Kronohagens Idrottsförening KIF ry ja kaikki sen alaiset lajijaostot – jalkapallo, futsal, keilailu ja käsipallo – ovat ottaneet käyttöönsä hieman uudistetun Kiffen-logon.
Jalkapallojaosto FC Kiffenin toiminnanjohtaja Janne Wikman nostaa esiin logon kunnioituksen Kiffenin historialle.
– Uudistettu logo kunnioittaa seuran alkuperäisiä ja virallisia värejä, vihreää ja punaista. Halusimme kuitenkin tuoda seuran pitkän historian näkyviin myös logossa, ja liitimme perustamisvuoden 1908 mukaan logon ympärille. Alun perin KIF-logo oli lehvien ympäröimä ympyrä, mutta 20-luvulla lehvät poistuivat. Logo on elänyt vuosien saatossa hieman, nykyinen muoto on ollut käytössä jo 50-luvulla, ainoastaan vuosiluku lisättiin siihen myöhemmin. Nyt logoon palautetaan vain värikkyys, eikä sen käytössä olleisiin elementteihin kosketa missään muussa muodossa. Logon muutos on saanut koko Kiffen-yhteisön hyväksynnän KIF ry:n hallitusta myöden, ja jatkossa kaikki seuran alajaostot tulevat ottamaan käyttöön uudistetun logon.




