Kiffen palasi voittokantaan — JIPPO kaatui 2-0!

Kiffen katkaisi neljän ottelun voitottoman putken uhrautuvalla puolustustaistelulla. Mustien Hurmurien maaleista vastasivat Riku Heinonen ja Eetu Kolu.

5.6. Kiffen – JIPPO 2-0 (1-0)

1. puoliaika

Puolustusvoittoisella kokoonpanolla liikkeelle lähtenyt Kiffen oli ottelun alkuhetket vastaanottavana osapuolena. Läpi ottelun tiukasti maalian vartioinut puolustus piti kuitenkin huolen, ettei JIPPO päässyt tekopaikoille.

Kiffenin alun parhaat paikat rakentuivat Tejan Deenin ja Mauricio Hopsun vauhdikkaan yhteispelin seurauksena. 5. minuutilla Deenin kääntöharhautus puri Timo Tahvanaiseen, mutta rangaistusalueelle varkain nousseen Hopsun ensimmäinen kosketus epäonnistui ja pallo karkasi päätyrajasta yli.

14. minuutilla Niko Tervonen lähetti nopealla avauksella Deenin vauhtiin oikealla laidalla. Rangaistusalueen reunalle päästessään Deen malttoi, kunnes pisti nappisyötön takaviistoon Hopsulle, jonka maanuoliainen meni niukasti ohi.

Pari minuuttia myöhemmin nähtiin vieraiden ensimmäinen maalipaikka, kun Santeri Saarenkunnas päätti kokeilla 20 metristä kohti etuyläkulmaa. Niko Tervonen oli nyrkkeineen tiellä ja torjui tilanteen kulmaksi.

22. minuutilla Pyry Korhonen ja Peik Koskinen puhkoivat vasemmalla laidalla JIPPO-puolustuksen seinäsyötöllä. Koskinen pisti syötön etutolpalle, jonne Severi Murto oli juossut, mutta Kiffen-kapteeni sotkeutui omiin jalkoihinsa. Kapteeni sai hetkeä myöhemmin toisen paikan. Deen lähetti pomppivan pallon pilkkutäplän tietämille, tällä kertaa Murron akrobaattinen puolivolleyn ja puolisaksarin sekoitus meni kimmokkeen kautta kulmaksi.

Kulmasta syntyi päivän ensimmäinen maali. JIPPO-vahti Pyry Piirainen nyrkkeili pallon pois, mutta JIPPO-puolustus purki pallon suoraan Riku Heinosen jalkaan, joka ei epäröinyt, vaan tykitti pallon taka-alakulmaan. Kauden kolmas osuma syntymäpäiväsankarille. Onnittelut 28-vuotiaalle Riksalle!

2. puoliaika

JIPPO tuli intoa täynnä toiselle puoliskolle. Niin täynnä, että Rasmus Ruismäki joutui pysäyttämään vaaralliselta näyttäneen vastahyökkäyksen kopauttamalla japanilaista taituria Ryohei Fujimuraa keltaisen arvoisesti jo 50. minuutilla. Vapaapotkun jälkeen Miro Turunen kaatui rangaistusalueella, mutta tuomari levitteli käsiään.

Vieraat eivät päästäneet jalkaa kaasulta ja sen vaikutus näkyi erityisesti Kiffenin hyökkäyspään pelaajissa. Prässi ei enää purrut enää tunnin pelin jälkeen. Mustat Hurmurit tyytyivät olemaan matalassa blokissa. Riku Heinonen sai pienen tällin ja 57. minuutilla Misael Rearte korvasi keskikentän primus motorin.

Pyry Korhonen sai tehtäväkseen olla Miro Turusen päällystakkina ja tehtävä onnistui. Turunen turhautui silminnähden pariin otteeseen, mutta taistelupari heitti kiihkeimmänkin sananvaihdon jälkeen läpsyt.

70. minuutilla Kiffen suoritti tuplavaihdon Samuli Heiskan ja Jere Pulkkisen tullessa Mauricio Hopsun ja Leon Piercen tilalle. Sairastumisista toipunut Pierce antoi kaikkensa kentällä ja teki useita tärkeitä katkoja, Hopsu puolestaan irvisteli iskujen jälkeen ja jaksoi antaa painetta JIPPO-puolustukselle.

JIPPO oli lähellä iskeä tasoituksen 73. minuutilla, mutta Niko Niemeläisen puski lensi niukasti yli maalin. Lähemmäs maalia vieraat eivät päässeet täysin ylivoimasesti pallonhallinnastaan huolimatta.

Kiffen sinetöi voiton 3. lisäaikaminuutilla. Samuli Heiska ja Severi Murto pelasivat rangaistusalueen vasemmalla reunalla yhteen. Murto löysi maalin eteen juosseen Eetu Kolun, joka sijoitti varmasti puolityhjään maaliin. Maali oli Kolun ensimmäinen Kiffenin paidassa.

Kiffen-valmentaja Mako Tukiainen vaati ennakossa tiukempaa puolustamista. Joukkue vastasi huutoon upeasti, vai mitä?

– Valmistauduttiin huolella peliin ja analysoitiin vastustajan pelaamista. Viikolla keskitettiin huomiota oman pelin kipukohtiin sekä tehtiin hieman taktisia muutoksia. Tänään pelattiin kurinalaisesti ja puolustettiin todella suurella sydämellä joukkueena. Hallinta oli vierailla, mutta kunnon paikoille he eivät oikein päässeet ja sen aisti selkeästi joidenkin pelaajien turhautumisena. Tästä on hyvä jatkaa, kun saatiin alustava tappioputki poikki henkisesti tärkeällä voitolla. Lisäksi iso kiitos paikalla olleelle yleisölle, Mako hekumoi.

JIPPO-käskyttäjä ja takavuosien Musta Hurmuri Sami Okkonen antoi kunniaa vastustajalle.

– Tiedettiin, että Kiffen tulee olemaan vaikea vastustaja, ovat selkeästi alisuorittaneet alkukaudesta. Vanhana Mustana Hurmurina tiesin, että varmasti joukkue tulee latautuneena ja tulee tarjoamaan vaikean vastuksen meille. Jälleen nähtiin avausmaalin valtava merkitys näissä otteluissa. Saimme pelin hallintaamme, mutta vastustaja piti meidät pois maalintekopaikoilta ja lopussa tullut 2-0 johtui meidän panostettua tasoitusmaalin hakemiseen. Revanssia lähdemme hakemaan sitten elokuussa Joensuussa, Okkonen päätti.

Kiffenin kokoonpano

30 Niko Tervonen
2 Pyry Korhonen
3 Leon Pierce (71′ -> 21 Jere Pulkkinen)
4 Valtteri Karlsson
5 Antti Korhonen
8 Riku Heinonen (57′ -> 16 Misael Rearte)
10 Mauricio Hopsu (71′ -> 9 Samuli Heiska)
14 Severi Murto
17 Tejan Deen (90′ -> 6 Fesal Mohamed)
18 Peik Koskinen (90′ ->11 Eetu Kolu)
24 Rasmus Ruismäki

1 Matias Sauramaa
27 Cheikh Toure

Kooste

Seuraavaksi Mustat Hurmurit lähtevät vierasreissulle Koillis-Helsinkiin:
Atlantis FC – Kiffen ensi lauantaina klo 17.