Kiffen uudistaa logonsa

Osana Kiffenin seuraimagon uudistusta seura päivittää vanhan logonsa vastaamaan nykypäivän virtauksia.

”Kiffenin logo on hieno ja kuvaa seuramme perinteitä, emme halunneet sitä lähteä turmelemaan kuten jotkut muut suurseurat ovat uudistumisvimmassaan tehneet. Seuran hallituksessa asiasta keskusteltiin pitkään ja idea herätti sekä positiivisia ajatuksia että pientä vastarintaa. Koska Kiffen on kuitenkin edelleen ylpeä omasta historiastaan ja ajatusmaailmastaan, päätettiin lopulta logouudistus hyväksyä. Onhan kunniapuheenjohtajamme Göran Wallén määritellyt seuramme arvomaailmaa sanoin: Kiffen ei ole seura, jonka mottona on järjestys ja kuri. Sitä vastoin meitä voi sanoa liberaaliksi, sallivaksi, vapaaksi ja itsenäiseksi. Kiffen on vaihtoehto, ja edelleen erotumme joukosta, usein hyvässä ja joskus pahassa.” kertoo toiminnanjohtaja Janne Wikman.

”Monelle seuran rikasta historiaa tuntemattomalle saattaa tuo 5 mestaruustähteä tuntua mahdottomalta. Koska emme halua lokeroida mestaruuksia lajin tai sukupuolen perusteella saimme tulokseksi 57. Toki sen verran jouduimme rajaa vetämään että jätimme juniorimestaruudet pois, niiden kanssa tähtiä olisi tullut saman verran kuin veljeksiä oli Jukolassa. Jalkapallon 4 mestaruutta monet muistavat eikä jääkiekon 3 mestaruuttakaan ole unohdettu. Mestaruusviirit ovat edelleen Helsingin jäähallin katossa ja Pirkkolan urheilutalon seinällä on kaksi käsipallon mestaruusviiriä. Fazerin suvun voimakkaasti tukema ampumajaostomme hankki kolme Suomen mestaruutta, pyöräilystä Kiffen on saanut kaksi kultaa, edelleenkin toimiva keilailujaostomme on saavuttanut neljä mestaruutta, yleisurheilukentiltä Kalevan maljan lisäksi 9 Suomen mestaruutta sekä köysineliöstä on isketty 14 kultaa. Ja Harmaat Hurmurit ovat hankkineet Kiffenille 16 Suomen mestaruutta jalkapallossa tai futsalissa KKI SM-turnauksista. Joten Kiffen on hankkinut 57 Suomen mestaruutta ja viisi kultaista tähteä kuvaavat näitä saavutuksia lajirajat unohtaen.” jatkaa Wikman.

Aloita keskustelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

74  +    =  76