Lauantain NJS-tappiosta huolimatta samana päivänä varmistui Kiffenin sarjapaikka jälleen ensi kaudelle, kun muiden otteluiden lopputulokset olivat Mustille Hurmureille suosiolliset.
Sarjapaikan uusiminen oli Kiffenin tämän kauden virallinen tavoite. Alun perin pyrkimyksenä oli parantaa viime kauden viidettä sijaa ja yltää lohkon kärkikolmikkoon. Keväällä joukkueen ylle nousi kuitenkin mustia pilviä, kun iso joukko avainpelaajia loukkaantui pitkäksi aikaa. Lisäksi joukkue ei voinut joulu- ja toukokuun välillä harjoitella ollenkaan kaupungin jalkapallohalleissa, sisäliikuntatiloissa tai ulkokentillä, ja valmistautuminen kauteen olikin noin 50 %:n tasolla verrattuna normaaliin. Silloisten huonojen harjoitusolosuhteiden ja vaikean loukkaantumistilanteen takia tämän kauden tavoitetta jouduttiin siis maltillistamaan suuresti.
Kiffen on pelannut Kakkosessa yhtäjaksoisesti kaudesta 2015 lähtien, eli seuraava kausi on Kiffenille jo kahdeksas peräkkäinen maan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Edellinen visiitti kesti neljä kautta vuosina 2009-2012 ennen tippumista Kolmoseen.
Kiffenin sarjasijoitus tällä kaudella on korkeintaan viides ja vähintään yhdeksäs. Lopullinen sija ratkeaa kauden viimeisessä ottelussa, joka pelataan Bolliksella ensi lauantaina 23.10. klo 14.00. Vastaan asettuu toinen todella perinteikäs joukkue Lahden Reipas. Liput otteluun maksavat poikkeuksellisesti vain 5 euroa.
Tervetuloa vielä kerran tällä kaudella kannustamaan Kiffen voittoon!