkoja on rajoitetusti!

//
Pituus on noin: 100 cm
Pelaako lapsenne tällä hetkellä jossakin joukkueessa?
Vapaamuotoinen viestikenttä

Vanhemman / huoltajan tiedot